Keikat ohi: Rainer Friman ja junttidiskon kuningas Frederik – Oravanpyörä ei olekaan elämän kaikki onni ja autuus

Jaa kaverilleTilaa Seura
Koikkalainen
Koikkalainen on Seuran pakinoitsija. © Tomi Malkki
"Niin vain elämässä tuppaa käymään, että kun ikää tulee, niin viereistä kaistaa kiitää tuoreempia", kirjoittaa Koikkalainen Seuran pakinassa.

Syksy on lähtöjen aikaa, alakuloiset ovat sen tunnelmat. On ehkä liioiteltua sanoa, että kaksi isoa tammea on kaatunut, mutta jotain sinne päin.

Iskelmäviihteen kaksi konkaria on siirtynyt sivuun. Rainer Friman, 61, teki sen vapaaehtoisesti. 74-vuotias Ilkka Sysimetsä alias machomies Frederik joutui luopumaan vastoin tahtoaan, koska kutsuja keikoille ei yksinkertaisesti enää tullut.

Raikku on muuttanut asumaan salolaiseen vuokrakaksioon. Urasta luopuminen oli Rainer Frimanille ilmeisen helppoa: sivuun vetäytymisen syy oli se, etteivät estradit eikä kaiken ihmisestä vievä keikkaelämä enää hotsittaneet. Monet sairaudetkin helpottivat ratkaisun tekoa. Isoissa rahoissa ja yhtä suurissa veloissa aktiivivuosinaan pyörinyt Friman sai sielulleen rauhan.

Reetu, junttidiskon kuningas, kieriskelee toisenlaisten ongelmien kanssa. Vetoa olisi edelleen keikoille, mutta häntä ei niille enää haluta. Kuulijoitakin olisi, muttei keikkojen järjestäjien mielestä riittävästi. Tilanteen täytyy olla tuskallinen tekevälle ja terveelle miehelle. Kännykkä ei soi, naisten pikkareita ei ole enää keikkapaikkojen ilma sakeana, nimikään ei koreile – ei hyvässä eikä pahassa – iltapäivälehtien lööpeissä. Kysyntää ei ole. Maailma on mennyt ohi.

Isossa kuvassa tapauksissa Friman ja Sysimetsä ei ole mitään poikkeuksellista. Niin vain elämässä tuppaa käymään, että kun ikää tulee, niin viereistä kaistaa kiitää tuoreempia, mutta ei välttämättä osaavampia voimia ohitse. Tavallisen mattivirtasen on se ehkä helpompi hyväksyä, mutta omat taistelunsa joutuu hänkin kohdallansa käymään.

Onnellisia ovat ne, jotka huomaavat, että oravanpyörä ei olekaan elämän kaikki onni ja autuus. Vanhemmalla iällä voi tehdä jotain muutakin ja nauttia jäljellä olevista päivistä täysin rinnoin. Rainer Frimanilla ja Frederikilläkin niitä riittää ainakin tilastollisesti katsottuna. Pykälää on kuitenkin osattava vaihtaa. Jotkut puhuvat myös taidosta nöyrtyä tosiasioiden ja vallitsevien olosuhteiden edessä. Mutta kipeää se tekee. Varmasti.

Rainer Frimanin ja Frederikin aika ei ole kokonaan koskaan ohi. Ikivihreät säilyvät. Jatkumoakin sopii odottaa. Kuuden vuoden kuluttua soi Frederikin Olen kahdeksankymppinen. Ehkä saamme silloin kuulla jotain freesiä sanahirviöiden ikäihminen ja seniori sijaan. Toivottavasti Frederik ei myöskään toitota laulussaan kuolettavaa väittämää, että ikä on vain numeroita.

Koikkalaisen edesmenneestä kollegasta ja työkaverista Jorma Tiittasesta, Seuran lukijoiden tuntemasta Titusta on tehty Titulointia-muistelmat. Titu oli luovutetun Karjalan Raudun poikia. Kirja tuo mieleen lämpimiä muistoja hienosta, tärkeilemättömästä ja ammattitaitoisesta miehestä. Titun piirroksia julkaistiin Seurassa ennätykselliset 44 vuotta. Ne ovat yhä tuoreita, teräviä ja hauskoja havaintoja ihmiselosta ja elämän menosta. Aika ei ole niitä syönyt.

Titun (1929-2017) karuin sotamuisto oli se, kun venäläiskone ampui hänen mummonsa ja Venla-lehmän kotinavetan nurkalle.

”Että oikein lentokoneen lähetti Neuvostoliitto ampumaan mummon ja Venlan. Oli se sankariteko. Toivottavasti ampuja sai Neuvostoliiton korkeimman kunniamerkin ja hyvän eläkkeen urhoollisuudesta.”

X