Mannerheim-ristin ritarit eivät unohdu – Tuomas Gerdt lähti nuorena miehenä isänmaatansa puolustamaan ja haavoittui kolmesti
”Mannerheim-ristin ritareista saataneen vielä kuulla kiinnostava yleisesitys siitä, mitä miehiä he hyvin kirjavine elämänkokemuksineen – myös sodan jälkeisine – olivat”, Koikkalainen kirjoittaa.
Koikkalainen on Seuran pakinoitsija.
Ilta on aina aamua viisaampi. Torstaina tiedetään yleensä paljon enemmän kuin edeltävänä maanantaina. Tämä on nahkaviikko. Kun Koikkalainen viimeistelee näitä rivejä maanantaina, ei ole kuin harmaa haisu siitä, kumpi on voittanut Yhdysvaltain tiistaiset presidentinvaalit, Joseph Robinette ”Joe” Biden Jr. vai Donald John Trump.
Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdt Linnan juhlissa 6.12.2014. © Tommi Tuomi/Otavamedia
Ei siinä keskiviikon vastaisen yön rytäkässä maailmanloppua ole tullut, mutta ehkä jotain sinne päin. Sotkuja vähintään. Tai sitten ei. Arvailulla ei ole tässä vaiheessa enää merkitystä. Lopputulos on jokaisella tiedossa.
Tuomas Gerdt oli viimeinen Mannerheimin-ristin ritari
Sunnuntaina 1. marraskuuta Suomessa siirtyi yksi aikakausi historiaan. Viimeinen elossa ollut Mannerheim-ristin ritari, 98, lähti ajasta ikuisuuteen. Gerdt oli kirjaimellisesti viimeinen mohikaani ja vuosiksi yksin jäänyt ritarien edusmies. Yhteensä 191 Mannerheim-ristin ritarin joukosta viimeistä edellinen, Heikki Nykänen, kuoli jo yhdeksän vuotta sitten.
Ei sodista pelkästään Mannerheim-ristin ritarien urotöillä selvitty, mutta heidän pr-arvonsa ja muukin merkityksensä on varmasti ollut joukon miesmääräistä kokoa huomattavasti suurempi. Jotain heidän henkilökohtaisista ominaispiirteistään – esimerkiksi halustaan ottaa tai ainakin sietää riskejä – kertonee sekin, että jo sotien aikana heidän joukkonsa pieneni 38 miehellä.
Viimeinen ritari on poissa.
Kun aikaa kuluu, Mannerheim-ristin ritareista saataneen vielä kuulla kiinnostava yleisesitys siitä, mitä miehiä he hyvin kirjavine elämänkokemuksineen – myös sodan jälkeisine – olivat.
Suurin osa heistä oli aivan tavallisia miehiä, jotka tekivät tilanteitten mukaan velvollisuudentuntoisesti sen, mitä piti ja mitä sodassa vastaan tuli. Joistakin heistä taas on jopa sanottu, että rauhan ajan olot olivat heidän seikkailijanluonteilleen aivan liian rauhalliset. Vasta sodassa he olivat omimmillaan.
Tuomas Gerdt lähti nuorena miehenä muitten nuorten miesten lailla isänmaatansa puolustamaan ja palasi sotavuosien loputtua takaisin rauhan töihin. Sotavuodet olivat hänelle raskaat. Hän haavoittui kolme kertaa ja joutui lopun elämäänsä kärsimään seuraamuksista.
Kun hän kuoli, yksi Suomen historian merkittävä vaihe meni mukana hautaan. Mannerheim-ristin ritarit eivät silti unohdu. Heidän tarinansa muistetaan.
Neljän kuukauden marraskuu
Viikko sitten Koikkalainen kirjoitti neljän kuukauden marraskuusta. Sehän tarkoitti toisin sanoen sitä, että lumitalvea ei tule Etelä-Suomessa ollenkaan. Lukija huomautti, ettei tarvitse katsoa taaksepäin kuin yhden talven yli, niin jo sai paiskia ihan riittämiin lumitöitä Helsinkiä myöten.
Sää- ja vähän muissakin asioissa miesmuisti kuuluu vähemmän luotettavien aistien joukkoon. Kun Koikkalainen pinnistää omaansa, niin aivan oikein: edellistalvena tuli lunta. Se ei ollut kenkien alla narskuvaa pakkaslunta, mutta valkoista oli kuin vanhoissa postikorteissa.
Tässä Koikkalainen oli mieluusti väärässä. Mieluummin liikaa lunta kuin liian vähän.
Lue kaikki Koikkalaisen kolumnit tästä.
Mannerheim-ristin ritariksi nimitettiin jatkosodan aikana ja välittömästi sen jälkeen 191 sotilasta. © Otavamedia / Markus Pentikäinen