”Hyvä kaveruus takaa sen, että lähellä on toimiva ja rehellinen vertaisryhmä”

Kun menee illan hämärtyessä syvemmälle metsään, näkee ilman keinovaloja juuri ja juuri 30 senttiä eteensä. Tämä, jos mikä, on vuodenaika, jolloin osaa arvostaa hyviä kavereita. Onneksi heitä on. Aina ei tule ajatelleeksi, että kaveruus vaatii myös huolenpitoa. Ei voi olla vain se ottava osapuoli. Pitää antaakin jotain.

Viikonloppu meni kavereitten kanssa syrjäisessä metsämökissä. Oikein rentouttavaa yhdessäoloa. Saunottiin, oltiin tekevinämme töitä eli pätkittiin pystyyn kuivuneista männyistä pino polttopuita, istuttiin, syötiin ja juteltiin. Muisteltiin – ja kaivattiin – manan majoille siirtyneitä ystäviä. Teki kipeää, mutta se on ihmisen osa. Turha rimpuilla vastaan selvässä asiassa.

Hyvä kaveruus takaa sen, että lähellä on toimiva ja rehellinen vertaisryhmä. Asiat loksahtelevat paikoilleen eikä hankaliinkaan ongelmiin jumiudu, kun joku toinen samojen asioiden kanssa kamppaillut laittaa ne oikeisiin mittasuhteisiin. Kun kaveri auttaa, pääsee vaikka kapuamaan edessä oleva muurin yli.

Huonojen uutisten tulva

Koikkalainen tuntee monta ihmistä, joille syksyn pimeys on lähes ylivoimainen koettelemus. Ei Koikkalainenkaan siitä varsinaisesti nauti, mutta paljon mieluummin vaikka se kuin viimekesäinen hellerupeama. Pimeys voi vetää mielen matalaksi, mutta ympärivuorokautinen kuumuus vie järjen.

Onko se kuvittelua vai korkeaa ikää, mutta tuntuu kuin nykyisin kuulisi pelkästään huonoja uutisia. Kiina uhoaa ja kalisuttelee aseita, Venäjä keksii vain lisää keinoja hiljentääkseen kansalaisensa, köyhyys lisääntyy ja pakolaisia on maailma täynnä. Energian hinta kohoaa pilviin, ilmasto saastuu, meret myrkyttyvät, kuivuus laajentaa autiomaita. Elämä on näköalatonta.

Huonot uutiset eivät nostata uskoa huomiseen tai ihmiseen. Itsellä ei ole enää niin väliä – tämä on jo nähty – mutta surullisena miettii, mikä odottaa lapsia ja lastenlapsia. Pahinta on, että toivo menee. Jos sitä ei ole, ei ole mitään. Huonot uutiset voivat toki olla näköharhakin. Vaikuttaako pimeys hormonitoimintaan?

Mikä neuvoksi?

Keinot päästä pahimman yli ovat monet. Yksi on se, että tyytyy vain kärsivällisesti odottamaan. Iso kynnys on ylitetty, kun taivaalta alkaa tulla veden, vanhojen saappaitten ja muun roinan sijaan lunta. Valitettavasti siitä ei ole enää takeita – ei ainakaan siitä, että maisemat valkenisivat pysyvästi ennen vuodenvaihdetta. Vähempikin kiristää pinttyneimmänkin suomalaisen pinnaa.

Tällaiset ovat ajat. On tilanteita, joissa ei auta, vaikka kuinka huutaisi istuvaa hallitusta apuun. Näkymät eivät kirkastu, vaikka paikalle saapuisi perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru kartoittamaan muutamalla sanalla asioitten tilaa. Aivan kaikki ei ole ihmisen käres.

Lue kaikki Koikkalaisen kolumnit tästä!