Luoteinen Venäjä on takana – Koto-Suomessa ollaan taas ja kohta valitaan Kelallekin uusi pääjohtaja

Jaa kaverilleTilaa Seura
Koikkalainen
Koikkalainen on Seuran pakinoitsija. © Tomi Malkki
"Komissaari Katainen pääsee katkotta jatkamaan hyväpalkkaisessa työssä heti EU-uransa päättymisen jälkeen. Pätäkkää siitä tulee 18 553 euroa kuukaudessa", kirjoittaa Koikkalainen Seuran pakinassa.

Pimeä syksy on otollista turistiaikaa. Ei ole ruuhkia ja hinnatkin ovat sesonkiin verrattuna edullisempia. Koikkalainen teki äijäporukalla turneen Viipuriin, Pietariin, Novgorodiin ja Pihkovaan.

Ne ovat kaikki nykyisen Luoteis-Venäjän vanhoja kaupunkeja eivätkä aivan pieniäkään. Historiaa riittää jaettavaksi saakka. Moni suomalainen vierastaa niitä, mutta ei todellakaan tiedä, mitä kaikkea niissä on matkustavaiselle tarjolla.

Kun vanhalla parhaat päivänsä nähneellä, mutta hyvin toimivalla matka-autolla kulkee, voi raja-asemilla olla vastassa ylimääräistä vaivaa ja ajanhukkaa, mutta tarkastuksiin on totuttu.

Mennessä sunnuntaina oli venäläisten paluuliikenteen vuoksi ruuhkaa Nuijamaalla, palatessa arkisena aamuna Venäjän ja Viron rajalla Luhamaalla muuten vain virkaintoisten rajavartijoiden vuoksi hankalaa. On ollut ennenkin – ja se on ilman muuta tällaisen matkailun nurja puoli.

Venäjän teillä on Pietarin ruuhkia lukuunottamatta rauhallista, mutta riskiohituksiakin näkee. Ikiaikainen Novgorod on upea kaupunki komeine muureineen ja linnoituksineen.
Vielä pysäyttävämpi on soma kotimuseo Staraja Russassa. Hiljaa virtaavan pienen mustavetisen joen rannassa seisova komea vihreä puutalo on kuin suoraan postikortista.

Dostojevskin kotimuseossa ja sen hiljaisella jokikujalla aika kuluneesti sanottuna pysähtyy. Idylli on rikkumaton. Museon suljetulla pihalla istuva kissa on kuin kopio Akseli Gallen-Kallelan taulusta Akka ja kissa – erotuksella, että se on iso, lihava ja hyvin syönyt. Hämmästyttää, miten tasapainoisesta ympäristöstä lähtöisin on kirjailija, jonka tuskainen tuotanto painiskelee aivan erisorttisten ongelmien kanssa.

Ruoka on Luoteis-Venäjän ravintoloissa erinomaista, kodikkaita kansankapakoita myöten. Muutamassa kirkossakin tuli piipahdettua. Niitähän tällä alueella riittää, komeakupolisia sipulikirkkoja. Uskonto on venäläisille tärkeä, eikä pitkä neuvostoaikakaan onnistunut sitä häivyttämään.

Kuten näkyy, Koikkalainen ei tällä kertaa kajonnut valtionyhtiöiden ja vastaavien laitosten johtajien palkkoihin. Niitä on usein verrattu pääministerin varsin kohtuulliseen korvaukseen kansakunnan pahimmasta paskaduunista, jossa on tietysti hyvätkin puolensa.

Vertailuissa on yksi vaara. Käy äkkiä niin, että pääjohtajien palkkoja ei pudotetakaan, vaan pääministerin palkkaa ”tarkistetaan”.

Emme siis kauhistele, vaikka komissaari Katainen pääsee katkotta jatkamaan hyväpalkkaisessa työssä heti EU-uransa päättymisen jälkeen. Uusi homma Sitran yliasiamiehenä alkaa vuoden 2020 alusta. Pätäkkää siitä tulee 18 553 euroa kuukaudessa.

Edeltäjä Mikko Kososen palkka etuineen oli muutaman tonnin parempi, mutta kyllä tuollakin rahalla pärjää, kun oikein säästeliäästi elää.

Emme siis myöskään kauhistele, että sopiva poliitikko meni valinnassa tohtoristason tulevaisuudentutkija Markku Wileniuksen ohi. Mutta tämähän ei ollut poliittisin perustein tehty johtajavalinta. Eikä se myöskään ollut poliittinen lehmänkauppa eikä se myöskään edellä millään tavoin sitä, että kohta valitaan Kelallekin uusi pääjohtaja.

Hohhoijaa. Luoteinen Venäjä, hurja villi länsi huligaaneineen kaikkineen, on takana. Koto-Suomessa ollaan taas.

X