”Jokaisen on pitänyt väkisinkin nähdä, että toimiva yhteiskunta on aikamoinen etuoikeus”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Koikkalainen
Koikkalainen on Seuran pakinoitsija. © TOMI MALKKI
"Perusturvallisuus ei ole tällä pallolla todellakaan mikään itsestäänselvyys. Luottamus huomataan usein vasta silloin, kun sitä ei ole", Koikkalainen kirjoittaa.

Ei kiidä pääsiäisnoita luutineen taivaalla. Lentäjä on maassa heikossa hapessa, kahvipannu hukassa ja katti vetämättömänä uuninpankolla. On poikkeuksellisten aikojen pääsiäinen. Pyhinä elo on normaalistikin verkkaista, nyt on vielä hiljaisempaa.

Uusimaa on motissa, ravintolat ja muut julkiset tilat suljettu koko maassa, iso osa ihmisistä pakkolomalla ja vielä suurempi osa karanteenissa. Kouluja käydään käytännössä kotona. Rajat ovat kiinni. Venäjälle, Ruotsiin ja Viroon ei ole mitään asiaa – eikä niistä Suomeen.

Jos joku olisi ennakoinut tätä kaikkea vielä joulukuussa, kukaan ei olisi häntä uskonut. Vähemmästäkin on päässyt hurahtaneiden maailmanlopun ennustajien suureen joukkoon. Kellot eivät soineet kenellekään. Sitten tammikuussa alkoi Wuhanissa tapahtua.

Merkkejä oli ehkä nähty jo aiemmin, mutta varoitusten äänet vaiennettiin heti voimakeinoin. Kun olisi pitänyt eristää virus, eristettiinkin sanansaattaja. Siinä ei ole mitään uutta. Sitä on tapahtunut ihmiskunnan historiassa aikaisemminkin.

Koronan muuttama arki

Tässä ollaan nyt. Jokainen yrittää vain selvitä pahimman yli kykyjensä mukaan. Yrittäjät laskevat epätoivoisina sisään tulevan rahan määrää. Se on romahtanut. Kassakoneet eivät kilise. Vuosikymmenien aikana rakennetut elämäntyöt ollaan lyömässä nurin muutamassa viikossa.

Koteihinsa ahdetuissa perheissä pinnat kiristyvät. Paineita yritetään vähentää alkoholinkin avulla. Kun ympyrät kaventuvat, koppa kärähtää tavallistakin pienemmistä syistä.

Kaduilla ja julkisissa tiloissa kyräillään. Kadun toinen puoli vaihtuu äkkiä toiseen, kun edessä on epäilyttävä vastaantulija. Joukosta erottuvista tulee helposti maalitauluja, vaikkei siihen ole vähäisintäkään syytä tai näyttöä. Epäilys riittää.

Mielet mustuvat, kun tulevaisuudennäkymätkin ovat huonot. Kaikki tietävät, että maksujen aika tulee heti, kun epidemia on kurissa ja virus vaiennettu. Ylimenoaikana on tehty rajusti velkaa ja velat on tietysti maksettava. Konkursseja tulee ja työttömyys kasvaa.

Solidaarisuus-sana on kaivettu naftaliinista

Jotain hyvääkin koronakurimuksessa täytyy olla. Jokaisen on pitänyt väkisinkin nähdä, että toimiva yhteiskunta on aikamoinen etuoikeus. Poikkeusoloissa huomaa senkin, että ihmiset tarvitsevat toisiaan. Kun hommat sujuvat ja ketjut pelaavat, olot ovat vakaat ja koneistot toimivat.

Perusturvallisuus ei ole tällä pallolla todellakaan mikään itsestäänselvyys. Luottamus huomataan usein vasta silloin, kun sitä ei ole. Tämä koskee niin yritysten kuin ihmisenkin välistä yhteistoimintaa.

Hyviä merkkejä on nähty. Vanha hyvä sana solidaarisuus on kaivettu esiin naftaliinista. Ihmiset auttavat taitojensa mukaan. Kovassa liikemaailmassa on saajapuolellakin ymmärretty, että on hetkiä, jolloin kannattaa tulla vastaan. Jos lehmän annetaan kuolla, se ei ole pitkässä juoksussa kenenkään etu.

Vielä tulee päivä, kun voi taas vapaasti piipahtaa kuppilassa kahvilla, hypätä junaan, kokoontua yhteen, lähteä reissuun, käydä normaalisti töissä ja osallistua yhdistysten toimintaan. Silloin ei tarvitse enää miettiä, voiko halata ystävää tai lähestyä tuntematonta ilman pelkoa.

Vielä tulee päivä, kun huomataan, että vanha tavallinen arki tavallisine kulkuineen on ylellisyyttä, josta on hyvä pitää kiinni. Se ilon päivä tulee. Ehkä vielä loppukeväästä tai viimeistään kesällä. Tai ehkä alkusyksystä.

Mutta se päivä tulee. Vielä me sen näemme. Naamasta naamaan.

Lue muita Koikkalaisen pakinoita tästä.

X