Norjalaisen Johannes Thinges Bøn ylivoimaisuus turhauttaa Koikkalaista: ”Ampuisi kerran ohi tai kaatuisi edes mäessä”
”Ainoa syy seurata kamppailuja on vain toivo, että Bø edes joskus epäonnistuisi”, Koikkalainen kirjoittaa.
Koikkalainen on Seuran kolumnisti.
Koikkalaisen tv-suosikki on ampumahiihto. Siinä kierroksella ohitettavat ohjataan automaattisesti ladun sivuun. Sääntö on vanhentunut. Koikkalainen sen sijaan muuttaisi sääntöjä niin, että jos joku voittaa peräkkäin kaksi kolme kertaa, häneltä evätään pääsy seuraavaan kisaan.
Syy on tämä. Johannes Thingnes Bø.
Oberhofin MM-kisoja terrorisoiva norjalainen Bø kiitää jokaisessa osallistumassaan kilpailussa voittoon kuin juna.
Hohhoijaa.
Ei sellaista kukaan jaksa katsoa. No, ehkä sen jotenkin kestäisi, jos Bø olisi suomalainen.
Ainoa syy seurata kamppailuja on vain toivo, että Bø edes joskus epäonnistuisi. Ampuisi kerran ohi tai kaatuisi edes mäessä.
Ei ammu. Ei kaadu.
Ja hiihtääkin vielä lujaa kuin villipeto.
Ampumahiihdosta on tullut ikävystyttävä laji.
Norjan mies tulee ja voittaa. Aikaisemmin saman teki Ranskan Martin Fourcade, formulakisoissa Michael Schumacher.
On kylmien päätösten aika. Liian ylivoimaiset – joskus myös ylimielisimmät, ei kuitenkaan Bø – radan sivuun.
Kuoppala oli roolinsa näköinen
Tervaskannot kaatuvat. Simpauttaja on kuollut. Tv-elokuvasta kuuluisuuteen noussut Ahti Kuoppala kuoli viime viikolla 92-vuotiaana.
Kuoppala oli roolinsa näköinen mies. Tänttärä, juonikas, velmu ja itsenäinen maalaisäijä. Urallaan hän asettautui mieluummin pellon reunaan kuin kaupunkien parketeille, mutta olisi sekin häneltä onnistunut.
Vaikea olisi ollut sovitella häntä ensirakastajaksikaan, mutta sekin toimi.
Kysykää vaikka Taivaisen Juulilta.
Jotain hyvin merkittävää meni Simpauttajan mukana pois.
Kaikki eivät sitä edes huomaa.
”Kärsivällisyys loppuu, kun palkat eivät juokse ja jääkaapit ovat tyhjiä”
Ukrainassa on sodittu vuosi. Erikoisoperaatio ei ollut riemumarssi Kiovaan. Venäjä juuttui mustaan multaan.
Sota ei ole ohi. Jotkut hämmästelevät vieläkin, että se ylipäätään oli mahdollinen nykypäivänä ja niin keskellä Eurooppaa.
Sota alkoi Krimin valtauksella 2014. Se on syönyt Ukrainaa kuin syöpä. Se on ollut Venäjän strategiakin.
Hyökkäys ei ratkaissut Ukrainan kysymystä Venäjän toivomalla tavalla. Länsi on ollut vastoin Putinin odotuksia yhtenäinen, mutta sen pakotteet eivät ole purreet toivotulla tavalla.
Lännessä pitää vain olla kärsivällinen. Idässä on apatiavaihe. Sotaa ei ajatella, jos ei ole pakko.
Vielä ei lasketa kuolleita. Kärsivällisyys loppuu, kun palkat eivät juokse ja jääkaapit ovat tyhjiä myös Moskovassa, eivät vain Venäjän sydänmailla.
Silloin lähtevät babuškat kaduille.
Lue kaikki Koikkalaisen kolumnit tästä.