Hannes Hynönen nousi kansakunnan kaapin päälle 101-vuotiaana – ja poistui keskuudestamme kuten oli elänytkin

102-vuotiaana kuollut sotaveteraani oli suomalaisille yllättävä valonpilkahdus pimeydessä.
Koikkalainen
Koikkalainen 10.11.2015 06:40

Huikea voi olla ihmisen elinkaari. Pienviljelijä ja sotaveteraani Hannes Hynönen nousi kansakunnan kaapin päälle vasta yli 101-vuotiaana. Kuollessaan 102-vuotiaana hän oli jättänyt ihmisten mieliin pysyvän muiston itsestään.

Kaari ei ollut laskelmoidusti rakennettu. Koko ajan Hannes Hynönen oli vain oma itsensä, pilke silmäkulmassa. Sattuipa vain piipahtamaan kerran elämässään Linnan juhlissa.

Mikkeliläisen Hannes Hynösen kaltaisia elämäntarinoita saa lukea aivan liian harvoin. Taloudellisessa lamassa eläville ja tulevaisuudenuskonsa menettäneille suomalaisille hän oli yllättävä valonpilkahdus pimeydessä. Mies, joka oli mukana sodissa ja suuressa sodanjälkeisessä jälleenrakennustyössä, osasi nähdä, että vauraassa 2010-luvun Suomessakaan ei kannata antaa valtaa epätoivolle.

Hän teki sen yhtenä iltana itsenäisyyspäivän juhlissa Presidentinlinnassa.

Vaatimaton kansanmies sai lyhyellä esiintymisellään enemmän aikaan kuin eturivin poliitikot, talouselämän johtomiehet, piispat ja kulttuuriväen kerma. Hänen lyhyt piipahduksensa julkisuudessa oli outo poikkeus: juhlien suurinta tähteä ei oltukaan jokavuotiseen tapaa viimeistelty muotiateljeissa ja kampaamoissa, vaan hän saapui paikalle kolmen kunniamerkin kera tavallisesta kerrostalosta Etelä-Savosta.

Oivallukset onnellisesta elämästä ovat yleensä hyvin yksinkertaisia totuuksia. Työmies Hannes Hynösen elämä oli vaatimatonta ja työn täyttämää arkea, mutta hän halusi seistä koko ajan omilla jaloillaan – loppuun saakka. Kun niin elää, kelpuuttaa perustaksi vain sen, minkä on omin silmin ja korvin oikeaksi ja kestäväksi havainnut.

Puliveivaus, tyhjät puheet ja helpot ratkaisut eivät siihen elämänkatsomukseen sovi. Huumorilla sitä pitää kuitenkin ehdottomasti höystää.

Hannes Hynösen pitkän elämän salaisuus oli loppumaton uteliaisuus. Ihminen, joka on satavuotiaanakin kaikesta kiinnostunut kuin pikkupoika, säilyttää virkeytensä. Uteliaisuus ei ole kuitenkaan tirkistelyä; se on halua nähdä ja oppia uutta.

Hannes Hynönen oli keskipiste vain katoavan hetken. Hän nousi tuntemattomuudesta ja palasi parrasvaloista kotiinsa niin kuin hän on aina ennenkin sinne palannut. Kokemusta rikkaampana miehenä vain.

Kun ei ole keskipisteenä, voi paremmin rauhassa tarkkailla. Jussi Lähteen Helsingin Sanomissa lainaamat Hannes Hynösen lausahdukset ovat kuin aforismeja. Pitkään hiottuja ja lopuksi kristalliksi puristettuja:

”Ei ilo tule itsestään, sitä pitää osata hieman kehrätä. Ilon lanka on aina myös omista käsistä kiinni.”

”Olen joskus ajatellut, että ihminen, joka elää kuin suomenhevonen, elää itseään ja muita varten hyvän elämän. Suomenhevonen on luotettava: se ei säiky vähästä ja jaksaa aina uskoa siihen, että kun tämä työ on tehty, koittaa ansaittu levon hetki.”

Hannes Hynönen poistui keskuudestamme 30. marraskuuta talvisodan alkamisen 76. vuotispäivänä. Hän kuoli niin kuin oli elänytkin, rauhallisesti aamukahvit juotuaan.

Sanotaan, että hevosmiehiin ei auta niin kovasti luottaa. Koikkalainen ei kyllä heti keksi, voisiko vaikka kuolinilmoitukseen laittaa enää edellä mainittuja osuvampia värssyjä.

Keskustelu