”Kukaan ei ole turvassa elämän kolhaisuilta, eivät edes siniveriset”

”Kun lähtee norsujahtiin Botswanaan, on riski, että siellä voi mennä muutakin kuin pelkkä lonkka”, Koikkalainen kirjoittaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Koikkalainen on Seuran pakinoitsija.

”Kun lähtee norsujahtiin Botswanaan, on riski, että siellä voi mennä muutakin kuin pelkkä lonkka”, Koikkalainen kirjoittaa.
Teksti: Koikkalainen

Taas se on nähty. Kukaan ei ole turvassa elämän kolhaisuilta, eivät edes siniveriset. Espanjan ex-kuningas Juan Carloskin, 82, vietti jo seestyneitä vanhuudenpäiviä, mutta onni ei ollut kestävää. Skandaalit seurasivat toistaan. Yhteistä niille kaikille oli, että kuningas oli ihan itse niihin syypää.

Juan Carlos on ollut kansansa rakastama hallitsija. Hän johti maansa demokratiaan vuonna 1975 kenraali Francon julman rautaikeen alta. Kaiken piti olla hyvin ja Juan Carlosin viettää palatsissaan rauhallisia eläkepäiviä. Valta oli jo siirtynyt hänen pojalleen Felipe VI:lle. Sitten ex-kuninkaan arvostelukyky petti. Sellaista tuppaa tapatumaan muillekin maailman mahtaville, ei Juan Carlos suinkaan ole lajissaan ainoa – eikä viimeinen.

Kuningas teki pienen mokan

Valta turmelee. Kun kaiken aikaa istuu muitten hartioilla ja on toisten passattavana ja ihailemana, kyky ja halu nähdä itsensä ja tekonsa rehellisesti ja oikein hämärtyy. Ihminen luulee, että koska hän on erityisyksilö, hän on myös tavallisia ihmisiä koskevien sääntöjen yläpuolella.

Kuningas teki pienen mokan, ihan pienen vain. Kellot soivat, mutta kuningas ei kuullut. Hän lähti 2012 Botswanaan Afrikkaan ampumaan norsuja. Kaiken piti tapahtua pienessä suljetussa piirissä in cognito, mutta valitettavasti siniverisetkin voivat rähjääntyä reissussa. Tappotouhussa kuoli norsu, mutta myös kuninkaan lonkka murtui.

Retken yksityiskohdat paljastuivat. Matka maksoi tavallisen espanjalaisen kaksinkertaisen vuosipalkan verran. Kurjistuvassa ja suurten taloudellisten vaikeuksien keskellä kamppailevassa maassa ökymetsästys oli liikaa. Eikä siinä kaikki: norsut ovat uhanalaisia eläimiä ja Juan Carlos sattumoisin luonnonsuojelujärjestö WWF:n Espanjan-osaston kunniapuheenjohtaja. Kuva siniverisestä tappajasta kuolleen norsuparan edessä pyssy kourassa ei ollut kovin edustava. Juan Carlos on nyt entinen kunniapuheenjohtaja.

Sittemmin on paljastunut kuninkaan salaiselle tililleen saamia epämääräisiä miljoonien dollarien rahansiirtoja Saudi-Arabiasta ynnä muuta vähemmän mairittelevaa tietoa kuninkaallisesta luksuselämästä. Kuninkaan entinen rakastajatarkin oli mieltynyt ylelliseen menoon. Kun yhteiselo loppui, lehdet saivat häneltä kuulla herkullisia yksityiskohtia kuninkaan edesottamuksista. Kuningatar Sofia on ollut – ainakin julkisesti – hiljaa.

Muista tämä, kun ammut norsun Botswanassa.

Paremmissa piireissä kaikki tapahtuu hienostuneemmin kuin kansan parissa. Kun kohu vain yltyi, ex-kuningas lähti maanpakoon. Hänen sijoittumispaikastaan sen paremmin kuin paluustaankaan ei ole varmaa tietoa. Suunta viittaa kuitenkin siihen, että olot ovat luksusta, aurinko paistaa, palmut huojuvat ja meri välkehtii.

Kaikki tietävät, että hotellielämä alkaa ylellisessä sviitissäkin maistua aika äkkiä puulta. Ehkä Juan Carloskin olisi mieluummin viettänyt elämänsä ehtoon tohvelit jalassa perheensä parissa ja kansansa rakastamana. Mutta moka, mikä moka. Kun lähtee norsujahtiin Botswanaan, on riski, että siellä voi mennä muutakin kuin pelkkä lonkka.

Lue kaikki Koikkalaisen kolumnit tästä.

X