Koikkalainen pakinoi: ”Tuntemattomat sotivat piraattikopiolla – älä osta”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Koikkalainen on Seuran pakinoitsija.
© Otavamedia

Olympiatuli palaa taas. Päällimmäisenä havaintona P:n kisoista ovat Etelä-Korean hyvin vaihteleva sää, kiukkuiset tuulenpuuskat, pöllyävä lumi, kovat pakkaset ja kaikin tavoin perin talviset ja ankarat olosuhteet. Melkein kuin talvi Suomessa vielä muutama vuosikymmen sitten.

Mikä parasta, tätä pakinaa viimeistellessä Suomella on kasassa kaksi pronssimitalia. Molemmat ottivat naiset, maastohiihtäjä Krista Pärmäkoski ja lumilautailija Enni Rukajärvi.

Pronssit eivät tulleet täysinä yllätyksinä. Tuuri auttaa tietysti aina, jos on auttaakseen. Tahtoa, kokemusta ja potentiaalia oli molemmilla vaikka kultamitaleihin, mutta hyvä näinkin.

Kuten ennen muinoin, elämä ei enää pysähdy olympiakisojen ajaksi. Tarjontaa on muutenkin ylenpalttisesti. Kummasti tulee kuitenkin sovitettua menonsa niin, että tv-ruudun ääressä ollaan silloin, kun tapahtuu.

Ampumahiihdossa pläjähti. Mestaritkin epäonnistuvat, luojan kiitos. Avausmatkaa ei voittanutkaan Ranskan Martin Fourcade eikä Norjan Johannes Thingnes Bö. Ykkösenä maaliin tuli yllätysnimenä Saksan Arnd Peiffer, ja kyllästymiseen saakka ampumahiihtoa monotonisesti hallinneet Fourcade ja Bö jäivät kauas kärkisijoista.

Miesten puolella ampumahiihdossa olivat näkyvillä jopa Suomen värit ja suomalaisedustajat. Muutenkin kuin huippujen taustalla vahingossa kuvaruutuun statisteina ilmestyneinä täydennyshiihtäjinä.

Olli Hiidensalo oli avausmatkalla 19. ja Tero Seppälä 20. sijalla.

Vaikuttaa vaatimattomalta, mutta ei ole sitä. Laji on äärettömän kova niin henkisesti kuin fyysisestikin ja vaatii tiukkaa itsekuria ja määrätietoista harjoittelemista. Kilpailuja on paljon, kausi pitkä ja uuvuttava. Mutta maailman huiput eivät ole enää kaukana. He ovat jo melkein samalla viivalla.

Ennen olympiakiireitä Koikkalainen käväisi Viipurissa. Ei mitään kummempia, talvinen piipahdus vain. Junalla se on todella sujuvaa ja kaupunki aina kiehtova, Monrepos’n puistoa myöten. Siellä tehtiin nyt metsätöitä.

Torikauppa ei ole yhtä raivoisaa kuin takavuosina, mutta hihassa roikkuvia aggressiivisia yrittäjiä riittää silti. Nyt olisi kauppahallissa ollut tarjolla muun muassa piraattikopio Aku Louhimiehen Tuntemattomasta sotilaasta. Hinta kymmenen jeuroa, halpa, osta pjerkkele, saatana.

Elokuva on hyvä ja useammankin katsomisen arvoinen, mutta Koikkalainen ei ostanut. Se olisi laitontakin.

Ei Koikkalainen linnareissua pelkää. Paljon enemmän painaa periaate, että Koikkalaisen mielestä filmin todellisten tekijöidenkin pitää saada työstään jonkinlainen korvaus, vaatimatonkin, oli se sitten muutama sentti tai jopa eurokin. Piraattikopiosta kaikki ne rahat – pjerkkele, saatana – pujahtavat aivan vääriin taskuihin.

Koikkalaisen puolituttu taas oli käynyt Kanariansaarilla. Miekkonen tekee matkan aina, kun on saanut koottua rahaa riittävästi. Joskus vuosittain, useimmiten kahden kolmen vuoden välein.

Kohde on ollut jo vuosikymmenet aivan sama, ja aina Kanarian lento on tehty Finnairin sinivalkoisin siivin. Viime matkalla paluulento oli kymmenkunta minuuttia myöhässä.

Myös jupinat ovat kokeneen kanariankävijän joka ainoan matkan jälkeen samat. ”Tämä oli nyt vihoviimeinen kerta. Minä en kyllä enää Finskillä lennä. Finski on aina myöhässä.”

Lukeminen kannattaa, aina. Matkailu avartaa, aina.

X