Kylmää liiketaloudellista laskentaa – Sanomalehtipaperia tarvitaan paljon vähemmän kuin ennen

”Kaipolan tehtaan lopettaminen on leimattu mustan ja ahneen kapitalistin armottomaksi kuoliniskuksi, mutta tuskin se pelkästään sitä on”, Koikkalainen kirjoittaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Koikkalainen on Seuran pakinoitsija.

”Kaipolan tehtaan lopettaminen on leimattu mustan ja ahneen kapitalistin armottomaksi kuoliniskuksi, mutta tuskin se pelkästään sitä on”, Koikkalainen kirjoittaa.
Teksti: Koikkalainen

Viikolla jysähti. UPM ilmoitti, että se lopettaa Jämsässä toimivan Kaipolan paperitehtaan vuodenvaihteeseen mennessä. Työpaikan menettää suoraan 450 henkilöä. Lisäksi työ loppuvat sadoilta, joiden toimeentulo on ollut sidoksissa paperitehtaaseen.

Sanomalehtipaperia ei valmisteta jatkossa Suomessa

Sitä oli jo ollut ilmassa. Tieto ei ollut yllätys, sen suuruus oli. Oli ounasteltu, että tehtaalta pysähtyy kenties yksi paperikone, mutta nyt hiljenee koko tehdas. Se on ruma isku Jämsän kaupungille ja sen lähialueille. Suomessa loppuu sanomalehtipaperin valmistus kokonaan, mikä merkitsee myös sitä, että tarve kierrätyspaperin käyttöön vähenee huomattavasti.

Kuka olisi tätä uskonut: suomalaiset lukevat sanomalehtiä, joiden paperi on tuotu ulkomailta. Ei halkaise aaltoja enää paperia ulkomaille kuljettava m/s Kaipolakaan, tuttu näky raumalaisille silloin, kun satamaan vielä pääsi sen vilkasta elämää rannalta seuraamaan. Joukossa oli myös kasvava nuorukainen Koikkalainen.

Valtaisan ruljanssin pieniä kysymyksiä on, mitä tapahtuu Kaipolan massiivisille kiinteistöille. Tuleeko tehdassaleihin Suomen suurin kirppari ja viereen Suomen suurin kuntokeskus? Entä mitä tehdään keräyspaperille, jonka kokoamiseen Suomen kansaa on tehokkaasti vuosien varrella koulittu ja joka on arvokasta, hyötykäyttöön sopivaa materiaalia. Viedäänkö se ulkomaille vai poltetaanko energiaksi?

”Oletko valmis maksamaan uutisista ja siitä, että ne painetaan laadukkaalle suomalaiselle paperille?”

Kaipolan tehtaan lopettaminen on leimattu mustan ja ahneen kapitalistin armottomaksi kuoliniskuksi, mutta tuskin se pelkästään sitä on. Se on myös kylmää liiketaloudellista laskentaa: paperinvalmistuskapasiteettia on maailmalla liikaa. Sanomalehtipaperia tarvitaan paljon vähemmän kuin ennen, ja suunta jatkuu. Uutiset ovat menneet verkkoon, painettuja lehtiä luetaan entistä vähemmän. Valinta on kuluttajan: oletko valmis maksamaan uutisista ja siitä, että ne painetaan laadukkaalle suomalaiselle paperille?

Tuleeko Kaipolaan Suomen suurin kirppari?

Koikkalainen on valmis. Sinnittely jatkuu. Onneksi elämä on jo ehtoopuolella, joten sanomalehti aamukahvin kera on pysyvä saavutettu etu. Verkkouutisetkin käyvät, mutta printattu, tuoksuva paperilehti on hyvän elämänlaadun kulmakivi. Siitä on helpompi omaksua uusia ja vaikeatajuisempia asioita kuin näytöltä. Tottumuskysymys, tietysti. Valintakysymys, tietysti. Saimaannorppana, tuhoon tuomittuna reliktinä, on hyvä olla.

Monet ovat sitä mieltä, että on vain huonoja uutisia. Se ei pidä paikkaansa. Viime lauantainakin tuli hieno uutinen Janakkalan Turengista: Koikkalaisen tyttärenpoika Tuomas Henrik Valo Eriksson täytti neljä vuotta!

Tukholman saaristossa taas paistaa aina aurinko. Ruotsalaisessa tv-sarjassa Murha Sandhamnissa ei kärsitä slaavilaista tuskaa eikä kiskota raakaa viinaa suoraan pullonsuusta. Se on kuin matkailubrosyyrista. Meri välkehtii, terassilla istutaan, viiniä maistellaan, keskustellaan, ihmissuhteita puidaan ja murhia tehdään siinä määrin kuin kansankotiin sopii – eikä Sandhamnissa sada koskaan. Yhden kerran satoi. Onneksi se sattui samalle päivälle kuin hautajaiset.

Lue kaikki Koikkalaisen kolumnit tästä.

X