Suomessa on työvoimapula – ”Tämäkin ihme nähdään ja ongelma kuulemma koko ajan vain pahenee”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Koikkalainen
Koikkalainen on Seuran kolumnisti.
Koikkalaisen pakinassa käsitellään taloutta, työvoimapulaa, alkanutta eduskunnan syysistuntokautta ja Juha Mietoa.

Aamu sarastaa Koikkalaisen synnyinkaupungissa Raumalla. Nousevan syysauringon valonkajo jostain Lapista – siis Rauman Lapista – päin. Uusi viikko, uudet näkymät. Suomen kielen kauneimpia ja positiivisimpia sanoja joka ta­pauksessa molemmat, yhdessä tai erikseen. Aamu ja sarastaa.

Tällä aasinsillalla voisi käryämättä lähteä suorin vartaloin vaikka mihin suuntaan, mutta Koikkalainen tähyää nyt kuitenkin vain arkeen. Se on täydellisesti totta, kun olympialaisiin ja paralympialaisiin liittyvä urheilurumba on hetkeksi ohi.

Tällä viikolla pelataan silti jo Suomenkin menestyksen kannalta tärkeää jalkapalloa, mutta ei takerruta siihen.

Työvoimapula vain pahenee

Merkit ovat selvät. Talou­dessa otetaan koronasta huolimatta – tai juuri sen vuoksi – isoja askeleita. Mutta mikä jarruttaa? Tämäkin ihme nähdään ja ongelma kuulemma koko ajan vain pahenee. Suomessa on työvoimapula.

Työn antajia on ja työn tekijöitä on, mutta molempien tarpeita ei saada tyydytettyä.

Eduskunnan syysistuntokausi on alkanut. Kun kolme entistä kokenutta kansanedustajaa sai kuntavaalien jälkeen uusia töitä, heidän tilalleen nousi kolme uutta ensikertalaista. He ja heidän taustansa kertovat paljon siitä, kuinka Suomi on varsin lyhyessä ajassa muuttunut. Suldaan Said Ahmed, ”Musta leijona”, on somalitaustainen Suomen kansalainen, Atte ­Kaleva al Qaida -järjestön muutaman vuoden takainen panttivanki ja ylikomisario Jari Kinnunen tunnettu murhatutkija.

Vaikea sanoa, olisivatko nämä ominaisuudet kantaneet vaikkapa 20 vuotta sitten eduskuntaan, mutta lintukoto on kansainvälistynyt, suuren maailman mainingit pyyhkivät Suomenkin rantoja. Kaikki eivät ole vieläkään huomanneet, että Suomi on saari.

Konkreettisimmin tilannetta kuvaa se, että 90 prosenttia maan ulkomaankaupasta kulkee laivojen mukana. Vaikka kuinka haluaisi, ei auta jäädä rannalle ruikuttamaan.

Kurikan jätti ja suuri mämmin ystävä

Raumalla asia kyllä tiedetään, meri on aina tuonut ja yhtä usein vienyt. Meren syli on ollut monen kohtalo. Koikkalaisenkin ystävä- ja tuttavapiirissä heitä riittää. Loppu on tullut niin kaukaisilla maailman merillä kuin tutuilla kotorannoilla. Lämmin ajatus heidän muistolleen.

Ihmiset tuntuvat taas juhlivan lähes entiseen tapaan tasavuosia. Tässä kohtaa mieleen nousee Kurikan jätti ja suuri mämmin ystävä Juha Mieto, 71. Ennen kaikkea hän on kuitenkin mies, joka hävisi olympialaisen kultamitalin yhdellä sekunnin sadasosalla.

Iltalehti kertoi aikoinaan, kuinka Mietaa valmistautui omiin 70-vuotisjuhliinsa:

”Välillä käyn katsomassa ­itseäni peilistä, puristan ­käden nyrkkiin ja sanon perkele.”

Tarvitsee tuskin lisätä, että Mieto ei juhlinut 70-vuotispäivänään.

Lue kaikki Koikkalaisen kolumnit tästä!

X