”Ratsupoliisi King on historiaa – mutta Erkki Liikanen elää”

Eduskuntavaaleista on jo ikuisuus. Tuleva pääministeri Petteri Orpo tietää varmasti, mitkä puolueet muodostaisivat hänen toiveittensa mukaisen uuden hallituksen. Sitä ei kuitenkaan tiedä vielä kukaan – ei edes Orpo – toteutuuko se.
Osviittaa on, mutta uuden hallituksen kokoonpano on salaisuus kaikille.
Elämä jatkuu ja kevät etenee. Eduskunnasta pudonneet nuolevat haavojaan, mutta tuoreet kansanedustajat aloittelevat uraansa innokkaina ja täynnä uhoa.
Viime mainittu on olotila, jonka arki onneksi nopeasti korjaa.
Vaalien tulos oli sellainen, että hallituksen kokoaminen ei ole helppo juttu. Aikaa siihen voi mennä viikko- tai jopa kuukausikaupalla.
Mennyt ei ole tieto tulevasta. Valistunut arvaus kuitenkin on, että touko-kesäkuussa olemme tässä asiassa hivenen viisaampia kuin nyt. Silloin eteläisessä Suomessa kukkii jo tuomi.
Erkki Liikanen – Vanha sotaratsu on nähnyt kaiken
Sunnuntaina 16. huhtikuuta 2023 täytti Lounais-Hämeen Tammelassa muusikko Erkki Ilmari Liikanen 80 vuotta. Koikkalaisella ja isolla joukolla entisiä työkavereita oli suuri kunnia kuulla häntä itseään tuoreeltaan Helsingissä Musiikkimuseo Famessa. Haastattelijana oli viihteen konkari Päiviö Pyysalo.
Viipurissa syntynyt iloinen karjalaispoika Erkki Liikanen puhui paljon – ja pelkkää asiaa.
Vanha sotaratsu on nähnyt kaiken. On ollut suurta menestystä, mutta suurin osa urasta on ollut rankkaa arkista puurtamista. Siinä leikissä on moni jäänyt matkan varrelle, mutta Eki jatkaa edelleen.
Ratsupoliisi King, jona Erkki Liikanen mainosti Seuraa, on historiaa. Hyväkuntoinen muusikko-Eki sen sijaan esiintyy ennen kaikkea omaksi ilokseen. Korona-aika näytti silti senkin, että yksikään keikka ei ole itsestäänselvyys.
Vaatimattomista oloista tiensä menestykseen raivannut Erkki Liikanen on itseoppinut moniosaaja. Käytäntö on opettanut. Kun on hoksnokkaa, niin taitava oppilas noteeraa mestarien pienimmätkin vinkit.
Se on asennekysymys. Ja hyvä huumorintaju auttaa aina.
Ihmisillä on käsitys, että muusikot ovat huolettomia heinäsirkkoja, jotka eivät kesäauringon paistaessa tulevaa talvea mieti. Pelit vain soivat.
Aivan noin se ei sentään ole. Koko maan moneen kertaan kolunnut Erkki Liikanen tietää, miten maa oikeasti makaa.
Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan Viipurin poika ei jaksa edes puhua. Se on ollut hänelle suuri pettymys.
Tavallisten suomalaistenkin elämää hän tuskailee. Inflaatiota, kaiken kallistumista ja ihmisten kyvyttömyyttä selvitä edes perusmenoista.
”Monella palkka ei enää riitä elämiseen. Se on huutava vääryys.”
Lue kaikki Koikkalaisen kolumnit tästä.

”Olen oppinut paljon ihmisiltä, joiden kanssa olen työskennellyt. Minua ei ole koskaan kiusannut se, että joku on minua parempi”, Erkki Liikanen sanoo. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA