”Korppi korpin silmää nokkii” – Koikkalainen sanoo sanasensa toimittajien alkoholinkäytöstä

Koikkalainen kirjoitti huipputason talousmiesten ja poliitikkojen alkoholinkäytöstä. Se on siistiytynyt – tai suurkäyttäjät ovat ymmärtäneet siirtyä sisätiloihin.
Koikkalaisen kaveri ihmetteli, miksi toimittajien alkoholinkäytöstä kirjoitetaan niin vähän. Eikö korppi korpin silmää noki?
Viinan kanssa on läträtty. Siinä ei ole sanan sijaa.
Stressiä pukkasi. Kiire oli loputon.
Kapakan ovi aukesi usein työpäivän päätteeksi, kun asioita piti käydä porukalla läpi työajan jälkeenkin.
Ei ole syytä hurskastella. Tosiasiat ovat tosiasioita, voi nimimerkki ”Mukana ollut” häpeilemättä tunnustaa.
Viinan takia sai moni potkutkin. Ei se valtakunnansalaisuus ollut. Eivät toimittajat hyveellisten kansalaisten kärkijoukko ollut, mutta eivät he alkoholinkäyttäjänä ympäröivästä yhteiskunnasta isommin poikennetkaan.
Iso kysymys tietysti on, piilottelevatko toimittajat kollegojensa törttöilyjä mutta ovat kärppänä paikalla, kun lasiin tarttunut tunnettu poliitikko tai yritysjohtaja sekoilee.
Tätäkin on tapahtunut.
Me toimittajat olemme perin tavallisia ihmisiä. Emme me koettele normien rajoja emmekä ole rällästävä boheemijoukko, vaan siistiä sisätyötä tekeviä perheenisiä ja -äitejä. Työpäivän päätteeksi menemme kiltisti suoraan kaupan kautta kotiin.
Olemme tylsää sakkia. Emme ole erityisen sosiaalisiakaan. Tuhraamme mieluummin omissa oloissamme kuin hillumme kylänraitilla.
Maailmanparantajia on joukossamme entistä vähemmän, mutta tietotaito ja kyky pureutua entistä monimutkaisempiin asioihin on kohentunut.
Rohkeutta on ja uteliaisuutta riittää. Molemmat ovat hyvän toimittajan ominaisuuksia.
Alkoholinkäytöstä lähtöpassit
Kun Helsigin Sanomien ja Aamulehden päätoimittajat saivat lähteä, syntyi vaikutelma, että tapaukset olivat jäävuoren huippu.
Koikkalainen tietää tapauksista vain sen, minkä lehdet ovat kertoneet. Sisäpiirin tietoja ei ole. Ehkä niitä ei ole kenelläkään.
Tapaukset olivat luultavasti onnettomia yhteensattumia, eivät jatkuvan alkoholin väärinkäytön loppunäytös. Ratkaisu oli ainoa oikea. Päätoimittajat irtisanoutuivat. Edellytykset työn jatkamiseen menivät yhdessä yössä.
Kaikki lienee kerrottu, mitä tietoon on saatu. Kollegat ovat kääntäneet jokaisen kiven.
Systeemi toimii. Korppi korpin silmää nokkii.
Yksilöiden kohtalo on kohtuuton, mutta rakkikoirien on oltava rakkikoiria myös omiensa joukossa.
Ylinkin rakkikoira voi saada lähtöpassit.