”Aila oli poikkeuksellinen sen varhaisen ajoituksen vuoksi”, kirjoittaa metsätöihin joutunut Koikkalainen

Ei mennyt viikko niin kuin Sandhamnin päivänpaisteisessa murhasaaristossa. Viikonlopun luontoääni Koikkalaisen kesä- ja talviluodolla Pyhämaassa Uudenkaupungin kupeessa oli moottorisahojen räike ja jurnutus. Se ylitti jopa tuulessa kieppuvien muuttokurkien toitotukset. Syynä ekstraurakkaan oli tietysti Aila, viikolla yhden vuorokauden rymistykselle Suomen ylittänyt syysmyrsky.

Linnuntietä parinkymmenen kilometrin päässä Pyhämaasta sijaitsevalla Rauman edustan Kylmäpihlajan majakkasaarella mitattiin pahimmillaan tuulen nopeudeksi lähes kolmekymmentä metriä sekunnissa. Jälki oli myrskyn temmellyskentillä sen mukaista: kaatuneita puita pötkötti tasaisesti ja paikoin röykkiöittäin teillä, pelloilla ja etenkin niillä alueilla, joilla on ollut vuoden pari sisällä suurempia hakkuita.

Aila-myrsky aiheutti metsätuhoja etenkin länsirannikolla, mutta puita kaatui myös muualla Suomessa. Kuva Maanselältä Sotkamosta. © Seuran toimitus

Sanotaanko asia nyt kauniisti vaikka näin, että ei silmä niissä näkymissä varsinaisesti levännyt. Aila oli poikkeuksellinen myrsky sen varhaisen ajoituksen vuoksi – ei niinkään voiman mutta näillä mennään. Ilmat säätävät, ihminen yrittää parhaansa mukaan sopeutua niiden oikkuihin. Kaatuneet puut piti korjata maasta ja katoilta, irronneet kattopellit hakea kymmenien metrien päästä. Sähköt ovat poikki vielä monista vapaa-ajan asunnoista, mutta normaaliin arkeen päästään palaamaan viikon pari päästä.

”Lintilä tietää, mutta ei paljasta enempää”

Myrskyjä tulee ja myrskyjä menee. Tuntuvia aineellisia vahinkoja tuli tälläkin kertaa, mutta ihmisille ei sentään sattunut pahempaa. Kehuakin pitää: tulevasta myrskystä ainakin varoitettiin tehokkaasti ja vielä hyvissä ajoin. Ihmiset eivät lähteneet merelle turhaan seikkailemaan eikä törttöilemään. Varoitukset otettiin tosissaan ja myrskyn tuloon osattiin varautua siirtämällä irtain omaisuus varmaan suojaan.

Ilmassa kissaa, pientä ukkoa ja turhia puheita.

Ilmassa oli pahimman myräkän aikaan silti muovitörppöä ja -tuolia, kissaa ja pientä ukkoa, puunoksaa ja sekalaista kalustoa. Ilmassa on ollut muutakin. Jokainen vähänkin asioita seuraava ihminen aavistelee, etteivät Kaipolan paperintehtaan alasajo, laivafirmojen vaikeudet ynnä muut talouselämän sopeutukset jää syksyn ainoiksi myrskyn merkeiksi. Vainajia tulee lisää.

Elinkeinoministeri Mika Lintilällä (kesk.) on tontiltaan sellaistakin tietoa, jota ei ole tarkoitettu huudettavaksi kaiken kansan tietoon. Lintilä on Koikkalaisen käsityksen mukaan tolkun mies, mutta hänenkin suustaan lipsahtelee sellaista, mitä ei pitäisi. Tehtaita suljetaan lisää. Omien televisiopuheittensa mukaan Lintilä tietää, mutta ei paljasta enempää. Puhe on aika varomatonta. Se on hevosenleikkiä, joka ei kuulu tämänhetkiseen epävarmaan taloudelliseen ja koronviruksenkin virittämään ilmapiiriin. Sulattelemista on jo siinä, mitä ihmisillä varmasti tiedossa on.

Sattuuhan näitä, myös osaaville ja paljon tekeville. Paineet ovat julmetut, kiireet kovat, vetoa joka suuntaan, syömiset mitä sattuu – ja verensokeritkin poukkoilevat. Tulee siinä väkisinkin lipsahduksia ja tahattomia heittoja. Mutta ei vain saisi tulla.

Lue kaikki Koikkalaisen kolumnit tästä.