Teksti: Koikkalainen

Ei tule kevät keikkuen. Linnunpojilla on ollut kova huhtikuu. Koleus käy isommankin miehen luihin saati sitten ohuen munankuoren tai olemattoman höyhenpeitteen sisään. Onneksi pesintäkausi on vasta aluillaan ja muuttolintujen pääjoukko ymmärtää vielä pysytellä Suomea lämpimämmillä leveysasteilla. Siperia opettaa!

 

Kuten viihdetaiteilija ja luonnonystävä Pirkka-Pekka Peteliuskin sähköisissä välineissä monin sanankääntein hehkuttaa, tämä on silti riemukasta aikaa. Luonnossa tapahtuu, ja oikein lämpimissä paikoissa lykkää jo vihreää hiirenkorvaa. Eikä Koikkalainen puhu nyt puheenjohtajaansa vaihtavista vihreistä. Ville Niinistö lähtee, mutta auki on, kuka tulee tilalle.

 

Muutama viikko sitten Koikkalainen kirjoitti vaihtaneensa puulämmitteisen kiukaansa kivet eräjärveläisiin ja nauttineensa jo kipakoista löylyistä.

Kuten sauna-asioista puhuttaessa aina odottaa sopii, kommenttia tulee varmasti. Malinin Keksa jostain Päijät-Hämeestä päin harmitteli, ettei Koikkalainen ollut hoksannut vaihtaa lusilaisiin keramiikkakiviin sen sijaan, että otti louhittuja kiviä.

 

Lusilaiset kiuskivet olisivat Keksan mukaan olleet rivakka nousu uuteen löylyluokkaan. ”Itse ällistyin, kun vaihdoin kivet viisi vuotta sitten. Hain ne tehtaalta Lusista (jossain Heinolan nurkilla, Koikk. huom.) ja tehtaan johtaja vakuutti niiden kestävän melkein ihmisiän. Niistä ei lähde pienhiukkasia kuten louhituista kivistä ja löylyt ovat hivelevän pehmeitä… Alan pikkuhiljaa uskoa tehtaan lupaukseen. Toki ne maksavat enemmän kuin louhitut kivet.”

 

Koikkalainen on yhä tyytyväinen valintaansa, mutta onpa nyt annettu sananvuoro myös toiselle vaihtoehdolle menemättä silti tekstimainonnan puolelle. Valinta on vapaa vapaassa maassa kiuaskivienkin osalta. Antoisia saunahetkiä vain Keksalle ja kiitos perustellusta kannanotosta.

 

Saunaan liittyvistä asioista kirjoittaminen on aina riski. Se on aivan samaa vaara-aluetta kuin kirjoittaisi vaikka Suomen parhaasta jääkiekkoseurasta, Suomen huonoimmasta jalkapalloilijasta, Suomen suurimmasta pahkasta, kaikkien aikojen parhaasta laulajasta tai siitä, kenen seinällä roikkuu hienoin gobeliini, mutta riski on vain otettava.

Kiuaskivissä tilanne on aivan sama kuin saunoissakin. Niitä on Suomessa sadoin tuhansin, mutta aivan varma on, että itse kullakin on juuri se paras. Se on asia, josta ei sovi eikä voi kiistellä.

 

Korkeampi matematiikka edellyttää kansalaistaitoa, jota kaikilla ei vain ole. Herrankukkaron Onnellinen mies Pentti-Oskari Kangas muisteli taannoin antoisia muusikkovuosiaan ja päätyi – kuinkas muuten – basistivitseihin.

”Rungon kamariorkesterin basisti kertoi yllättäen basistijutun. Näin se meni:

Orkesterinjohtaja kertoi lukeneensa jostain, että suomalaisista basisteista noin 50 prosenttia ei osaa lukea nuotteja. Tähän kommentoi ensimmäisenä orkesterin basisti: ’Ei pidä paikkaansa. Eikä voikaan pitää paikkaansa, koska Suomessa ei edes ole niin paljon basisteja’.”

 

Terveisiä vain Rymättylään päin. Siellä elämä jatkuu. Kohta puoleen pitäisi varhaisperunoitten lykätä jo komeasti pinnassa.

 

Koikkalainen suuntaa nyt pariksi päiväksi etelään Emajoen varrelle. Siellä siinteleiksen Viron Turku, upea Tartumaan pääkaupunki Tartto.

X