Nostetaan Coco takaisin puuhun
Viikon kovin uutinen oli, että laiskiainen on pudonnut Suomessa puusta. Leidin nimi on Coco, ikää 43 vuotta ja kotipaikka Korkeasaari.
Coco-laiskiainen menetti rytäkässä yhden kynnen, ei se mikään rakennekynsi ollut, vaan jämäkkä laiskiaisen kynsi, josta voi riippua laiskiaisen koko elämäntapa.
Sympaattinen Coco on tiettävästi maailman vanhin laiskiainen. Vapaassa luonnossa sen sukulaiset elävät vain hiukan yli kymmenvuotiaiksi.
Onko Cocon ote herkeämässä? Alkavatko kellot soida? Elämä voi hyvinkin olla vain yhden kynnen varassa. Näyttää onneksi siltä, että otteen hetkellinen kirpoaminen ei ollut kohtalokas. Hyvä merkki on ainakin se, että ruoka maistuu Cocolle putoamisen jälkeen niin kuin ennenkin.
Ehkä tämä on liioittelua, mutta Koikkalainen haluaa painottaa, että Cocon putoamisella ei ole mitään – ei edes symbolista – tekemistä sen kanssa, kun Suomi tuli puusta.
Elämisensä laatua saa korjattua aika pienillä jutuilla. Pitkään jahkailtuaan Koikkalainen sai aikaiseksi sen, että meni Hämeenlinnassa rakennustarvikekauppaan ja osti kaksi 20 kilon pakettia kiviä. Pahvilaatikon kyljessä luki, että se sisältää perinteisiä kiuaskiviä, Eräjärven oliviinidiabaasia, joita louhiva yritys toimii Orivedellä Pirkanmaalla.
Edelliset kivet olivatkin jo aika lailla hapertuneet. Kun Koikkalainen paiskasi ne kivikasaan, osa halkesi saman tien melkein murusiksi.
Ilo oli sitten saunoa ja nauttia uusien kivien lämmöstä. Kiukaan hönkäisy oli terävä kuin ryyppy Porsaansuon kirkasta. Paha maailma oli kaukana. Koikkalainen vain istui lauteilla, nautti löylyistä ja ajatteli suuria ajatuksia.
Jos et muuta saa aikaiseksi, vaihda edes kiuaskivet. Se on vuoden teko.
Kivet maksoivat yhteensä 11,90 euroa. Kävi mielessä, että minkälainen bisnis mahtaa kiuskivikauppa olla. Raaka-aine ei ole bulkkia, mutta sen hinta per paino ei ole suuri. Logistiikka maksaa. Matka murskaamolta kauppaan on kallis.
Koikkalaisen pyhän paikan, vanhan rintamamiestalon puusaunan henki on nyt oliviinidiabaasikivissä.
Kiitos niille, joille kiitos kuuluu. Suomessa tehdään hienoja autoja ja upeita loistoristeilijöitä, mutta ei unohdeta näitä arjen tavallisten tuotteiden puurtajiakaan. Kiuaskiviäkin tarvitaan maailman tappiin.
Joskus on terveellistä lukea vanhoja lehtiä. Kaappeja siivotessa Koikkalaisen käteen sattui Ilta-Sanomat vuodelta 2005. Tarkka päivämäärä on 8. marraskuuta. Se oli niitä alkuaikoja, kun halpakauppaketju Lidl oli rantautumassa Suomeen.
Tiedossa on, mitä Lidl on nyt ja mikä on sen merkitys vähittäiskaupassa. Sen kassia kantaa moni. Suomen Lidlin alkutaipaleelta Ilta-Sanomat poimi kahdelta kilpailijalta kannanotot tulokkaasta.
Onko Suomessa tilaa tällaiselle tulijalle?
Näin asiaa kommentoivat Tradekan toimitusjohtaja Aarno Mäntynen (Talouselämä 20.10.2000) ja Keskon pääjohtaja, vuorineuvos Matti Honkala (Ilkka 14.12.2000 ja Satakunnan Kansa 31.10.2001)
”Ei varmaan siinä mielessä, kun katsotaan, kuinka kireää pt-kauppa (päivittäistavarakauppa) on täällä.”
”Heidän liiketyyppinsä ei tuo mitään uutta suomalaiselle kuluttajalle. Kaupat ovat tavallisia.”
”Lidl-valikoima on niin pieni, että sieltä ei saa ostoskoria täyteen.”
Jälkiviisaus ei kenties ole hienostunein viisauden laji. Tekevälle sattuu virhearviointejakin. Mutta sanottu sana, ammuttu nuoli.