”Ei ryyppäämistä, varsinkaan toisten, ole iso ilo katsella – Olen suomalainen -elokuvaan se kuitenkin istuu jopa perustellusti”

”Kari Tapioon pätee sama kuin vanhaan suomalaiseen laulajakaartiin. Taival on ollut viinanhuuruinen sekä laskuja ja nousuja täynnä”, kirjoittaa Koikkalainen Seuran pakinassa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Koikkalainen on Seuran pakinoitsija.

"Kari Tapioon pätee sama kuin vanhaan suomalaiseen laulajakaartiin. Taival on ollut viinanhuuruinen sekä laskuja ja nousuja täynnä", kirjoittaa Koikkalainen Seuran pakinassa.
(Päivitetty: )
Teksti:
Koikkalainen

Kovasti lässähtelee nyt taivaalta vettä. Ehkä pohjavedetkin alkavat tätä menoa pikkuhiljaa nousta. Asiantuntija arvioi, että kahden kuivan kesän jälkeiset alhaiset pohjavedet ovat olleet iso syy siihen, että sienisatokin oli tänä syksynä poikkeuksellisen huono. Suppilovahverosadon määrä tiedetään vasta myöhemmin.

Näihin on saanut elämänsä aikana jo varautua, mutta taas kerran Koikkalainenkin kohtasi monikymmenvuotisilla suppispaikoillaan surullisen näyn: entisen hyvän suppilovahverometsän paikalla oli vain iso avohakkuualue. Yhtään puuta ei ollut jätetty pystyyn edes näytiksi. Ei ollut taivaan linnuilla oksantynkääkään, jolle olisi voinut hetkeksi istahtaa.

Kaikki on suhteellista. Koikkalainen tietää hyvin, etteivät sienestäjän tarpeet ole metsäpalstoilla ensimmäisinä painamassa. Kaino kysymys kuuluu silti, että pitääkö niillä panna kaikki matalaksi vähäisintä heinänkorttakin myöten? Metsä on pelistä poissa pari vuosikymmentä eivätkä Koikkalaisen elinpäivät enää riitä siihen, että samalta paikalta voisi taas kerätä suppilovahveroita. Kellot soivat jo.

Etsivä löytää. Eivät Koikkalaisen sienipaikat ole yhden kortin varassa, mutta jokin kohtuullinen välimuoto olisi näissäkin asioissa paikallaan. Annettaisiin metsissäkin niin sanotusti kaikkien kukkien kukkia. Luontokin kiittäisi.

Kiveä kiven päälle ei jätetä myöskään pari kolme viikkoa sitten ensi-iltansa saaneessa Kari Tapio -elokuvassa Olen suomalainen. Kysymys ei ole sienistä, vaan laulajan jääkaapin hyvin nopeasti hupenevista viinapullorivistöistä. Mestarin elämää hallitsi kuningas Alkoholi eikä ohjaaja Aleksi Mäkelä sitä mitenkään piilottele.

Ei ryyppäämistä – varsinkaan toisten – ole iso ilo katsella. Olen suomalaiseen se kuitenkin jotenkin istuu. Jopa perustellusti. Elokuva on hyvä. Se kertoo karusti, mutta totuudenmukaisesti savolaispojan ja hänen vaimonsa Pian huikean elämäntarinan Suonenjoelta Helsinkiin. Alku oli vähintäänkin hankala, matkan varrella koettelemuksia riitti ja vasta viimeiset vuodet olivat seesteisempiä ja menestyksellisiä.

Kari Tapioon pätee sama kuin vanhaan suomalaiseen laulajakaartiin. Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta suosio on pohjautunut laulutaitojen lisäksi siihen, että taival on ollut viinanhuuruinen sekä laskuja ja nousuja täynnä. Ojanpohjissa on möyritty, mutta nähty myös soreita suvi-iltoja ja ihmiselon kauneimpia hetkiä. Sen, joka haluaa laulaa elämästä koskettavasti, pitää myös elää se niin, että tuntuu. Kysymys on katu-uskottavuudesta.

Varmuuden vuoksi Koikkalainen sanoo heti perään, etteivät laulajankaan menestyksen mittana ole vain kurkusta alas valutetut viinat. Elämänkokemusta voi saada muillakin tavoin. Kari Tapion (elokuvassa Matti Ristanen) kohdalla vain kävi niin. Pystyssä päin silti hamaan loppuun, mutta pitkä kaari ei olisi ollut mahdollinen ilman perheen selkärankaa Pia-vaimoa. Hänen roolissaan elokuvassa on moni-ilmeinen ja hauska Tiina Lymi.

Taputeltu on myös yleisurheilun MM-kisat Qatarin pääkaupungissa Dohassa. Olosuhteet olivat poikkeukselliset eikä suomalaismenestys kaksinen. Mitaleita ei tullut, muutama pistesija sentään. Ei silti sirotella tuhkaa päälle. Elämässä on muutakin. Niin kuin jalkapallon MM-kisat samassa kaupungissa vuonna 2022. Kuningas Jari Litmanen tuskin haluaa niiden järjestelyjä enää kommentoida.

X