Hallituksessa kuohahtelee – Turve lentää, piikkiä on ilmassa

Kalman vuosi 1986. Pääministeri Olof Palme ammuttiin kadulle, vanhuuden haurastuttama yksinvaltias Urho Kaleva Kekkonen kuoli. Tshernobylissä lähellä Prypjatin pikkukaupunkia Ukrainassa tapahtui ydinvoimalaonnettomuus.

Viime mainitusta tuli 26. huhtikuuta kuluneeksi tasan 35 vuotta. Koikkalainen muistaa hyvin ne pelottavat päivät, jolloin tietoa onnettomuudesta alkoi pikkuhiljaa tihkua Ruotsin kautta Suomeen. Euroopassa liikkui aave, salakavala, vaikeasti tunnistettava, hajuton ja äänetön aave.

Ajan tapaan sosialistinen neuvostotasavalta Ukraina vaikeni onnettomuudesta täysin eikä kertonut siitä kuin vasta sitten, kun muuta vaihtoehtoa ei enää ollut. Mitäpä sitä pikku tulipaloista koko maailmalle huutelemaan.

Nopeasti suomalaisten sanavarasto karttui uudella termillä. Päivän sana oli cesium. Koikkalaisellekin valkeni vasta hiukan myöhemmin, että kotikaupunki Hämeenlinna oli ydinsaasteiden laskeuma-aluetta. Ei pahinta, mutta ei vaarattomintakaan. Juuri silloin rivitaloyhtiössä oli pidetty isot pihatalkoot, puita ja pensaita raivattu ja oltu pari päivää tiiviimmin tihkusateessa ulkona.

Koikkalaisen kuopusta ei silloin vielä ollut. Hän syntyi saman vuoden marraskuussa, seitsemän kuukautta saastelaskeuman jälkeen. Odotus oli kalvavan, hiljaisen huolen aikaa, mutta suureksi helpotukseksi kaikki meni hyvin. Syntyi terve tyttö, nyt 34-vuotias reippaan 4,5-vuotiaan pojan äiti.

Koikkalainen vakuuttaa: ”Ihminen palaa entiselleen”

Prypjat on unohdettu aavekaupunki, saastunut Tshernobylin ydinvoimala teräskuorineen ja rehevöityneine ympäristöineen suljettua aluetta, jonne uteliaat turistit pääsevät vain piipahtamaan. Kuuluisan Cesium-137:n puoliintumisaika on 30 vuotta, joten radioaktiivisuus on Tshernobylin onnettomuuden jälkeen Suomessa puoliintunut.

Suuronnettomuuksien jälkityöstämisessä ja lähes varmasta kuolemasta selviytyvillä ihmisillä on taipumus ajatella suuria. Ei koskaan enää. Tämä muutti elämäni, minut ja arvoni. Pikkuasioista en enää koskaan valita. Minusta tulee parempi ihminen.

Vaihetta kestää kuulemma vuoden päivät. Sitten ihminen palaa entiselleen. Sama koskee myös yhteiskuntia. Onnettomuudet tulevat ja menevät. Joskus otetaan opiksi, useimmiten ei. Yksittäiselle ihmiselle se on ehkä suojautumiskeino ja tiedostamaton tapa selvitä onnettomuuden jälkeen pahimman yli. Ei kuitenkaan pidä moralisoida. Keinoista viis. Pääasia on, että ihminen ylipäätänsä selviää.

Hallituksessa kuohahtelee. Turve lentää, piikkiä on ilmassa. Kaikkia peli­sääntöjä ei oltukaan puhuttu selviksi, kun hallitusta koottiin Antti Rinne -kiehuntojen jäljiltä vuoden 2019 lopussa. Kun koronapandemia hellittää, arkisemmat asiat nousevat heti pintaan. Ihmisten välisistä kemioistakin on varmasti kysymys.

Pinttyneimpien äijien pieni ydinjoukko on tyytyväinen. Kun valtiovarainministeri Matti Vanhanen heivattiin ulos neuvotteluista ja jäljelle jäi vain viiden naisen ydinryhmä, soppa oli heidän mielestään valmis: ”tätä se on, kun akat ovat asialla”.