Koikkalainen tietää ja pakinoi: ”Ole aamulla virkku, illalla torkku – elät pitempään!”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Koikkalainen on Seuran pakinoitsija.
© Otavamedia

Monenlaisia tutkimustuloksia on Koikkalainenkin saanut elämänsä aikana lukea, mutta tuorein hakkasi jo kaikki muut. Varhain heräävät saavat kuulemma nauttia pidemmästä elämästä ja runsaammista elinpäivistä kuin vuorokauden parhaat hetkensä iltaan ja yöhön sijoittavat yökukkujat.

Tähän tutkimustulokseen, kuten ylipäätänsä kaikkiin entisten agraariaikojen vanhan kansan viisauksiin, on hyvä suhtautua tietyin varauksin. Näin ollen Koikkalainenkaan ei heittäydy väitteeseen täysin vartaloin mukaan, vaikka aamuihminen onkin. Näin lonkalta ajatellen väittämässä tuntuu silti olevan vinha perä.

Voisiko tässä miettiä vaikka vain oman lähipiirin kokemuksia? Koikkalainen tuntee ison joukon eläkeikäisiä ihmisiä, jotka heräävät odottamaan sanomalehteä, joka on postilaatikossa jo joskus aamukahden ja aamukolmen välillä. Sekin on monelle jo liian myöhään. Odottavan aika on pitkä – ja etenkin yöaikaan, kun uni kyllä ensin tulee, mutta jo muutaman tunnin nukkumisen jälkeen sen päästä ei enää saakaan kiinni.

Arjen kokemus tukee silti väitettä. Puhe on nimittäin juuri eläkeläisistä ja heidän olemassaolostaan. He ovat aamuihmisiä – ja kaikki ovat jo eläneet suhteellisen pitkään. Eduskunnasta sopeutumiseläkkeellä olevia nuoria työikäisiä ”eläkeläisiä” ei luonnollisesti lasketa mukaan tähän joukkoon.

Sanonnat kuuluvat, että ”aamun virkku, illan torkku” ja ”varhainen lintu nappaa lihavimman madon”. Nekin liittyvät paremmin entisaikoihin, jolloin niin yhteiskunta kuin tapa tehdä työtä olivat toisenlaiset. Vakaa ja varhainen elämänrytmi oli silloin järkevin, paras ja moraalisestikin hyväksytyin vaihtoehto. Pitkää päivää tehden kertyi varallisuutta paremmin kuin puoleenpäivään maaten. Arvotkin korostivat tietynlaisten elämäntapojen paremmuutta.

Koikkalainen on aina ollut luonnostansa aamuihminen. Rytmi on jostain vain tullut, ja se on ollut elinikäinen. Kokemus on, että aamun tunteina ihminen on hyvin nukutun yön jälkeen virkeimmillään ja onnistuu toimissaan parhaiten. Asiaan ei liity mitään ylemmyyttä, näin se vain tuntuu olevan, ja ihmisen on aina hyvä kuunnella kroppansa ääntä. Oma kroppa tietää parhaiten, mikä hyvä on. Sitä kannattaa kuunnella – ja sen tunnustaa kapitalistinenkin tiedemies.

Kesä- ja kevätyöt ovat kauniita, syksyn yöt pimeitä ja talviöissä lumoa, mutta varhainen aamu menee silloinkin iltojen edelle. Luontokin on virkeimmillään, kunhan asiaa ei erehdy kysymään kehrääjälinnulta eikä muilta yöliikkujilta. Luonnossa niitä on paljon. Se taas johtuu siitä, että liikkeellä olo on yöllä turvallisempaa. Ei tule niin helposti nähdyksi, vaikka osa pedoistakin liikkuu nimenomaan silloin.

Koikkalaisen varma ja vakaa mielipide on, että pitkään aamulla nukkuessa menee paras osa vuorokaudesta hukkaan. Yöelämääkin on ajallansa nähty, mutta iän karttuessa luontainen tarve siihen tuntuu vähenevän. Nuoriso on eri mieltä – ja sen pitääkin olla. Kysytään samaa asiaa siltä sitten, kun se on viisastunut ja luopunut yökukkumisesta.

Tulipa taas paasattua, mutta otettakoon tämä nyt vaikka terveydellisenä valistustyönä. On sekin tältä vuodelta sitten kuitattu.

Koikkalaisen kimppa-auto suuntaa nyt äijäporukoineen Viron, Latvian ja Liettuan kautta kohti Valko-Venäjää ja sieltä Kaliningradiin. Kymmenen päivän keikka. Muuttolinnut ovat tulossa.

Perästä kuuluu.

X