Hyvä armeija on joka hetki varustautunut sotaan

Koikkalaista valvottaa.

Täysikuu mollottaa, ja 900 000 suomalaista miestä odottaa kirjettä.

Kirje on kuulemma vanhentunut tapa välittää viesti. Antiikin aikainen jäänne, jolla ei ole nykypäivänä mitään merkitystä.

Tuntuu se vaan purevan vieläkin. Viime viikon parrat ovat pärisseet ympäri maailman yhdestä suomalaisesta kirjeestä. Hassuinta on se, että suurin osa vastaanottajista ei ole kohukirjettä vielä edes saanut.

Puolustusvoimien kirjeessä kerrotaan jokaiselle 900 000 reserviläiselle heidän todennäköinen tehtävänsä ja sijoituspaikkansa sodan aikana.

Koikkalaisella on käsitys, että sama asia on kirjoitettu jokaisen asevelvollisen kantakorttiin. Sitä ei ole vain näytetty asianosaiselle.

Manööveri on poikkeuksellinen, mutta ei sodan lietsontaa. Siinä ei ole mitään kummallista.

Maailmalla nyt vaan vauhkotaan kirjeittenkin perään sen yhden kohjon takia eikä Koikkalainen puhu nyt samasta kohjosta kuin alikersantti Lahtinen.

Selvästä asiasta on nostettu turha kohu. On mielikuvituksen puutetta, jos ei täysipäinen ihminen ymmärrä, että nykyaikaisessa armeijassa on syvimmänkin rauhan aikana koko ajan täysi valmius sotaa varten. Jos ei ole, armeija on tarpeeton.

Vaikka aurinko paistaisi kuinka rauhallisesti, armeijan pitää tietää, mihin jokainen sotalaiva, lentokone, ohjus- ja tykkilavetti, ukko, soppatykki ja pyssyntorrakko mahdollisimman nopeasti laitetaan, jos tiukka paikka tulee.

Sen nyt pitäisi pölkkypäänkin tajuta.

Jos ei olisi jokaisen äijän ja torrakon paikka etukäteen mietitty, Koikkalainen muuttaisi saman tien Malediiveille. Sielläkin olisi turvallisempi olo kuin Suomessa, vaikka kaikki tietävät, että saari uppoaa mereen.

Hyvä armeija on joka hetki varautunut sotaan. Siellä on iso joukko ihmisiä, jotka vuorokaudet ympäriinsä varautuvat mahdollisimman tehokkaasti siihen, että vihollinen mahdollisesti tulee – tulee se mistä suunnasta tahansa.

Kaiken aikaa nämä miehet ja naiset kokoavat tietoja ja luovat suunnitelmia erilaisten tilanteiden varalle. Kaiken aikaa he yrittävät selvittää, miten mahdollinen vihollinen toimii, minkälaiset ovat sen aseet, mitä se tekee, mihin kohteisiin ensimmäiseksi hyökkää ja minkälaisilla amitsuuneilla Suomeen pyrkii.

Vastapainoksi he vielä miettivät, mitä Suomi voi tyrkätä hyökkääjän eteen ja miten se menettelee, jos tilanne karkaa käsistä. Mikä parasta, jo etukäteen pyritään antamaan mahdolliselle viholliselle käsitys, että ei maksa nähdä vaivaa. Pieni maa ei voi lykätä kaikkein kalleimpia sotakoneita vihollista vastaan, mutta se voi näyttää sen, että puolustustahtoa on ja halua pitää isänmaa omissa käsissä.

Niin tulija ymmärtää, että se ei edes tule: hinta olisi hyötyyn nähden liian kallis.

Se kaikki on jatkuvaa 24h-työtä.

Auttamatta se on kuitenkin myöhäistä, kun vihulainen on jo niskassa.

Itsestään huolehtiva ihminen – ja kansakunta – varautuu huonoihinkin vaihtoehtoihin.

Siksi 900 000 reserviläistä saa kirjeen. Se kertoo, mikä on hänen paikkansa ja mitä hän tekee, kun kutsumaton vieras saapuu.

Kirje on sotasalaisuus. Ei sellaisia tietoja lähetellä tekstiviesteinä eikä sähköpostina. Paperille kirjoitettu kirje sen olla pitää.

Hieno on kevät ja täysikuu. Silti ei auta olla kuutamolla.