Eduskunnasta voi pudota korkeammallekin – ”Härskiä toimintaa, joka vain vahvistaa, että reilut pelisäännöt eivät kosketa kaikkia”

Jo käännähti Suomen tunnetusti lyhyt kesä syksyn puolelle. Säät ovat silti suosineet. Poissa on ollut viime kesän helvetillinen helle, joka pysäytti kaiken liikkeen. On satanut kohtuullisesti, mutta lämpöäkin on riittänyt. Ei passaa valittaa. Oikein hyvä suomalainen peruskesä.

Juhannuskatkos pysäytti, mutta ei lopettanut aivotoimintaa. Koikkalainenkin muistaa erinomaisen hyvin pauhanneensa kuukausi sitten Rinteen hallituksen valtiosihteerinimityksistä – ja pauhaa niistä nytkin.

Nimitykset nostattivat kohun, joten hallitus yritti pitää matalaa profiilia. Ei onnistunut. Koikkalainenkin muistaa mainiosti, miten ihailtavallakin tarmolla Antti ”Kaikki kaikille heti” Rinne kävi hallituksineen suomalaisen yhteiskunnan polttavimman epäkohdan kimppuun ja pelasti neljä kevään vaaleissa eduskunnasta pudonnutta kansanedustajaa valtiosihteereiksi.

Se, mikä ei kansalle kelvannut, kelpasi puoluepelureille. Kansa heitti kansanedustajat paraatiovesta pellolle, mutta hallitus otti suojattinsa köökin kautta takaisin uusiksi varaministereiksi. Päätöstä ei tehnyt kansa, sen tekivät kotiin päin vetävät puoluepamput.

Kerrotaanpa siis nimet vielä kerran. Ex-ministeri oli Kimmo Tiilikainen (keskusta) ja ex-kansanedustajia Tuomo Puumala (keskusta), Pilvi Torsti (sd) ja Olli-Poika Parviainen (vihreät). He eivät pudonneet sopeutumisrahalle, vaan alkoivat käytännössä katkotta nostaa valtiosihteereinä lähes kymppitonnin kuukausipalkkaa. Pieti kestää vaalikauden loppuun tai hallituksen kaatumiseen.

Eduskunnasta putoaminen ei ole katastrofi. Se voi merkitä vanhojen asemien säilyttämistä ja jopa palkankorotusta. Ei huono diili. Koska Koikkalainen ei ole kuullut yhdenkään hätäpelastetun valtiosihteerin tai hänen valitsijansa kommentoivan saati nolostelevan nimityksiä, niin Koikkalainen kommentoi: härskiä toimintaa, joka vain vahvistaa suuren yleisön käsitystä siitä, että reilut pelisäännöt eivät kosketa kaikkia. Jotkut ovat aina etuoikeutettuja.

Perin ikävä on tällaisista asioista parhaaseen heinäntekoaikaan jankuttaa, mutta sisäinen ääni sanoo, että on pakko. Kukas niistä meteliä pitää, jollei lehtiväki. Vai onko joku sitä mieltä, että poliitikot voivat hoitaa itseään koskevat moraaliset pohdinnatkin itse?

Ja jatkoa seuraa. Viimeistään syyssateilla korotetaan puoluetukia. Kyllä Suomessa rahaa on. Ainakin etuoikeutetuille.