Afganistan vuonna nolla – ”Tätä kaikkea ei ole hienoa seurata – ei edes vierestä eikä turvasta”
”Se on väki- ja mielivaltaa, kauhua, epätoivoa, kaiken – myös ihmisarvon – menettämistä”, Koikkalainen kirjoittaa.
Koikkalainen on Seuran kolumnisti.
Kabulin lentokenttä ei hiljene, ei ainakaan vielä. Taleban vyöryi länsimaat yllättäen Afganistanin pääkaupunkiin. Runsaan viikon aikana sieltä ovat lähteneet sen vastustajista kaikki, jotka vain ovat pois päässeet. Murto-osa halukkaista. Kukaan ei tiedä, mikä on tilanne, kun amerikkalaiset jättävät maan lopullisesti.
Uutiskuvista tulee väkisinkin mieleen Vietnamin pääkaupunki Saigon vuonna 1975. Kovalla kiireellä lähdettiin sieltäkin, kun pitkään jatkunut Vietnamin sota vihdoinkin päättyi. Laivat odottivat, helikopterit pörisivät, kaikki kynnelle kykenevät pyrkivät epätoivoisesti pakoon keinolla millä hyvänsä. Uuden valtiaan tulo merkitsi jos ei varmaa kuolemaa, niin ainakin kaikkien asemien menetystä sekä ankeita aikoja pettureina ja toisen luokan kansalaisina.
Tätä kaikkea ei ole hienoa seurata, ei edes vierestä eikä turvasta. Se on väki- ja mielivaltaa, kauhua, epätoivoa, kaiken – myös ihmisarvon – menettämistä. Joka siitä kaikesta selviää, kantaa sen traumaattisena mielessään elämänsä loppuun saakka. Selvinneitä on vähemmän kuin niitä, jotka joutuvat jäämään loukkuun Kabuliin. Heidän tarinansa kuulemme ehkä joskus myöhemmin. Ehkä.
Aurinko nousee joka päivä ja elämän on jatkuttava. Suomessa jyllää edelleenkin koronavirus, mutta ei se ole poissa myöskään Afganistanista. Siellä se on vain pakko unohtaa. Maskit ja turvavälit eivät ole arjen priorisoinneissa listan ensimmäisiä asioita.
Tylsyys on etuoikeus
Monelle Suomi on vähän tylsä, sivussa oleva, tapahtumaköyhä ja aivan liian rauhallinen maa. Elämän yksinkertaisuus, helppous ja sujuvuus eivät ole heille saavutuksia, vaan ne ovat Suomen huonoja puolia. Kovin paljon mielikuvitusta ei tähän kokeiluun kuitenkaan tarvita: otapa ne Suomen edut pois, niin mitä jää jäljelle?
Kun kaikilla ei sitä mielikuvitusta ole, niin Koikkalainen hiukan auttaa. Aloita vaikka sillä, että olet pari tuntia ilman juoksevaa vettä, toimivaa klosettia, sähköä, polttoainetta ja lähikauppaa, josta saat kymmenessä minuutissa kaiken tarvittavan. Entä jos lääkäriin ei pääse, palokunta ei tulekaan eikä luotettavaa poliisia ole missään, vaikka tarvitsisit pikaista turvaa?
Toimivassa yhteiskunnassa liian monista asioista tulee pelkkiä itsestäänselvyyksiä. Saavutetut edut huomataan vasta sitten, kun niitä ei yhtäkkiä enää olekaan. Vasta silloin voi todella perustellusti sanoa, että tämä se vasta tylsää on. Tilannetta voi kylmäharjoitella vaikkapa vessanpytyllä, joka ei ole vetänyt kolmeen tuntiin.
Oikeissa onnettomuuksissa vetämätön vessa on silti pienimmästä päästä. Kaukaiselta Atlantilta kuuluu sellaista, että Golf-virran voimat ovat pikkuhiljaa hiipumassa. Jos tutkijat ovat oikeassa, sitten me vasta kusessa ollaan. Vessassa on myös kylmä.
Lue kaikki Koikkalaisen kolumnit tästä.
Suojausjoukko saapui Kabulin lentokentälle lauantaina 21.8.2021 ja aloitti tehtävänsä välittömästi. © Puolustusvoimat