Onko pörriäiskampanja salaliitto, pohtii Minna Pyykköä ihannoiva Koikkalainen

Se on uusi viikko ja uudet sateet. Tällä viikolla Koikkalaista mietityttää pörriäiskampanja.

Luonto on virkeä. Ensimmäiset kantarellit on syöty, pensaat pukkaavat jo vadelmia ja varvut mustikoita. Mansikat ovat puhdasta kauraa, niitä on riittänyt viikkoja.

Koikkalainen tutkaili toisella silmällä kotikaupunkinsa omakotialueitten pihoja ja kadunvarsia. Epätieteellinen ja tilastollisesti epäkurantti kenttätutkimus osoitti, että kevään pörriäiskampanja on iskenyt ytimeen. Ruohonleikkurit eivät jyystäkään ruohomattoa, vaan päivänkakkaroiden, valkoapiloiden ynnä muitten pihakasvien annetaan nyt rehottaa.

Se oli mukava havainto. Eritoten Koikkalainen on ollut havaitsevinaan, että kimalaisten lempityömaata ovat apilakentät. Ei tarvitse omalla pihallakaan sekuntia pidempään sitä silmäillä, kun huomaa liikuttavan kömpelöiden palleroitten hääräävän niissä ahkerasti.

Suuri hatunnosto siis Ylelle ja ihastuttavalle luontotoimittajalle Minna Pyykölle. On pörriäispropagandistien joukkoon tietysti kuulunut muitakin ansioituneita hyvän sanan levittäjiä, mutta Pyykkö on antanut kampanjalle kasvot ja äänen.

Toiminta-ajatus on ollut yksinkertainen ja pörriäiskampanja on pohjautunut kiistämättömiin tosiasioihin, mutta onneksi oli hoksnokkaa nostaa pölyttäjäongelma tikunnokkaan. Tosikotkin on osattu pitää kaukana. Lempeällä huumorilla kampanja toimii paljon tehokkaammin kuin puhaltamalla ilmoille synkkiä törähdyksiä totuuden torvilla.

Suomessa pörriäiskampanjat vielä pelittävät. Suuressa maailmassa niiden takaa olisi äkkiä löydetty mitä mielikuvi­tuksellisempia salaliittoja ja uhkia perinteiselle elämän­tavalle. Vaikka siltä ehkä kuulostaa, Koikkalainen ei puhu nyt vain rapakontakaisesta Amerikasta.

Muuallakin ollaan äkkiä epäluuloisia, koska usko viranomai­siin on täysin mennyt. Esimerkiksi Venäjällä on suuri joukko ihmisiä, joiden mielestä koronavirus on täysin keksitty juttu. Kun näin on, viruksesta ei tarvitse myöskään piitata. Eivät siitä tunnu Venäjällä tosin piittaavan viranomaisetkaan.

Kallis on henkikulta eläimillekin

Pysytellään nyt luontoasioissa, kun on menossa monen mielestä kesän paras kuukausi heinäkuu. Kauppa­lehti kertoi turkulaisesta Britt-Marie Juupista, joka on ottanut tehtäväkseen kyörätä metsään pihoille eksyneet kyykäärmeet. Urakkaa riittää, mutta Britt-Marie uskoo asiaansa. Taloudellisesti se ei ole ollut kannattavaa. Bisnestä tehdään muulla kuin kyykäärmeillä.

”Todellinen syy, miksi tätä teen, on rakkauteni väärinymmärrettyihin eläimiin”, Juup sanoo. Hän tietää kyyn vaarallisuuden etenkin lapsille ja kotieläimille, mutta on siitä hyötyäkin. ”Kyy syö myyriä ja hiiriä, jotka ovat puutiaisten isäntäeläimiä.”

Kyyt ovat tuttuja otuksia myös Juupin omalla pihalla. ”Kertaakaan ei ole tullut mieleen, että tappaisin kyyn. Olen saanut isoisältäni ja isältäni sellaisen mallin, että kaikenlaiset eläimet ovat arvokkaita.”

Viisas olisi merimetsoista, pedoista ja kyistä hiljaa, mutta kysytään kuitenkin, miksi tappaminen tuntuu olevan se ainoa vaihtoehto? Eikö todellakaan ole muuta, vaikka systemaattinen – ja työläs – pelottelu? Kyykin kuuluu luontoon siinä kuin ihminen. Aivan varmasti se siirtyy vapaaehtoisesti sivuun, jos pihapiirissä on tasaisesti vilskettä, elämisen kolinaa. Kallis on henkikulta sillekin.

Lue kaikki Koikkalaisen kolumnit tästä.

Lue myös: Sukupuuttoaalto uhkaa maailmaa – kirjailija Reetta Niemelän ötökkäystävällinen luontopiha auttaa

Lue myös: Nyt on oikea aika auttaa ötököitä: viisi vinkkiä luontoystävälliseen pihaan ja puutarhaan