”Takatalvi yllätti – Näillä leveysasteilla tiedämme kokemuksesta, että juhannukseen saakka voi tapahtua mitä vain, vaikka taivas pudota niskaan”

Päivän kysymys kuuluu, onko olemassa eduskuntavaalien jälkeistä elämää. Vastaus riippuu tietysti siitä, keneltä kysytään. Koikkalainen ei ala aiheella kuitenkaan repostella. Se menisi pelkäksi arvailuksi, koska nämä rivit on nyt aikataulullisista syistä kirjoitettava jo hyvissä ajoin ennen vaalipäivää. Palaamme asiaan kenties myöhemmin.

Vuonna 2015 valittu eduskunta on tätä kirjoitettaessa joka tapauksessa istunut viimeisen istuntonsa ja vaalikausi virallisesti päätetty. Uransa vapaaehtoisesti lopettaneet ovat koonneet kamppeensa ja uudet sekä paikkansa pitäneet kansanedustajat aloittavat työnsä heti pääsiäisen jälkeen, jolloin tarkastetaan heidän valtakirjansa.

Juha Sipilän hallitus istuu toimitusministeristönä toistaiseksi, mutta ei sentään maailman tappiin. Kaino toivomus on, ettei hallitusneuvotteluissa käy niin kuin Pohjanlahden toisella puolella Ruotsissa viimeisten vaalien jälkeen. Syyskuussa oli vaalit ja hallitus kasassa vasta joulun alla.

Takatalvi yllätti. Yleensä se yllättää vappuna, mutta tällä kertaa pari kolme viikkoa ennen sitä. Muuttolinturukat värjöttelivät apeina lumen keskellä ja tuntui, että kevään ensimmäisen peipposen ääni särkyi pahasti, kun lintuparan päälle ropisteli sakeaa räntää. Tottumuskysymys silti. Näillä leveysasteilla me hiukankin enemmän vappuja nähneet suomalaiset tiedämme kokemuksesta, että juhannukseen saakka voi tapahtua mitä vain, vaikka taivas pudota niskaan. Kevyt poplari on liian aikaista kevätmuotia. Talvipalttoo sen olla pitää.

Toivoa silti aina voi – ja pitääkin olla optimistinen. Se on elämisen ehto karussa Pohjolassa ilmastonmuutoksen keskelläkin. Tosiasiat ovat tosiasioita, mutta ilmaston muutosta on somempi seurata lämpimässä auringonpaisteessa kuin luita purevassa räntäsateessa. Kukapa olisi arvannut vielä pari kolme vuosikymmentä sitten, minkälaisten ongelmien keskellä me kamppailemme vuonna 2019. Raakaa suota raivanneelle Koskelan Jussille se ainakin olisi ollut täysin käsittämätön juttu.

Kun maailma niin nopeasti nyt muuttuu, niin – varmuuden vuoksi – Koikkalainen kertoo, kuka on Koskelan Jussi. Jussi on Pentinkulman kasvatti ja Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian keskeinen hahmo. Jussin maailmassa parasta arjen herkkua olivat vedellä jatkettu piimä ja kova työnteko. Agraariyhteiskunnan menoa on monen vaikea nykyajan mittapuilla ymmärtää. Hyvä ehkä olisi niistäkin olosuhteista kuitenkin jotain tietää. Ei siitä loppujen lopuksi niin hirveän kauan ole, kun tavallisen suomalaisen elämä oli varsin niukkaa ja jokapäiväinen leipä lujassa.

Koikkalainen on elämänsä aikana kiertänyt Suomen joka kolkan Enontekiötä, Nuorgamia, Ilomantsia, Eckeröä, Merenkurkkua, Kuhmoa, Sallaa, Haapasaarta ynnä muita myöten. Kaukaa on nähty Utön majakkasaarikin, mutta jalallaan Koikkalainen ei ole sinne koskaan astunut. Vapun alla astuu ja aikaakin matkalle on varattu kolme päivää ja kaksi yötä.

Sen jälkeen olisikin Suomen kartta nuppineuloja täynnä, jos tapana olisi vierailut niin merkitä. Ei ole ollut tarvetta, mutta Utössä käynti on viimeisiä toteutumattomia kotimaan haaveita. Eritoten kiehtovat saaren muuttolinnut, joita Koikkalainen odottaa näkevänsä paljon niin laji- kuin yksilömääriltäänkin.

Perästä kuuluu, mutta vietetäänpä ensin pääsiäinen alta pois. Munineen ja noita-akkoineen päivineen.