Koikkalainen muistuttaa pakinassaan: ”Vapaitten toimittajien vapaat tekstit eivät ole itsestäänselvyys”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Koikkalainen on Seuran pakinoitsija.
© Otavamedia

Jo taittui kevät toukokuulle. Ei ahnaasti, mutta taittui. Valko-Venäjän matkasta toipuva Koikkalainen katselee ympärilleen ja ihmettelee.

Ennen sentään erotti paljaallakin silmällä rosvot ja poliisit, mutta nyt ollaan laittamassa linnaan entistä poliisiylijohtajaa, Helsingin poliisilaitoksen entistä komentajaa ja Helsingin nykyistä poliisipäällikköä.

Ei muuten mitään, mutta syyttäjän mielestä pomojen pitäisi kuulema olla hiukan paremmin selvillä siitä, mitä alaiset puuhastelevat.

Tässä nimenomaisessa tapauksessa alainen oli Helsingin huumepoliisia johtanut Jari Aarnio. Pallo jo jalassa hänelläkin.

Pääministeripuolue Keskustaa taas uhkaa kannatuskato, mutta vaaleissa tappiosta toiseen ajautuneiden sosialidemokraattien suosio on lujassa kasvussa – edellyttäen tietysti, että puolueen puheenjohtaja Antti Rinne ymmärtää pitää turpansa kiinni ja antaa tilanteen vain kehittyä omalla painollaan.

Hyvää on siis luvassa demareille, mutta vappunakin olisi ollut parempi, jos Rinne olisi höpissyt omiaan vain pienessä piirissä ja korotellut eläkkeitä ainoastaan kotiväkensä kuullen.

Pieneläkeläisiä on paljon ja eläkkeet surkeat, mutta eivät ne tällaisilla pehmopuheilla parane. Sen ymmärtämiseen ei tarvita laskutikkua eikä erityistä poliittista vainua. Puhe on yksinkertaisesti katteetonta ja vain hölmö yritys kohentaa puolueen ja etenkin sen puheenjohtajan valjua imagoa.

Elävästi Koikkalaisen mieleen tulevat ammoiset ajat, jolloin nyt Suomen Pankista eläkkeelle siirtyvä pääjohtaja Erkki Liikanen lupasi lapsilisiin megakorotuksia ennen kuin lähti kotimaan politiikkaa pakoon Brysseliin.

Eivät nousseet lapsilisät, mutta Liikasen palkkamassi alkoi pullottaa ja henkilökohtaiseen curriculum vitaeen tulla uusia suotuisia ranskalaisia viivoja. Samaa tietä kulkee nyt ex-pääministeri Jyrki Katainen. Puolue vain on toinen.

Kehitys kehittyy, sanoi muuan mies, jota ei kuitenkaan pidä sekoittaa edesmenneeseen Sotkamon irvileukaan, kirjailija Veikko Huoviseen.

Koikkalainen viimeistelee tätä vaatimatonta rivimiehen pakinaa Kansainvälisenä lehdistönvapauden päivänä. Kuulostaa ehkä mahtipontiselta, mutta koreitten sanojen takana itse asiasisältö on vakava.

Joka aamu ja joka viikko postiluukusta tipahtavat ja vuorokauden joka ainoana sekunttina erilaisissa teknisissä härpäkkeissä esillä olevat vapaitten toimittajien vapaat tekstit eivät ole itsestäänselvyys.

Monin tavoin Suomea vähätellään, mutta tässä se on poikkeusmaa – ja vielä edukseen.

Kun liikkuu vierailla mailla lähes ummikkona ja paikalliset uutiset ilmestyvät jos ovat ilmestyäkseen, ymmärtää hiukan, minkälaisessa tiedotusilmapiirissä ihmiset niissä elävät.

Paljon on tarjolla ja monenlaista, mutta luotettavaa tietoa et saa mistään ja se tieto, minkä saat haalittua, on puhdasta arvailua ja huhupuhetta. Siihen sinun on kuitenkin perustettava käsityksesi ympäröivästä yhteiskunnasta.

Kiitos ei. Mieluummin punnittua tietoa, jonka voi nimetystä lähteestä koska tahansa tarkistaa ja tarpeen tullen vaikka oikaista.

Niin toimii media Suomessa, ja siitä Koikkalainenkin on omalta pikkuriikkiseltä osaltaan ylpeä. Myös silkkaa sontaa on paljon, mutta sen osaa harjaantunut silmä erottaa, ja siihenkin voi puuttua, jos niin haluaa.

Tässäpä tärkeimmät. Oletko puhdistanut linnunpöntöt? Jos et, niin unohda koko juttu. Linnunpoikaa lykkää jo.

X