Rykäisi ensilumen. Valoa on suorastaan ruhtinaallisesti.
Jouluun on vain kuukausi.
Haja-asutusalueilla tuhannet taloudet ovat pimeinä raskaasta suojalumesta; hellat pysyvät kylminä, vanhainkodeissa palellaan, pakastimien marjat sekä hirven- ja peuranlihat sulavat, kännykät eivät toimi.
Ihminen jotain muuta uskottelee, mutta luonto osaa edelleenkin näyttää voimansa.
Joku uhkaili, että tätä menoa edessä on historiallinen joulu: joulukortitkaan eivät kulje perille ajoissa. Siinä taas on kysymys ihmisluonnosta ja periaatteista.
Ehkä peiliin on syytä katsoa molemmin puolin.
Korkeimman oikeuden uudeksi presidentiksi ensi vuoden alusta lähtien nimitetty oikeustieteen tohtori Timo Esko, 63, tuntuu olevan tolkun mies.
Ylen haastattelussa hän myönsi suoraan, että köyhä ei saa Suomessa samalla tavalla oikeutta kuin rikas.
Varakkaan mahdollisuudet käydä oikeutta ovat hänen mukaansa köyhää paremmat. Erityisesti se koskee riitajuttuja, joissa hävinnyt osapuoli saa helposti kymppitonnien juristilaskun.
”Tuo on selvä epäkohta. Ei siitä mihinkään pääse.”
”Jos riidan arvo on alle 20 000 euroa, niin kannattaa miettiä monta kertaa, kannattaako sen kanssa lähteä käräjöimään.”
Oululaisen Joni Skiftesvikin kirjat ovat aina olleet Koikkalaisen mieliluettavaa. Uusin teos Valkoinen Toyota vei vaimoni (WSOY 2015) ei ole myöskään pettymys.
Pitkän lehtimiesurankin tehnyt kirjailija muistelee muun muassa saunareissua Volvon legendaarisen pääjohtajan Pehr Gyllenhammarin kanssa.
Se tapahtui motellissa, jossa oli isäntien, Volvon paikallisen tehtaan johtajien, mukaan Eskilstunan paras sauna. Gyllenhammar oli tullut paikalle varta vasten kunnioittaakseen suuresti arvostamiaan suomalaisia. Samalla hän kehui Volvon suomalaisten työntekijöiden ahkeruutta ja korkeaa ammattitaitoa.
Pienen lehtimiesryhmän mukana liikkunut Liitto-lehden toimittaja Skiftesvik kuvasi saunaa näin: ”Sauna oli vaatimaton, karkealla kädellä ja pihkaisilla puilla paneloitu, tavallisen suomalaisen kerrostalosaunan veroinen koppero. Se oli niin pieni, että lauteille mahtui neljä ihmistä kerrallaan, hekin melkein toistensa sylissä istuen.”
”Minä, Gyllenhammar, Kauppalehti ja Tekniikan Maailma menimme löylyyn ensimmäisinä.
Ovensuussa kököttävän pienen Tylö-kiukaan vastuslangat hehkuivat punaisina. Kauppalehden toimittaja ilmoitti Gyllenhammarille, että suomalaisessa kiukaassa on vastuslankojen päällä kiviä.
’Ovatkohan rakentajat unohtaneet tästä kivet vahingossa pois?’
Gyllenhammar kohautteli vaivautuneesti hartioitaan ja sanoi saunoneensa monet kerrat Suomessa, ja siellä oli tosiaan kiviä kiukaalla.”
Herrat poistuivat saunasta, kun siellä oli tarpeeksi paleltu. Ahtaista tiloista poistuttaessa pääjohtajan takalisto paloi. Kauppalehden toimittaja oli vahingossa tuupannut häntä niin, että takamus oli hipaissut kiuasta.
Pukutiloissa vammaa tarkkailtiin joukolla.
”Paloarpi oli muutaman sentin mittainen ja selvästi V:n muotoinen. Kauppalehden toimittaja sanoi, että V niin kuin Volvo.”
Koikkalainen ei ole koskaan saunonut ruotsalaisten yritysjohtajien kanssa, mutta ruotsalaisessa saunassa kyllä.
Päällimmäinen kokemus on sama. Siellä tulee vilu.