(Päivitetty: )
Teksti: Koikkalainen

UUSIA PIIRTEITÄ paljastuu Venäjän presidentistä Vladimir Putinista.

Kun Koikkalainen kirjoittaa näitä rivejä, Putin on taas palannut ihmisten ilmoille. ”Kadoksissa” ollut presidentti ei näyttänyt naamaansa julkisuudessa kymmeneen päivään.

Koko ajan virkamiehet ovat kuitenkin vakuuttaneet Putinin olevan kunnossa ja muun muassa ”työskentelevän asiakirjojen parissa”.

SANONTA LIITTYY Putinin edeltäjään Boris Jeltsiniin.

Kun hän ei ollut työkunnossa, hänen sanottiin työskentelevän asiakirjojen parissa.

Ei ollut salaisuus, että asiakirjat olivat lasisia.

TERVEKIN PUTIN on ollut.

Presidentin kädenpuristus on ollut virkamiesten mukaan niin luja, että se rikkoo käden.

Sanoissa on jotain hyvin tuttua. Verbaaliudessa aletaan lähestyä jo samoja mielikuvituksellisia sfäärejä kuin Pohjois-Koreassa Kim Il Sungin ja Romaniassa Nicolae Ceausescun aikaan.

SUOMALAISESSA työelämässä on niin kova vauhti ja valvonta päällä, ettei moisesta olisi täällä puhettakaan. ”Katoamiset” kuuluvat auttamatta menneisyyteen.

Mikä sopii Vladimirille, ei siis sovi mattivirtaselle. Katoamisesta on ilmoitettava viipymättä. Muuten tulee lopullinen lähtö.

KOIKKALAINEN MUISTAA ajat, jolloin jonkun töistä poissaolevan sanottiin olevan kotonaan arkistoimassa.

Termi oli kaunis kiertoilmaus sille, ettei arkistoijasta ollut kovan krapulan vuoksi vaatimattomiinkaan työsuorituksiin. Pelin henki oli silti selvä. Asiaa ei kovasti paheksuttu – varsinkaan, jos asianomainen teki normaalisti työnsä hyvin.

NYKYÄÄN EI enää arkistoida.

Jos joku arkistoi, hän arkistoi korkeintaan työttömyyskorvausilmoituksiaan tai uusien työpaikkojen hakuilmoituksia.

VLADIMIR PUTINIA on vaikea kuvitella Jeltsinin lailla pullon ääreen. Se voisi tehdä hänestä melkein inhimillisen. Tuntemattomuudesta rajattomaan valtaan noussut mies on sfinksi, josta ei oikein saa otetta.

KOKO AJAN Putin on vienyt Venäjää etäämmälle lännestä ja yhteisistä pelisäännöistä. Mitään näyttöä ei ole siitä, miten lähipiiri suhtautuu tähän linjavalintaan. Näyttöä on vain siitä, että maan talous on ollut sotatilankin vuoksi täysin kuralla.

Onko sellaisella tiellä tulevaisuutta?

MUTTA MISSÄ Putin sitten luurasi?

Kysymyksessä oli vain jokin sortin julkisuustemppu. Tai sitten Putinilla oli menossa todella tärkeä työvaihe.

Ehkä hän katseli julkisuudelta piilossa Venäjän karttaa ja mietti, minne hän laittaa seuraavaksi pieniä vihreitä miehiä valmistelemaan maaperää uusille kaappauksille.

Se taas on ydinkärkien sijoittelun ohessa sen verran rankkaa puuhaa, että siihen pitää voida keskittyä rauhassa. Vanhasta valtauksesta on jo sen verran aikaa, että uudet kohteet ovat tarpeen.

Krim otettiin tasan vuosi sitten.

UKRAINAN KRIISI on tähän mennessä vaatinut yli 6 000 kuolonuhria. Syyrian jo neljä vuotta kestäneessä sisällissodassa on kuollut yli 200 000 ihmistä.

Inhimillisen kärsimyksen määrä on mittaamaton. Sitä ei pysty kukaan numeroissa arvioimaan.

SODAT EIVÄT maailmasta lopu.

Järki alkaa olla kortilla.

MUUTEN Koikkalainen on sitä mieltä, että poliittiset valtiosihteerit äkkiä pellolle!

Ministerit päättäkööt, eivät heidän puoluepoliittisista ansioista kalliisti palkitut apumiehensä!

X