Makkaramies Veijo Votkin oli karjalaisen evakkoperheen poika Iisalmesta

Jaa artikkeli
Veijo Votkin lihatukussa
Veijo Votkin ehti toimia lihatukkuyrittäjänä yli neljän vuosikymmenen ajan. Alalle hän päätyi jo vuonna 1969. © Seppo Saarentola
Legendaarinen makkaramies Veijo Votkin menehtyi lokakuussa 73-vuotiaana pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana.

On hetkiä, jolloin katukuvasta tuntuu puuttuvan jotain. 20. lokakuuta oli sellainen päivä. Tuli tieto, että helsinkiläinen lihatukkuyrittäjä – tutummin makkaramies – Veijo Votkin, 73, on kuollut pitkäaikaisiin sairauksiinsa. Tapojensa mukaan hän teki töitä loppuun saakka, mutta viime kuukaudet kotoa.

Veijo Votkin oli karjalaisen evakkoperheen poika Iisalmesta. Armeijan jälkeen hän hakeutui töihin Helsingin kaupungin teurastamoon, koska ”niistä töistä kuulemma maksettiin hyvin”. Alun apupoikapäivät Sörnäisissä olivat kauhistus, mutta myöhemmin hän muisteli, että oli vain hyväksyttävä karuun alaan kuuluvat tosiasiat.

Koikkalaisellakin on ollut kunnia tuntea muheva ja tärkeilemätön Veijo. Hänestä juttua riittää. Tekniikka on kehittynyt, mutta liha-alan perustotuudet ovat pysyneet samoina. Jos pettää, pettää vain kerran:

”Jauhot kuuluvat leipään, eivät makkaraan. Hyvän makkaran tekemiseen menee sama aika kuin huonon makkaran. Jopa vähemmän.”

Palkollisesta tuli yrittäjä 1978. Yhden miehen yritys laajeni nopeasti ja joukkoon liittyi myös laskutukset hoitanut vaimo Irja. Nyt Lihatukku Veijo Votkin on yli 80 työntekijän yritys, jota johtaa Veijon vanhin poika Asmo. Jalostustasoa ja tuotteita on koko ajan kehitettävä.

Kilpailun Veijo Votkin kuittasi silti pilke silmäkulmassa:

”En tiedä siitä mitään, kun muut eivät ole ottaneet meitä siihen mukaan.”

Firman organisaatiokin oli kevyt. Myyntimiehiä ei ollut, mutta markkinointi toimi:

”Vastaamme puhelimeen, kun asiakas soittaa. Silloin tällöin tarkistamme, että töpseli on seinässä.”

Makkaramiehen legenda

Votkin piti huolen omistaan. Se, mikä sovittiin, pidettiin. Veijon työhuone oli kuin hollitupa: aina oli joku tulossa tai menossa. Muutoinkin verkosto oli hallussa: Veijon puhelimessa oli yli tuhat nimeä.

Tuotteiden laatu on aina ollut ykkösasia. Asiakas on saanut maksaa siitä hiukan ekstraa, mutta se ei ole ollut menestyksen este – päinvastoin.

Hoksnokkakin on liha-alalla tarpeen. Kerran Veijo Votkin kävi kotiseudullaan ­tapaamassa tuttua makkaranvalmistajaa. Tämä oli myymässä tuotteitaan Iisalmen ­torilla ja valitti, etteivät makkarat mene kaupaksi. Ne ­olivat unohtuneet liian kauaksi ­savustukseen ja olivat pinnaltaan nokisia.

Veijo vinkkasi­ heti: ”Nosta hintaa ja laita ­kyltti, että pitkään savusaunassa kypsynyttä ainutlaatuista nokimakkaraa.”

Jo kävi kauppa.

Samaa tekoa oli Ponssen perustaja Einari Vidgrén, kansanmies ja riskinottoa pelkäämätön visionääri. Mitä siis tarvitaan, että ihmisestä tulee legenda?

Veijo Votkinin perusainekset olivat jykevä makkarakauppiaan olemus, savolais-karjalainen karisma, terve itsetunto, huumorintaju, sanavalmius – ja elämäntyö, jonka tulokset ovat joka päivä kaikkien suomalaisten arvioitavissa.

Koikkalainen

Koikkalainen on Seuran kolumnisti.

Lue kaikki Koikkalaisen kolumnit tästä!

X