”Äijäenergia ei ole nyt huudossa, mutta persvakomiehetkin ovat tarpeen”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Koikkalainen
Koikkalainen on Seuran pakinoitsija. © Tomi Malkki
"Kahden kukon aikana isot asiat aina seisovat. Ne seisovat, vaikka toinen kukoista olisikin joka paikan touho, joka haluaa laittaa näppinsä kaikkiin asioihin, pieniin ja isoihin", Koikkalainen kirjoittaa.

Pakko on tähän soppaan taas lusikkansa laittaa, vaikka tilanne niin sanotusti elää päivästä ja jopa minuutista toiseen. Kysymys on tietysti elämää suuremmasta asiasta eli Suomen poliittisesta tilanteesta.

Kaikki, mikä siihen liittyy, on hektistä – tai ainakin hetkistä.

Kuka niitä kaikkia käänteitä enää muistaakaan. Eikä tarvitsekaan. Pääasia on, että pysyy edes joten kuten perässä.

Presidentti on varma, pääministeri taas tiedetään, mutta muista ministereistä ei olekaan enää takeita.

Joskus ammoin postilakko loppui, mutta siinä sivussa lähti kunta- ja omistajaohjausministeri ja sitten lähti pääministerikin. Sitten kuntaministeri palasi, mutta vain puolikkaana: valtion omistajaohjaukset oli otettu häneltä pois.

Pääministerikin palasi, mutta eduskunnan varapuhemiehenä. Välipäivinä juhlittiin 102-vuotiasta Suomea.

Luottamus meni ja luottamus palasi, kai. Hirveä meteli, tohina ja touhotus. Moni oli sitä mieltä, että nyt otetaan vähän takaisin tapauksesta Anneli Jäätteenmäki. Hän oli 2000-luvun alun 69 päivän pätkäpääministeri, jonka uran SDP kaatoi Irak-faksivuotojen takia.

Nyt Kepu antoi potut pottuina. 2000-luvun alussa lähti demareiden takia kepulainen, 2020-luvun kynnyksellä kepulaisten takia demari. Antti Rinteen ura kaatui, kun posti mätti.

Kaari oli molemmissa tapauksissa samansuuntainen. Lopputulos vain hiukan poikkeaa. Jäätteenmäen paikalle valittiin porukan pisin mies, silloinen puolustusministeri Matti Vanhanen.

Rinnettäkin oltiin paikkaamassa porukan pisimmällä miehellä, eduskuntaryhmän puheenjohtajalla Antti Lindtmanilla. Loppumetreillä ohi kuitenkin lennähti tähti Tampereelta, vain 34-vuotias liikenne- ja viestintäministeri Sanna Mirella Marin.

Viiden puolueen hallitus on nyt Suomen poliittisessa historiassa ainutkertainen: kaikkien hallituspuolueiden todelliset, mutta eivät vielä nimelliset johtajat ovat naisia. Äijäenergia ei ole nyt huudossa, mutta persvakomiehetkin ovat tarpeen tuki- ym. luonteisissa yhteiskunnan infrastruktuuriin, kuten viemäröintiin ja lämmönjakeluun liittyvissä perustehtävissä.

Tässä päästiinkin koko ajan taustalla vaikuttaneeseen ilmiöön. Kysymys on vallasta luopumisen vaikeudesta. Pääministeri Rinnekin sinnitteli ja roikkui, mutta lähtö tuli, vaikka entinen ay-pomo sen puolen suvereenisti hallitseekin. Nyt hän roikkuu vielä puoli vuotta puolueensa puheenjohtajana, vaikka tehtävä pitäisi mahdollisimman nopeasti jättää Marinille.

Kaksi kukkoa – ei nyt sanota ääneen, että toinen niistä on itse asiassa kana – ei tunkion päälle sovi, se on nähty maailman sivu. Juha Sipilänkin olisi pitänyt jättää keskustan puheenjohtajuus samana päivänä kuin hänen hallituksensa erosi eikä lähteä vasta seuraavana syksynä.

Kahden kukon aikana isot asiat aina seisovat. Ne seisovat, vaikka toinen kukoista olisikin joka paikan touho, joka haluaa laittaa näppinsä kaikkiin asioihin, pieniin ja isoihin. Jääköön se kukko tällä kertaa kuitenkin nimeämättä.

Tilanteet muuttuvat vauhdilla. Kaikkea edellä kirjoitettua ei pidä siis ottaa liian kirjaimellisesti. Vanhana raumalaisena Koikkalainen kehottaakin suhtautumaan tähän niin kuin savolaisen puheisiin. Vastuu on kuulijalla.

X