”Putinin mikromanagerointi on alkanut – hän puuttuu etänä sotatantereiden pieniinkin yksityiskohtiin”

Sinä päivänä taivas oli sininen. Vain räkättirastaat meuhkasivat. Suomi ja Ruotsi kiikuttivat Naton jäsenanomuksensa pääsihteeri Jens Stoltenbergille Brysselissä. Kaiken piti olla selvää, mutta sitten jäi Turkki väliin.

Alkoi harmaa aika. Suomi ei ole vielä Naton turvatakuiden piirissä.

Kriisit nostattavat pelimiesten päät. He alkavat käydä kauppaa. Oma etu ratkaisee, yhteisön etu tulee perästä. Vilkaisu Pohjois-Euroopan karttaan näyttää, mitä etuja Nato saa Suomen ja Ruotsin jäsenyydestä ja mitä se jää ilman, jos ne jäävät Naton ulkopuolelle.

Ilman Turkki-episodiakin se tiedetään. Kansainvälinen politiikka on kylmää ja kyynistä. Ukrainan sodan uhrienkaan näkökulma ei paljon paina.

Lue myös: Puolustusministeri Antti Kaikkonen Turkin takinkäännöstä: ”Eiköhän ratkaisut löydy” – Varusmiehiä Nato-Suomi ei lähettäisi maailmalle sotimaan

Putin puuttuu yksityiskohtiin

Sota jatkuu – ties kuinka kauan. Rintamat ehkä jämähtävät paikoilleen, mutta sota syö niin Venäjää, Ukrainaa kuin koko maailmaakin. Nälänhätä uhkaa köyhimpiä maita. Energiasta on pula. Pakolaisia on miljoonittain, hinnat nousevat Suomessakin, maailmankauppa on sekaisin.

Adolf Hitleristä kerrottiin, että häntä eivät kiinnostaneet yksityiskohdat. Vladimir Putinista taas kerrotaan, että hänkin viihtyy sotakarttojen ääressä, mutta häntä kiinnostavat myös yksityis­kohdat. Kun sota ei etene toivotulla tavalla eivätkä alaiset siis osaa töitään, Putinin mikromanagerointi on alkanut. Hän puuttuu etänä sotatantereiden pieniinkin yksityiskohtiin.

Ehkä me näemme Putinin jonain päivänä bunkkerissa lähettämässä ohjuksia matkaan. Se olisi jo liikaa, että hän seisoisi tankin vieressä jossain Ukrainan mustan mullan alueel­la. Jäljet pelottavat. Aroilla on kuollut liian monta mikromanageroivaa puna-armeijan kenraalia.

Historia tuomitsee, mutta jättää myös tuomitsematta. Hitlerin olisi pitänyt ja Putininkin olisi parempi keskittyä poliittisiin kuvioihin eikä ruveta neuvomaan asioissa, joita ei edes osaa. Putinin mikromanagerointi on merkki epätoivosta.

Kummankaan sotilaallinen kompetenssi ei ole kaksinen. Miksi kenraalit ovat silti hiljaa? Siksi, että kaikki kenraalit eivät ole leijonia.

Arjen sankareille ei riitä palstatilaa

Voi tätä aikaa. Sotaherrojen sijaan Koikkalainenkin kirjoittaisi mieluummin ihmi­sistä, jotka tekevät rauhan ­töitä. Sellainen on esimerkiksi Jari Järvinen, joka on myynyt jo neljä vuosikymmentä kodinkoneita hämeenlinnalaisille. Juoheva, ystävällinen ja asian­sa osaava Järvinen jää eläkkeelle heinäkuun alusta.

Jotta ei menisi mainonnan puolelle, niin jääköön Jarin työpaikka mainitsematta. Kokemusta hänellä on niin yrittäjänä kuin palkollisenakin. Rakkaus lajiin näkyy: tumpelompikin asiakas on aina voinut tulla hänen luokseen luottavaisin mielin. Jarin kaltaiset huomataan usein vasta sitten, kun he ovat poistuneet kuvioista.

Arjen sankareita. Kaikki.

Lue kaikki Koikkalaisen kolumnit tästä!