Koikkalainen: Suomi pyöritti venäläiset hopealle olympiakiekossa – Iloitaan, vaikka meno muuten ahdistaakin

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Koikkalainen
Koikkalainen on Seuran kolumnisti.
Suomen ensimmäinen olympiakulta jääkiekossa nostatti tunnelmaa ympäri maata.

Ei tehnyt tiukkaa, kun piti sunnuntaina nousta aamukuudelta katsomaan jääkiekon olympiafinaali Suomi–Venäjän olympiakomitean ­joukkue.

Ajankohta ei ole vanhalle miehelle ongelma. Silloin on jo normaalistikin hätistelty peurat ja rusakot pihalta, tehty lumityöt, juotu kahvit ja luettu tuoreet sanomalehdet.

Kannatti nousta. Alkulämpimiksi Kerttu Niskanen hiihti ensin kolmellakympillä pronssia hienolla loppunykäisyllä. Perään tuli Suomi-kiekkoa, jossa ei voittajasta ollut epäselvyyttä.

Ottelu oli tasaväkinen, mutta ote Suomen, vaikka Kansainvälisen jääkiekkoliiton ex-pomo René Fasel jälkeenpäin päästikin suustaan toisenlaisen ROC:n joukkuetta nuoleskelevan sammakon.

Kiva olla suomalainen

Tunnetaso oli Suomen ­ensimmäisen olympiakiekkokullan jälkeen korkea. Aivan niin taivaissa ei silti liidelty kuin silloin, kun leijonat ottivat ensimmäisen MM-kullan Tukholmassa 1995.

Eka kerta on aina eka kerta. Yhtään ei silti vähätellä Valtteri Filppulaa tai Harri Säteriä verrattuna Timo Jutilaan tai Jarmo Myllykseen. Kippari ja maalivahti hoitivat hommansa niin 1995 kuin 2022:kin.

Kiva olla suomalainen, vaikka meno muutoin ahdistaakin. Venäjän presidentti Vladimir Putin, 69, on kova kiekkomies ja tehtailee KHL-pelaajia vastaan maaleja kuin Elmo.

Olympiakisojen ajankin on ollut päällä hyökkäys­uhka Ukrainaan. Siinä sivussa on kyörätty 30 000 venäläistä ­sotilasta Valko-Venäjälle. Oliko pelko Kiinaa kohtaan ja kisarauhan kunnioitus ainoa syy, ettei sota laajentunut jo suursodaksi?

Jankuttamiseksi tämä jo menee, mutta perus­asioissa pitää olla tiukka. Euroopan ­ainoa sotapasuunoita soittava maa on Itä-Ukrainassa jo kahdeksan vuotta sotaa käynyt Venäjä. Se on itse tehnyt itsestään kansainvälisen politiikan hylkiön, johon kukaan ei luota.

Järjen valo on mennyt ­Venäjän itsevaltaiselta johdolta eikä sitä liikuta yhtään oman maan eikä lähivaltioiden miljoonien ihmisten kärsimys.

Mitä mieltä ovat venäläiset?

Koikkalaisen ­kaveri Kajaanista – sieltä, ­mistä valtakunnanrajan taakse ­Kostamukseen on 140 kilometriä – ihmettelee, miksi Venäjällä ollaan niin hiljaa Putinin sotatouhuista.

Eivätkö venäläiset tajua, mihin Putin vie heidän maataan? Onko heiltä kysytty, hyökkääkö joku Venäjälle, jos sapelinkalistelu loppuu Ukrainan rajan tuntumassa? Käykö Ukraina kimppuun, kun/jos se on jonain päivänä Nato-maa?

On myös pohdittu, miten Venäjän ulkopuolella nyt ja jatkossa suhtaudutaan Venäjään ja venäjänkielisiin. Miten siihen vaikuttaa Putinin öykkäröinti? Kohenevatko asiat muka näin?

Vaikeudet vain kasvavat, kun kriisi on jonain päivänä ohi. Sotilaallisella voimalla ei heidän asemansa kohene, se vain pahenee. Ryssänviha on syntynyt sodista, ja niistä se saa myös kasvu­voimansa.

Lue kaikki Koikkalaisen kolumnit tästä!

X