Ekstro- vai introvertti? Näin ihmisiä arvotetaan heidän sosiaalisuutensa perusteella

Jaa artikkeli
Koikkalainen
Koikkalainen on Seuran kolumnisti.
Koikkalainen pohtii pakinassaan ulospäinsuuntautuneita ekstroverttejä ja omissa oloissaan viihtyviä introverttejä. Niin kuin työelämä suosii aamuvirkkuja, suosii se myös ekstroverttejä.

Tätä keskustelua on käyty enemmän kuin ihmisikä. Kello on korona-aikanakin lyönyt sisäänpäin kääntyneille introverteille. Työpaikkailmoituksista päätellen työnantajat haluavat edelleenkin ”hyviä tyyppejä” eli ulospäin suuntautuneita ekstroverttejä.

Käytännössä se tarkoittaa, että hyvällä pärstäkertoimella ja supliikilla ekstrovertti painelee töitä hakiessaankin sisäänpäin kääntyneen ohi. Sanotaan, että siinä todellinen osaaminenkin on sitten sivuseikka. Hyvä tyyppi valitaan työympäristöä valaisemaan, ja tekijämies jää katsomaan kengänkärkiään.

Ongelman suuruutta ei pysty arvioimaan. Valintoja tehdään ja niiden pohjalta sitten myöhemmin kärsitään tai menestytään. On tuskin luotettavaa mittaria, joka kertoisi puolueettomasti, mikä kokonaisuudessa onnistui ja mikä meni vikaan. Ympäristöään tarkkailemalla itse kukin voi päätellä, miten pärstäkerroin vaikuttaa.

Onko se reilua?

Kaikkihan alkaa jo pikkulapsena. Tarhan tätikin tykkää enemmän lapsesta, joka säteilee ympärilleen iloisuutta ja jonka kanssa on helppo taistella vaikka kuravaatteet päälle.

Ujo lapsi taas on hankala tapaus, jonka ajatuksista ja haluista ei tule mitään selkoa, kun lapsi ei saa sanaa suustaan. Sama homma jatkuu sitten koulussa ja päättyy ilmeisesti vasta palvelutalossa, kun molempien elämä on ehtoossa.

Omalta osaltaan Koikkalainen arvelee saaneensa jonkinasteista pärstälisää. Koulutodistuksissa se näkyi siedettävinä, muttei loistavina numeroina. Millään muulla ei voi selittää, miksi oppikoulussa uskonnosta tuli täysi kymppi. Sen ihminen saa, kun osaa jotenkuten auttavasti kymmenen käskyä, puristaa lujasti kättä, katsoo suoraan silmiin ja hymyilee, mutta ei tee itsestään liian suurta numeroa.

Vaikea sanoa, onko se reilua, mutta näin yhteisöt kai toimivat. Kokonaan toiseksi jutuksi jää se, mitä kaikkea vaikka tehdas jää vaille, kun introvertti häärää omissa oloissaan eikä hänen osaamistaan huomata. Maailma on täynnä lennokkaita hyvän johtamisen oppikirjoja, mutta niissä ei taideta isommin pohtia, miten johtajan tulee kohdata sivusorvin hiljainen introvertti.

Viimeistä sanaa ei ole

Nämä ovat elämän peruskysymyksiä samoin kuin sekin, kumpi tulee ensin, aamun virkku tai illan torkku. Viimeistä sanaa ei ole siitäkään. On vain mielipiteitä sen mukaan, kumpi puhuja itse on. Vanhat kansanviisaudet eivät näissä vertailuissa auta. Työelämän rytmi on toinen kuin auringon kierto agraariyhteiskunnassa.

Kun Koikkalainen lopettelee palstaansa, ympärillä on Suomen syksy. Se on armelias ja niin musta, että kumpikaan ei erotu, ei intro- eikä ekstrovertti. Syksy on tasapuolinen: irtopisteitä ei tipu kummallekaan.

Lue kaikki Koikkalaisen kolumnit täältä!

X