Koikkalainen muistuttaa: ”Yhteiskunta ei enää yksiselitteisesti huolehdi tarpeistasi ja valvo etujasi, sinun on tehtävä se itse”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Koikkalainen on Seuran pakinoitsija.
© Otavamedia
"Näin pääsiäisaikaan sallitaan: elämän pohdiskelu, uuden haku ja halu löytää monien vaihtoehtojen seasta oikeat ratkaisut – ja yritys toimia sitten niin kuin sydän sanoo", pakinoi Koikkalainen Seura-lehdessä.

Maa pyörii radallaan, eikä mikään muutu. Sata vuotta sitten syntyivät pienen Pyhämaan kunnan Kettelin kylään kaverukset Väinö Aleksander Jalava ja Eino Armas Arvo. Väinön syntymävuosi oli 1914 ja Einon 1918.

Elinikäiset kaverukset ja sodan käyneet miehet ovat olleet haudassa jo pitkään. Onnelan Väntty kuoli 1988 ja Arvon Eino, Koikkalaisen appiukko, 1983.

Mutta sama on yhä auringon kaari, ja vanhat asiat tulevat uudelleen. Viime vuonna syntyneiden poikien etuniminä ovat suosituimpien joukossa Leon jälkeen Elias, Eino, Väinö ja Onni. Tyttöjen nimilistan kärki on myös hyvin tuunattu: Ainon jälkeen tyttöjen suosituimmat ensimmäiset etunimet olivat Eevi, Emma, Sofia ja Aada.

Tämäkin koskee kaikkia: pitäisi aina pysytellä ajan tasalla. Suomi siirtyi kesäaikaan vuonna 1981 ja oli siinäkin asiassa tapansa mukaan hiukan muuta Eurooppaa perässä. Siitä on kohta puoliin neljä vuosikymmentä.

Kellojen kanssa ajan tasalla pysyttely on yksinkertaista. Kun aloittaa niiden rukkaamisen, ohjeena on hyvä perussääntö. Kevät tai syksy, kelloja pitää siirtää aina kesää kohti. Tunti lisää tai tunti pois, oli sitten maaliskuun tai lokakuun viimeinen sunnuntai.

Olisipa ajan tasalla pysyminen muutoinkin noin yksinkertaista, mutta kun se ei ole. Yhä suurempi joukko ihmisiä on täysin vailla suuntaa eikä tiedä ollenkaan, missä oikeasti mennään. Eikä puhettakaan, että he menisivät kehityksen kärjessä. Päinvastoin, he yrittävät vain epätoivoisesti roikkua jotenkin perässä.

Maailma ei muutu ja muuttuu kuitenkin. Yksittäiseltä ihmiseltä odotetaan Suomessakin aikaisempaa enemmän omia päätöksiä, omaa seurantaa, omaa valveilla oloa. Kukaan ei tule kysymään, pysytkö perässä, vaan sinun on itse pidettävä huoli valmiuksistasi ja oikeuksistasi mutta samalla myös vastuistasi ja velvollisuuksistasi.

Eikä nyt puhuta vain siitä, että koko ajan tekniikka kehittyy ja että kaikki digitalisoidaan. Nyt puhutaan siitä, että yhteiskunta ei enää yksiselitteisesti huolehdi tarpeistasi ja valvo etujasi. Sinun on tehtävä se itse, halusit tai et.

Virran vietäväksikin voit kyllä heittäytyä ja ”apuakin” kyllä saat, mutta avun pyyteettömyydestä et voi olla varma. Demokratia on hallintomuotona näennäisen vapaamielinen ja löysä, mutta se onkin kaikkein vaativin tapa hoitaa omia ja yhteisiä asioita.

Demokratia edellyttää ihmisiltä jatkuvaa seurantaa, jatkuvaa päätöksentekoa, jatkuvaa hanttiin laittamista ja jatkuvia valintoja. Jos niin ei tee, tulee kyllä toisia, jotka tekevät valinnat puolestasi.

Niinkin voi antaa olla, mutta sen jälkeen elämäsi ei ole sinun hallussasi. Se on toisissa käsissä. Neuvostoliitto kaatui, mutta hyvin, hyvin monet venäläiset kaipaavat sen aikaisen elämän yksinkertaisuutta ja helppoutta: ei tarvinnut itse päättää, toiset päättivät. Aika on kullannut muistot, se oli auvoa, jolloin kaikkea oli, niukasti, mutta oli. Riittävästi leipää, halpaa votkaa, halvat asunnot, koulutus – ja muut tekivät vaikeat päätöksetkin.

Ja taas Koikkalainen rupesi paasaamaan. Siitä ei ole koskaan mitään hyvää seurannut. Mutta ehkä tämä näin pääsiäisaikaan sallitaan: elämän pohdiskelu, uuden haku ja halu löytää monien vaihtoehtojen seasta oikeat ratkaisut – ja yritys toimia sitten niin kuin sydän sanoo.

Paksusti voi pääsiäispupu. Eikä kun kananmunaa ja mämmiä naamaan.

X