Ensipiruetit Paskalahden jäällä pyörähtelivät niin Koikkalainen kuin Matti ”Mölli” Keinonenkin

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Koikkalainen
Koikkalainen on Seuran kolumnisti.
Jääkiekkolegenda Matti "Mölli" Keinonen tunnettiin yleisöä viihdyttävänä pelaajana, jonka kiemurtelu jäällä pisti vastustajan päät pyörälle.

Miten maa nyt makaa? Pimeää­ pukkaa kaikista tuuteista, uutta muunnosta koronaviruksesta lykkää Etelä-Afrikasta, Venäjä pullistelee ja Putin raijjaa rautaa Ukrainan rajalle, kepu tuskailee, osakekuplan puhkeamista pelätään ja yksi aikakausi on jäänyt taakse: pitkään sairastellut ja 80-vuotiaana kuollut jääkiekkokenttien liukas virtuoo­si­ Matti ”Mölli” Keinonen on tehnyt elämänsä viimeiset ­piruetit.

Ikkunasta ulos vilkaisemalla vanha jäärä näkee sen yhdellä silmäyksellä. Liikettä on, mutta kaikki on silti entisellä paikallaan.

Ei auta hötkyillä. Siitä ei ole mitään apua. Suuret muutokset tapahtuvat omalla painollaan. Dinosaurukset elävät ja manneralustat liikkuvat niin verkkaisesti, ettei ihminen pysty sitä edes näkemään.

Sattuneesta syystä Matti ”Mölli” Keinosen poismeno tuntui kolahtavan kaikkein pahiten. Ei se enää yllätys ollut. Ihmisellä on aikansa ja siihen on vain nöyrryttävä.

Koikkalainen on nuorempaa ikäluokkaa, mutta samalla Martinlahden alueella ja Paskalammen tai -lahden jäällä kuin Möllikin on Koikkalainen horjuvin jaloin vanhoissa velipojan hokkareissa luistellut elämänsä ensimmäiset kerrat.

Aineellinen rikkaus ja henkinen köyhyys

Koikkalainen on jääkiekossa yksi tuhannesta, keskirivissä se neljäs puoli päätä vasemmalta, mutta Möllistä tuli ­Suomen mestari ja lajissaan yksi koko maailman huipuista.

Olot olivat köyhää sodan ­jälkeistä 1950-lukua, Suomi ­jälleenrakensi Raumallakin ja sillä tiellä edelleenkin ollaan.

Näkymät ovat nyt vallan toiset, mutta tippaakaan ei ole syytä kadehtia sitä, missä olosuhteissa nuoriso nyt joutuu ponnistelemaan. Aineellisesti paremmissa oloissa toki, mutta henkisesti paljon näköalattomampina.

Elämä ei ole pelkkää jääkiekkoa, mutta siitäkin on paljon apua elämässä selviämiseen. Jos ei muuta, niin oppii ainakin pitämään hiukan puoliaan.

Hyvin liikunnallistakin se oli: pikkupoikana aloitettiin aamusta, käytiin välillä koulussa ja jatkettiin iltamyöhällä niin pitkälle kuin valoa riitti.

Hiihtäkää nopeammin ja ampukaa tarkemmin

Kun nyt urheilussa ollaan, lausutaanpa pari sanaa­ ampumahiihdosta, Koikkalaisen­ lempilajista. Ei itse harrastettuna, vaan ­televisiosta mieluusti seurattuna. Pitkä sesonki käynnistyi taas viikonvaihteessa. Ei välttämätöntä, mutta kivaa olisi, jos tv-ruudussa vilahtaisi joskus joku suomalainenkin. Hyvin aloittanut Tero Seppälä­ siellä näkyi, mutta kaukana ovat Kaisa ­Mäkäräisen ajat, jolloin suomalaisiakin näkyi edestä ja takaa.

Tv-kommentaattorin nimi ei jäänyt Koikkalaisen mieleen, mutta sanat olivat suomalaisten alkumenestyksestä karut. Suomenkin ­ampumahiihto voi hänen ­mukaansa kyllä nousta, mutta vain sillä edellytyksellä, että suomalaiset hiihtävät nopeammin ja ampuvat tarkemmin. Noin helppoa se on, kun osaa.

Lue kaikki Koikkalaisen kolumnit tästä!

X