Teksti: Koikkalainen

Suomen tasavallan yhdeksäs presidentti Mauno Henrik Koivisto on saatettu haudan lepoon. Televisioidut hautajaiset olivat vainajan näköiset: kunnioittava, hillitty ja mieleenpainuva tapahtuma.

Päämiestä kehuttiin, mutta missään vaiheessa se ei mennyt suitsutukseksi. Vainajan elämäntyötä ja -asenteita ymmärrettiin arvostaa myös niin, että hautajaiset olivat jopa karun yksinkertaiset.

 

Koikkalainen ajattelee, että valtiolliset hautajaiset helatorstaina 25. toukokuuta olivat kunnianosoitus suomalaiselle työmiehelle. Mauno Koivisto on tietysti saanut elämässään istua muitten herrojen kanssa samojen pöytien ääressä, mutta elintavoiltaan ja arvostuksiltaan hän oli suomalainen työmies: vaatimaton, asiat loppuun saakka tykönänsä pohtiva, omia hoveja vierastava, yksin päätöksensä tekevä, itsepäinen ja jopa yksinäinen mies.

 

Mauno Koivisto nautti kätten töistä, tekemisestä, suunnittelusta ja puuhastelusta. Siinäkin hän oli ikäpolvensa suomalainen. Jos hän olisi ollut tavallinen työmies, hänen muistonaan jälkeläisille olisi ainakin ollut monta siistiä pinoa klapeja saunan lämmittämiseen. Koossa olisi vähintään muutaman vuoden polttopuut.

 

Samaa henkii myös eversti Veikko Vesterisen muistelmakirja Presidentti Koiviston adjutanttina. Teos ilmestyi vuonna 1996. Siinä Vesterinen muistelee neljää vuottaan Koiviston 1. adjutanttina vuosina 1984–87.

 

Vesterinen näki läheltä presidenttiparin elämän arjen sekä sen julkisen ja juhlallisen puolen. Vielä 1980-luvulla Suomen presidentti asui Presidentinlinnassa, jossa myös adjutantilla oli virka-asunto. Presidenttinäkin Mauno Koivisto oli tarkka yksityisyydestään. Turvamiehiin hän suhtautui tilanteen pakosta kohteliaasti, mutta ei pitänyt pahana, jos nämä pysyttelivät näkymättömissä.

 

Presidentinlinnan loisteessakin Mauno Koivisto oli sielultaan työmies. Hän piti kiinni työtavoistaan ja -ajoistaan ja päätti omasta rauhastaan niin hyvin kuin se oli kultaisessa häkissä mahdollista. Vesterinen kirjoittaa melkein liikuttavasti Koiviston tavallisesta työpäivästä Presidentinlinnassa: ”Lounaan Koivistot söivät hyvinkin säännöllisesti puolilta päivin. Sen jälkeen oli ohjelmassa lyhyt päivätorkku, jonka arvelen olleen Koivistolle pitkäaikainen ja lähes välttämättömäksi koettu terveellinen tapa.” Valtiovierailuillakin Koivisto otti mielellään päiväunet.

 

Oma maapaikka Tähtelä oli Koivistoille elintärkeä. Seuran pitkäaikainen päätoimittaja Jouni Flinkkilä muistaa, kun hän oli valokuvaaja Kalle Kultalan kanssa siellä haastattelemassa Tellervo Koivistoa. Toisella korvalla haastattelua sivusta seurannut presidentti huomautti jotain. Tellervo Koivisto sanoi heti hyvin kipakasti: ”Älä sinä puutu tähän. Tämä on minun haastatteluni!”

 

Mauno Koivisto oli kaatanut Tähtelässä kuusia. Hän kysyi haastattelijoilta, että kelpaisiko joulukuusi. Totta kai kelpasi. Sovittuna päivänä se odotti Presidentinlinnan pihassa. Pahvilapussa oli Flinkkilän nimi ja alla Joulutervehdys presidentiltä.

 

Flinkkilä säästi lapun koko Koiviston presidenttikauden. Jouluisin hän kiikutti itse hankkimansa kuuset suurieleisesti sisään. Kuusista roikkui sama lappu. Ohimennen Jouni huikkasi kuuluvasti naapureille: ”Manu on näköjään taas muistanut joulukuusella.”

X