Koikkalainen pakinoi Valko-Venäjästä: ”Kymmentä kansalaista kohden maassa on yksi sotilas tai poliisi – heitä ei näy, mutta he näkevät sinut”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Koikkalainen on Seuran pakinoitsija.
© Otavamedia

Kuten Koikkalainen viikko sitten kertoi, edessä oli kymmenkunnan päivän irtautuminen Suomen hallitusmurheista automatkalla Suomesta Valko-Venäjälle.
Se on nyt tehty. Takana on syvä pureutuminen etenevään kevääseen, ja vapun alla oli taas paluu kylmään kotimaahan. Kilometrejä rekkojen seassa tuli tuhansia, polttoainetta kului säällisesti ja kokemuksiakin karttui.

Tutun äijäporukan retki suuntautui tällä kertaa alueille, joissa toisiin Suomi-poikiin harvemmin törmää. Ehkä siellä kannattaisi piipahtaa. Koikkalainen suosittelee. Eteläinen Viro ja etenkin itäisimmän Latvian venäläisalueet – muun muassa viehättävä Daugavpilsin kaupunki – Liettua ja Valko-Venäjä ovat paikkoja, joissa vastaan tulee monta myönteistäkin yllätystä.

Tiestö vaihtelee erinomaisesta baanasta kuoppaisiin sivuteihin, mutta se kestää kyllä vertailun vaikka Suomen maanteihin. Mikä parasta, polttoaineen hinta lumpsahtaa reippaasti alle puoleen Suomen hinnoista ja tienvarsien ulospäin surkeimmankin näköisistä kuppiloista saa loistavaa ruokaa lähes ilmaiseksi.

Varsinkin keitot ovat loistavia. Kokit loihtivat nälkäisille matkamiehille pikkuruisista köksistään käsittämättömän herkullisia tuotoksia pikavauhdilla. Eikä se ei ole mitään huonoa pikaruokaa, vaan kunnon sapuskaa.

Liettuaan ja Latviaan saa ajaa noin vain, mutta Valko-Venäjän automatka edellyttää jonkin verran etukäteisvalmisteluja. Ilman viisumia sinne ei ole asiaa. Muutoinkin saa varautua monen sortin paperisotaan, mutta rajalla ei ole kuitenkaan kyykyttäjiä. Syntyi käsitys, että byrokratia ei ollut henkilökohtaista. Papereita täytettiin kyllä niputtain ja niitä allekirjoitettiin kynä sauhuten, koska paikallinen lainsäädäntö sitä edellytti.

Tuntikausien autossa kyhnöttäminen raja-asemalla ei silti ole erityisen hauskaa. Ilman sitä Valko-Venäjä voisi olla suoranainen turistihoukutin. Alkoholin suhteenkin pitää olla tarkkana. Siellä vain litramäärä ratkaisee, oli se sitten kirkasta viinaa tai olutta.

Kahden miljoonan asukkaan pääkaupunki Minsk on viihtyisä, siisti ja kaunis, leveäkatuinen kaupunki. Ihmiset ovat ystävällisiä, liikenne sujuvaa ja turvallista, hotellit hyviä ja hintataso suomalaisvinkkelistä hyvin edullinen.

Maatalousvaltaista maata johtaa itsevaltainen, Venäjän kanssa tasapainoileva presidentti Aljaksandr Lukašenka. Häntä ei voi väittää varsinaiseksi demokraatiksi, mutta jos turisti ei vaivaa päätään poliittisilla epäilyksillä, niin Valko-Venäjällä liikkuminen on vaivansa arvoista.

Presidentti on linnottautunut residenssiinsä, hallitsee tiukasti maataan ja rakastaa jääkiekkoa. Hänelle uskollinen eliitti asustaa pääkaupungin luksusasuntoalueella.

Jääkiekko on ykköslajeja. Suomalaisille ovat tuttuja myös valkovenäläiset ampumahiihtäjät, heidän joukossaan Kaisa Mäkäräisen kilpakumppani, olympiavoittaja ja maailmanmestari Darja Domratševa.

Valko-Venäjä on kontrolloitu maa. Arvio on, että kymmentä kansalaista kohden on yksi sotilas tai poliisi. Sanotaan, että heitä ei näy, mutta he näkevät sinut.

Nahkatakkimiehet pysyivät piilossa. Ilmapiiri ei ollut ahdistava, päinvastoin.

Koikkalainen palasi Suomeen empiviä muuttolintuparvia seuraten. Vihreys hävisi puista, takkia piti laittaa tiukemmin kiinni.

Sitä se taas enteili, räntäsateista, koleaa, perinteistä Suomen vappua. Kotona taas.

X