Myrkyllinen kyykäärme on kaunis, jalo ja sulava otus – Häätö kuitenkin uhkaa: ”Tunkiolle ei mahdu kahta kukkoa”
Myrkyllinen kyykäärme on Koikkalaisen mielestä kaunis otus – ja kuuluu luojan luomiin siinä kuin ihminenkin.
Koikkalainen on Seuran pakinoitsija.
Nyt on välirauhan aika. Mutta tuleeko tästä vielä titaanien kamppailu, pitkä ja sitkeä väsytystaistelu? Vastakkain ovat Koikkalainen ja Koikkalaisen mökillä vanhan tallin lattialautojen alle asettautunut pulskan puoleinen ja ilmeisen hyvinvoiva kyykäärme. Älä kysy sen sukupuolta. Koikkalainen ei tiedä.
Koikkalainen edustaa sitä edelleen ilmeisen pientä suomalaisten vähemmistöä, joka ei käärmeen kohdatessaan heti käy armottomaan tappotyöhön. Myrkyllinen kyykäärmekin on Koikkalaisen mielestä kaunis, jalo ja sulava otus – ja kuuluu luojan luomiin siinä kuin ihminenkin.
Kyykäärme on paikkansa valinnut
Ei kyy tietysti joka paikkaan sovi. Ei etenkään sinne, missä on pieniä lapsia ja kotieläimiä. Kissa kyllä söisi sen suihinsa. Koikkalainen on sellaisen tapauksen omin silmin nähnyt. Pelin henki on siis se, että nirriä ei viedä, mutta kyyn on mentävä matkoihinsa.
Tilanne on nyt vain se, että kyy – olkoon sen nimi vaikkapa Allu tai Helmi – ei suostu poistumaan. Sitkeästi se kököttää mielipaikallaan auringon lämmittämän kivijalan vieressä, nauttii olostaan ja vääntäytyy vastentahtoisesti sivuun, kun Koikkalainen alkaa patistella sitä muihin maisemiin.
Patistelusta ei näytä olevan apua. Häirikkö on ja pysyy. Laiskasti se luikertelee kivijalan koloihin, mutta palaa taas parin tunnin sisään paistattamaan kylkiään. Ei auta toistuva seinä- ja lattialautojen kolisuttelu, ei vesisuihku, ei kepin nokalla uhittelu. Kyy on paikkansa valinnut.
Koikkalaisen kyytuntemus on vähäistä, mutta onneksi mieleen on jäänyt Ylen luonto-ohjelmissa esiintynyt tolkun mies, mainio ja sujuvasanainen käärmetutkija Urpo Koponen. Koikkalainen kilautti Kotkaan, jossa Koponen asustaa.
Koponen oli tiukasti sitä mieltä, että väsyttämällä eli jatkuvalla häirinnällä kyy ei tienoolta poistu. Ainoa tapa päästä siitä tappamatta eroon olisi kiikuttaa se vähintään kahden kilometrin päähän. Kyyn normaali elinpiiri on niin kapea, ettei se koko elämänsä aikana liiku 1,5 kilometrin säteellä synnyinpaikastaan.
”Tunkiolle ei mahdu kahta kukkoa”
Alkuun Koikkalainen arvaili, että kyy vartioi muniaan. Se oli väärä arvaus.
Kyy synnyttää käytännössä elävät poikaset. Niitä suojaava ohut kalvo hajoaa heti synnytyksen yhteydessä. Rantakäärme sen sijaan munii munansa esimerkiksi karjanlannan sekaan ja jättää ne siihen hautumaan. Siksi sitä kutsutaan myös tarhakäärmeeksi.
Pääsiäisen tienoon Koikkalainen oleskeli mökillään. Saman ajan oli vilkasta toimintaa myös vanhassa tallissa. Taktiikka on, että Allu – tai Helmi – ymmärtäisi kolinoista yskän ja poistuisi hiukan sivummalle. Sopivia tilavaihtoehtoja on.
Kohta Koikkalainen palaa mökille. Kanta on, että kyy väistyy, ei Koikkalainen. Kyyn fyysinen koskemattomuus on taattu, mutta sitkeä sissi poistukoon. Tunkiolle ei mahdu kahta kukkoa.
Viime kesien tuttu, harmaahaikara Reiska on näköjään taas palannut Suomeen. Reiskan kanssa hommat sujuvat. Niin myös Allun kanssa – edellyttäen, että se tietää paikkansa.
Lue kaikki Koikkalaisen kolumnit tästä.