Koikkalainen pakinoi: Kossu ja Jallu lähtevät pörssiin

Jaa kaverilleTilaa Seura
Koikkalainen on Seuran pakinoitsija.
© Otavamedia
Suomen kansan perusjuomat Koskenkorva ja Jaloviina menevät pörssiin. Altian osakkeista on tulossa todellisia kansanosakkeita, pohtii Seuran pakinassa Koikkalainen.

Jo pimeni pirunsilmä, P:n kisat Etelä-Koreassa ovat ohi. Kun television parina viime viikkona avasi, aina tuntui tulevan tuutin täydeltä curlingia, mutta onneksi sentään muutakin.

Tuli Niskasta, tuli kolmin kerroin Pärmäkoskea, tuli Rukajärveä; tuli joukkueellinen iloisia ja pirteitä naisleijonia. Kultaa, hopeaa, pronssia.

Tuli myös pettymyksiä. Miesleijonia ei näkynyt ollenkaan ja ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräiselle kisat olivat yhtä tuskaa. Suuret odotukset eivät toteutuneet, vaikka loppua kohden hiukan paranikin.

Mäkäräisen olo lienee kisojen jälkeen vähintäänkin ambivalentti. Onko kaikki itsensä rääkkääminen vaivan arvoista? Samaa ovat varmasti pohtineet Mari Laukkanen sekä pikaluistelijat Pekka Koskela ja Mika Poutala.

Kaikki neljä ovat kilpailijoita lajeissa, joissa on annettava kaikkensa. Penkalla ampumahiihtäjältä voi lähteä muutamassa sekunnissa kaikki, ja pikaluistelijan arkea ovat sekunnin sadas- tai jopa tuhannesosien häviöt.

Uralla ei lipsuta. Harjoittelu ja kunnossa pysyminen vaativat joka päivä tiukkaa itsekuria ja suunnitelmallisuutta, josta ei voi poiketa.

Uskaltaisiko sanoa, että aika koiranelämää. Mutta vapaaehtoista.

Pirunsilmän ääreen tiukimmin junttautuneille tämä viikko on varmasti ollut pientä harhailua, mutta ehkä Pohjolan julma talvi on auttanut sopeutumisessa. Tätä varhain maanantai-aamuna viimeistellessä uutiset kertovat, että Venäjän aroilta puskee ankara pakkasaalto, joka käy kiukkuisesti Suomi-pojan luihin ja ytimiin.

Varoitus on jo annettu.

Viikolla Koikkalainen ihmetteli lintulaudan äärellä kyyhöttävää räkättirastasta. Se ei ollut ilmeisesti pakkasvaroituksesta kuullut, vaan kyttäsi tarjolla olleita auringonkukansiemeniä ja muuta purtavaa.

Näilläkin keleillä pysyy kyllä hengissä, mutta se edellyttää sitä, että murua on saatava säännöllisesti rinnan alle.

Sääliksi kävi piruparkaa. Suomen normaali talvi ei ole tarkoitettu rastaille. Pitäisi lentää vähän etelämmäksi.

Säälin tunne oli niin voimakas, että yhtään eivät tulleet mieleen ne lämpimät syyskesän ajat, jolloin sama herra kävi ahmimassa Koikkalaisen puutarhasta marjat parempiin suihin.

Viikolla kohahti Etelä-Pohjanmaalta. Ja vielä sen ytimestä, Ilmajoen Koskenkorvan kylästä.

Suomen kansan perusjuomat Koskenkorva ja Jaloviina menevät pörssiin. Altian osakkeista on tulossa todellisia kansanosakkeita. Niitä pitää jokaiselle eteensä katsovalla kansalaisella olla piironginlaatikossa eli arvo-osuustilillä ainakin muutama.

Osakeannissa ei huku rahaa kalliisiin brosyyreihin eikä luoviin taiteilijoihin. Mielikuvat ovat valmiiksi tutut. Kotimainen työ, Pohjanmaa, Suomi, lainehtivat viljapellot, ladot, itsenäiset viljelijät ja kaikkien huulilleen ainakin kerran elämässään kohottamat brändit.

Kaikki on sitä, mihin ei eläin eivätkä ruotsalaiset pysty, vaikka olumppialaisissa pärjäävätkin.

Hitaimmat jäävät osakkeiden ostossa jalkoihin. Hinta on arvoitus, mutta markkinat sen sitten määrittelevät.

Tilaisuus on ainutkertainen. Osakkeita ostava tietää aika tarkkaan, mihin on rahansa laittamassa. Kossuosake ei ole roviolaista rahastusta, jossa kurssi voi pudota yhdessä päivässä yli 50 prosenttia.

Soma on Suomen talvi. Syyriassa panevat presidentti Bashar al-Assad ja Venäjä Itä-Ghoutaa maan tasalle. Kiveä ei jää kiven päälle.

Ei tarvitse edes kysyä, miten ihmisille siinä käy.

X