Mikä Koikkalaista viehättää Karjalassa kaikesta ankeudesta huolimatta?
Tämäkin on tapa katkaista syksyn synkkä selkä. Takana on viikon automatka ruskan läikittämään Laatokan Karjalaan. Onnistunut reissu, vaikka parina päivänä tulikin vettä kuin aisaa. Yöpymispaikat olivat perinteiseen tapaan Käkisalmi, Sortavala ja Petroskoi sekä paluumatkalla Viipuri.
Tuli siis kierrettyä laajalla otannalla Euroopan suurin järvi Laatokka ja saatua kosketus myös Ääniseen, Euroopan toiseksi suurimpaan järveen. Koska ideana ei ollut päästä vain nopeasti perille, kokemukset tiestöstä ja liikennekäyttäytymisestä olivat monenlaiset.
Tiet ovat erinomaista baanaa, tai sitten ne muistuttavat savista perunapeltoa ja kuoppaisia metsäpolkuja. Molemmilla ajavat paikalliset niin lujaa kuin pääsevät. Ohitukset ovat uskomattomia ja kiire ties minne käsittämätön. Varoitusvalot vilkkuvat vartissa enemmän kuin suomalaisautoilijalla koko elämän aikana.
Kaunis oli lokakuinen Karjala, jopa ränsistynyt Sortavala. Koskettava kokemus oli elämän ensimmäinen käynti Elisenvaaran asemalla, jossa yli sata evakkoon lähtijää, vanhusta, naista ja lasta, sotilasta ja siviiliä, koki matkansa pään venäläisten koneiden kolmen aallon pommituksessa viidentoista minuutin aikana. Oli vuosi 1944, jolloin Suomen sotaonni oli jo pahasti kääntynyt. Elisenvaaran nykyinen asema on hienosti kunnostettu suomalaisin voimin.
Pohtia sopii, mutta Koikkalainen ei tiedä, mikä Karjalassa kaikesta ankeudesta huolimatta viehättää. Ehkä elämänrytmi, ehkä luonto, ehkä tieto alueen historiasta ja ihmiskohtaloista. Sukusiteitä sinne ei ole; on vain jostakin kumpuava kiinnostus.
Ilmeisen lujaa ei mene edes Petroskoissa, tasavallan pääkaupungissa. Maaseutu hyytyy samassa alennustilassa, joka on ollut sen kohtalona jo vuosikymmenet. Elämä on kaupungeissa, maaseudun romantiikka pakkoa. Pietarin–Murmanskin-tiellä mukaan lähti nätti ämpärillinen karpaloita, joita myi iloinen ja reipas karjalaismummo. Selvällä suomen kielellä hän kertoi, että hänen poikansa asuu Suomessa ja on lääkärinä Kotkassa.
Karjalan kylmät kalansilmäliikemiehet eivät Koikkalaiseen kolahda. Suurta vaikutusta eivät tee myöskään heidän isot, mustat citymaasturinsa. Koikkalaisen mielestä ihmisen pitäisi osoittaa vaurautensa jollain mielikuvituksellisemmalla tavalla. Varmaa on, että nuo miehet eivät ajaisi metriäkään matka-autolla, jolla Koikkalaisen äijäporukka on kiertänyt Odessat, Albaniat, Moldovat, Kaliningradit, Pihkovat, Baltian maat, Ukrainat ja lukuisat muut maat ja kohteet.
Vanha matka-Mersu ei ole ilo silmälle, mutta se vie varmasti eteenpäin eikä siihen tarvitse haaskata vähiä rahojaan. Kulutus on pientä, ja Karjalassa polttoaine on muutenkin edullista.
Karjalassa oli ruska-aika. Kun Koikkalainen palasi kotipihaan, isoimmasta koivusta oli hävinnyt joka ainut lehti. On johtopäätösten aika: pohjoiseen onkin jo luvassa lumipyryjä.
Matkalle kiiri tieto, että Suomen isästä on tulossa vanhoilla päivillään isä perhepiirissäkin. Se on vauvakadosta kärsivässä maassa iso ilo. Ja kun Venäjän presidentin Vladimir Putinin, 65, kotimaisemissa oltiin, mielessä kävi, miten idän machomies on uutiseen suhtautunut. Vankka oletus on, että Sauli Niinistön pisteet nousivat hänen silmissään: viriiliydessä ei ole mitään moitittavaa.