Koikkalainen suree uutisia Afganistanista: ”Paluu menneisyyteen kohdistuu raskaimmin naisiin ja lapsiin”

Mikään ei ole niin häilyvää kuin ihmisen käsitys vallitsevasta säästä. Pari kolme viikkoa sitten oli auringonpaahteessa mennä henki, nyt tuntuu vain satavan kaiken aikaa. Ei siis ihme, että säistä puhuttaessa niin sanottu miesmuisti on sangen epäilyttävä käsite.

Miesmuistista silti viis. Näillä sateilla saattaa jopa ­sienisato vielä pelastua. Koikkalainenkin lähtee metsään katsomaan tilanteen. Vuosikymmenten kokemus on, että hyvinkin voi eteen tupsahtaa muutama jälkikantarelli ja ensimmäiset karvalaukut ja kangassienet. Jokainen niistä kelpaa mainiosti sienikoriin.

Takapakista kärsivät eniten naiset ja lapset

Kammottavia uutisia kantautui viikonloppuna ­kaukaisesta Afganistanista Suomeenkin saakka. Lähtöä ­tekevät länsimaat eivät saaneet edes kamppeitaan kasaan, kun islamistinen Taleban-ääriliike jo kolisteli maan pääkaupungin Kabulin portteja ja valtasi sen saman tien. Presidentti Ashraf Ghan livahti maanpakoon naapuriin Tadzikistaniin eikä kaatuvan hallituksen korruptoituneista joukoista ollut vähäisimpäänkään vastarintaan.

Kabulin ­kaatuminen on sinetti yhden aikakauden päättymiselle. 20 vuotta sitten – vuoden 2001 syyskuun terrori-iskujen jälkeen – USA aloitti ­sodan ­Talebania vastaan. Ihmishenkiä on menetetty paljon, kärsimysten määrä ollut mittaamaton ja rahaa on palanut kymmeniä miljardeja euroja, mutta nyt kaikki murentui muutamassa viikossa.

Entinen Neuvostoliitto lähti Afganistanista aikoinaan nöyryytettynä. Yhdysvaltojenkin yritys muuttui nopeasti pelkäksi voimia nieleväksi junnaukseksi eikä loppukaan ollut kaksinen. ­Kiinnostusta kuitenkin riittää edelleen. Suurvallat eivät Afganistania jätä. Onko nyt Kiinan vuoro?

Afganistan on palaamassa jos ei kivikauteen, niin ainakin keskiaikaan. Kannettu vesi ei pysy kaivossa. Yritykset nykyaikaistaa maata ovat menneet karkeasti pieleen. Surullisinta on, että paluu menneisyyteen kohdistuu raskaimmin naisiin ja lapsiin. Heiltä on viety kaikki ihmisoikeudet.

Maailma menee menojaan – ja vielä väärään suuntaan

Eduskunnan toiseksi suurin puolue perussuomalaiset ­vaihtoi johtoa. Puheenjohtaja Jussi Halla-ahon ­korvasi ­Riikka Purra, 44. Veto oli tärkeä: puolue on nyt muiden puolueiden silmissä hallituskelpoisempi. Etenkin myötätuulessa oleva kokoomus miettii jo vuoden 2023 eduskuntavaaleja. Sama kaiku on silti perussuomalaisten askelten: linjapuheessaan Purra korosti, että hänelle kelpaa vain maahanmuuttopolitiikkaa kiris­tävä hallitus.

Viime viikolla Koikkalainen saattoi Turussa viimeiselle matkalleen syöpään ­menehtyneen ystävänsä. Tämä on ­elämän vääjäämätöntä ­kiertoa ja se on vain hyväksyttävä, mutta mieli on apea. ­Lähipiiri kaventuu, maailma tuntuu menevän menojaan – ja vielä väärään suuntaan. ­Yritäpä kuitenkin pysyä ­mukana.

Lue kaikki Koikkalaisen pakinat täältä.