Poliisin pelko oli kova ja ulkomaalaisia selvästi aristeltiin

Koikkalainen on ajautunut kolmen viikon automatkallansa Galatin kaupunkiin Romaniaan. Tämä päivä meni ajellessa Moldovan pääkaupungista Chisinausta tänne.

Raskas ja pitkä päivä, mutta tavallansa antoisa.

Sunnuntai on yleensä erilainen matkapäivä. Ihmiset ovat vapaalla ja ottavat rennosti. Se näkyi niin Moldovan maaseudulla kuin Romaniankin kylissä. Köyhempää se elämä on kuin Pohjolassa, mutta ei missään tapauksessa toivotonta. Silmiinpistävää on lasten ja nuorten suuri määrä.

Se on elinvoimaa ja tulevaisuutta, jota ei Suomessa näe. Ei kaikki hyvä ole välttämättä vain korkeasta elintasosta kiinni.

Aurinko paistoi kuumasti, viinirypäleet kypsyivät. Tienvarsilla oli kaupan niin niitä kuin perunoitakin, vesi- ja hunajameloneja, omenoita ja muita hedelmällisen maan runsaita tuotteita. Mies- ja naisryhmät istuivat omissa porukoissaan porisemassa. Miestä väkevämpääkin nautittiin.

Takana on sitten viime viikon pitkä rupeama halki Ukrainan ja sen jälkeen sieltä Moldovaan. Huonot tiet jyskyivät suoraan selkärankaan, pää pomppi auton katossa ja meteli oli kova. Kun suoraan sanotaan, ajoittain käväisi mielessä, mitä järkeä on matkata autolla Suomesta Moldovaan, mutta se meni nopeasti ohi.

Chisinaussa Koikkalainen majoittui neljäksi yöksi hotelli Chisinauhun. Se oli parhaimpina päivinään kaupungin maamerkki, nyt se on rapistunut muisto entisestä mahdista ja neuvostoajasta.

Rakennusta voisi pitää melkein pikanttina. Kolhoudessaan se on jopa kutsuva. Samaa ei ehkä ajattele sen mahdollinen saneeraaja. Tehtävä tuntuu epätoivoiselta.

Samanalaisia mahtihotelleita oli Neuvostoliitto täynnä. Nyt kaikki hissit eivät kulje eikä ole edes omaa keittiötä. Palvelu on ystävällistä, mutta vanhasta byrokratiasta ei ole tingitty tippaakaan.

Esimerkiksi aamupalajärjestelyt ovat show, jonka kanssa sujuvalla logistiikalla ei ole mitään tekemistä.

Koska Koikkalaista on aina kiinnostanut se, mikä on valtavirroista erillään, Koikkalainen matkasi yhtenä päivänä Odessan junassa Tiraspoliin, ei-kenenkään maan Transnistrian pääkaupunkiin.

Paluumatka sujui mainiosti Moskovan-Chisinaun junassa. Siellä oli hyvä tunnelma niin kuin pitkän matkan junissa aina.

Kovasti Koikkalaista ja seuralaisia varoiteltiin Transnistrian vaaroista, mutta kaikki meni ihan hyvin.

Transnistrian on hyväksynyt parin muun maan kanssa vain Venäjä, jonka rahoilla kaupunkia on kohennettu niin kuin Tšetšenian pääkaupunkia Groznyitäkin.

Transnistria on jäädytetty konflikti. Ukrainan ja Moldovan väliin jäävä alue kiinnostaisi muitakin. Asiat ovat polkeneet paikoillaan viime vuosituhannelta saakka.

Venäjälle Transnistria on näyteikkuna siitä, että elämänsuunnaksi kannattaa valita lännen sijasta itä.

Tiraspolissa seisoi edelleen hallitsevalla paikalla iso Leninin patsas. Sirppiä ja vasaraa oli näkyvillä paljon. Vaikka kaikki oli hoidettua ja etenkin kaupungin keskusta uusine komeine rakennuksineen hyvin siisti, Koikkalainen oli aistivinaan, että poliisin pelko oli kova ja että ulkomaalaisia selvästi aristeltiin.

Kvintin kuulussa ”konjakkitehtaassa” piti tietysti käydä. Transnistrian omalla ruplalla sieltä sai hyvin halvalla erinomaista brandya.

Matka jatkuu Romaniassa Mustanmeren rannalle Constantaan ja sieltä Bukarestiin. Sitten Koikkalaisen jätkäsakki hilautuu pikkuhiljaa kohti Unkaria, Slovakiaa ja Puolaa. Suomesta Koikkalainen ei tiedä paljonkaan. Oikeastaan matkalle lähdettiin sillä mielellä, ettei niin kauheasti halutakaan tietää.

Silti askarruttaa se, onko edessä pitkä ja kova talvi. Koikkalainen ei puhu nyt vain ilmoista.