Syyrian sotauutiset turruttavat – ”Kuten sanottu ja historiankirjoista moneen kertaan luettu: sodan aloittaminen on aina helppoa”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Koikkalainen
Koikkalainen on Seuran pakinoitsija. © Tomi Malkki
"Ilkeääkö näissä olosuhteissa muista asioista puhuakaan? Ja onko kauhistelusta paljon apua?", Koikkalainen pohtii Seuran pakinassa.

Syyspäivä on kirpaisevan kaunis, aurinkokin vilkahtelee. Kohmeisin sormin Koikkalainen poimii isoja karpaloita pikkukorin pohjalle. Suopläntti on salainen. Se ja tummanpunaiset marjat ovat jostain syystä jääneet muilta ihmisiltä havaitsematta, ehkä siksikin, että suurimman osan karpaloista saa poimia vedestä viiden-kymmenen sentin syvyydestä. Ei haittaa makua.

Suolla ei vain tallustella. Luonnon rauhassa voi myös ajatella pieniä ajatuksia. Esimerkiksi sitä, miten helppoa onkaan aloittaa sota. Tällä kertaa Turkin joukkojen tunkeutuminen Syyriaan tapahtui tuosta noin vain neuvottelematta ja etukäteen varoittelematta. Sitä oli vain ilmassa eikä sitten kun rautaa vaan rajalle.

Pohjimmaisia vaikutteita ei tällaisissa tapauksissa aina ääneen sanota. Nytkin haiskahtaa vähän sisäpoliittisilta tarpeilta ja halusta pysytellä tiukasti vallassa. Kun soditaan, vedotaan kunniaan ja sen puolustukseen. Pommikonein, tykein ja panssarivaunuin edetään, mutta silti operaation nimi on maailmaa ja kaikkia hyviä tarkoituksia syleilevä Rauhanlähde. Terroristeja – kuinkas muuten – jahdataan silmä silmästä ja hammas hampaasta eikä siihen pidä muulla maailmalla olla nokan kopauttamista – ei ainakaan Turkin presidentti Recep Tayyip Erdog˘anin mielestä.

Mitäpä näistä valtaapitävien loputtomista tarpeista muuten, mutta kun näissä asioissa tuppaa käymään niin, että siviilit, lapset, naiset ja vanhukset, jäävät ensin jalkoihin ja kärsivät aina eniten. Uutisissa arvioidaan, että sotaa pakoon on lähtenyt jopa 200 000 ihmistä. Luku on karsea. Sen voi suhteuttaa vaikka siihen, että jatkosodan jälkeen Karjalasta joutui siirtymään nyky-Suomen rajojen sisäpuolelle 420 000 ihmistä.

Syyrian kärsimyksissä ei loppua näy. Ja kuten sanottu ja historiankirjoista moneen kertaan luettu: sodan aloittaminen on aina helppoa. Sodan lopettaminen se taas vaikeaa onkin. Usein se on suorastaan mahdotonta – ainakin sen osapuolien mielestä. Periksi ei anneta. Periaatteista pidetään kiinni.

Vaikka suomalainen saa katsoa tätä kaikkea turvallisesti vain tv-ruudusta, niin perin surulliseksi vetää mielen. Siviilien tuska on sietämätön, sodan melske ja kumu kantautuvat kauas eikä aseisiin käskettyjen sotilaidenkaan osa ole kadehdittava.

Ilkeääkö näissä olosuhteissa muista asioista puhuakaan? Ja onko kauhistelusta paljon apua? Sotauutiset ainakin turruttavat. Niihin tottuu niin nopeasti, että tilannetta alkaa jo viikon kuluttua pitää normaalina. Etenkin silloin, kun on kysymys Lähi-idästä. Tuntuu, ettei totuutta tiedä kukaan. Se on yleensä sodan ensimmäinen uhri. Ja kun ei tiedä eikä mihinkään jaksa uskoa, ajattelee pian, että mitäpä tämä minulle kuuluu. Sopikoot keskenänsä. Ketkä?

Maailman myrskyt meitä keinuttavat, mutta silti lintukoto Suomessa jatkuu hiljaiselo. Jostain syystä niitä on oppinut kuitenkin arvostamaan, vakautta, ennalta arvattavuutta, turvallisuutta ja sitäkin, että saa tarvittaessa oikeutta. Aamuisin voi edelleenkin ottaa eteensä vanhan kunnon printtilehden, kaurapuuron ja kupin tai kaksi kahvia ja maustella sanaa, jonka kommentaattoreiden suusta aina jossain vaiheessa kriisien keskellä ilmoille singahtaa: eskaloituminen.

Mitäpä tässä tilanteessa muuta. Jos et tiedä, mitä eskaloituminen tarkoittaa, niin katso sivistyssanakirjasta, googleta – tai jos haluat juoda kahvisi rauhassa, unohda koko juttu.

X