”Kun sankari kuolee, sankarin ystäväjoukko pullistuu hämmästyttävän nopeasti – kavereita ja suitsutusta riittää”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Koikkalainen
Koikkalainen on Seuran pakinoitsija. © TOMI MALKKI
"Harha-askelistaan huolimatta – tai niidenkin vuoksi – Matti oli kansan aidosti arvostama sankari", Koikkalainen kirjoittaa Seuran pakinassa.

Suomalaiset eivät ole valittu kansa. Suomalaiset eivät ole maailmanhistorian ainutkertaisinta ja ylivertaisinta joukkoa. Kyykkää, kyyttöä, kalakukkoa, pesäpalloa, Jaloviinaa, mämmiä, sisua ja seitsemää aluehallintovirastoa (AVI) lukuunottamatta Suomessa ei ole mitään sellaista, mitä ei löytyisi maapallolta muualtakin.

Veri kuitenkin kiertää, korruptiota on vähän, verot maksetaan kuta kuinkin ajallansa ja kansainvälisillä kilpaladuilla ja -radoilla menestytään kohtuullisesti. Suomalaisten ei tarvitse pyydellä anteeksi olemassaoloaan. Olemme täyttäneet paikkamme kansakuntana muiden kansakuntien joukossa yli satavuotisen historiamme aikana asianmukaisesti ja kunnialla.

Kaikesta huolimatta suomalaisia kuolee nyt enemmän kuin syntyy. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan (Helsingin Sanomat 30.1.2019) syntyvyyden lasku jatkuu yhä. Syntyneitä suomalaisia oli 2018 lähes 7 000 vähemmän kuin kuolleita suomalaisia. Väestö kasvoi silti: väkiluku suureni 8 643 ihmisellä. Kasvu perustui puhtaasti maahanmuuttoon. Maahanmuuttoja oli 15 631 enemmän kuin maastamuuttoja.

Nämä ovat kylmiä lukuja. Pahinta niissä on se, että jatkossa ne ovat todennäköisesti vielä huonompia. Suomalaisia syntyy vielä vähemmän. Ainoa, millä lukuja voidaan nopeasti kohentaa, on maahanmuutto. Koikkalaisen ei tarvinne kuitenkaan erikseen mainita, että siihen taas liittyy erinäisiä käytännön vaikeuksia, voimakkaita ja syvään juurtuneita ennakkoluuloja, vastarintaa ja epäluuloja – olkoot ne oikeutettuja tai eivät.

Uljas mäkikotka Matti Nykänen saatetaan haudan lepoon valtiollisten hautajaisten sijaan perhepiirissä. Vain 55-vuotiaana kuolleen Nykäsen kuolema on ollut Suomen historiassa vertaansa vailla. Se menee mediatapahtumana todennäköisesti jopa ohi sen, mitä tapahtui Mannerheimin, Sibeliuksen tai Kekkosen kuoleman jälkeen. Ajatkin ovat toki toiset.

Matti Nykänen on huomionsa ansainnut. Harha-askelistaan huolimatta – tai niidenkin vuoksi – hän oli kansan aidosti arvostama sankari. Osa kunnianosoituksista jäi häneltä Ilta-Sanomien mukaan kuitenkin saamatta. 20 000 euron Pro Urheilu -tunnustus kaatui 2014 puolustusministeri Carl Haglundin ja 2016 opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen vastustukseen. Esteenä oli vankilakundin huono maine.

Kun sankari kuolee, sankarin ystäväjoukko pullistuu hämmästyttävän nopeasti. Nykästäkin on muisteltu edestä, sivulta ja takaa. Kavereita ja suitsutusta riittää. Erityinen suomalainen ilmiö on, että suuruuden kuollessa ilmoittautuu valtaisa joukko miehiä, jotka ovat olleet vainajan inttikavereita ja maanneet viereisissä punkissa samassa aliupseerikoulun tuvassa.

Se on logistinen ihme, sillä tupakaveriksi ilmoittautuneiden joukko on yleensä satapäinen. Nykäsen tapauksessa ihme on vieläkin suurempi, sillä hän ei koskaan käynyt aliupseerikoulua, vaikka hänen sotilasarvonsa – pahoinpitelytuomion jälkeen se riistettiin häneltä – oli alikersantti.

Urheilu-uransa jälkeen Matti Nykänen ei heittäytynyt ex-kansanedustajien tapaan sopeutumiseläkkeelle eikä sopeutumisrahalle. Hän raapi leipänsä raskaasta viihdetaiteilijan työstä. Ala on epävarma, mutta Nykänen hoiti tonttinsa.

Ihmiset pitäisi noteerata heidän eläessään. Koikkalainenkin uskoo ennen kaikkea kuolemaa edeltävään elämään. Lausahdus ei kuulu Matti Nykäsen kuolemattomien huulien joukkoon, mutta siinäkin on aika vinha perä.

X