Talvi 2020: ”Tuuli heiluttelee puidenlatvoja – Kaisallakin meni metsään”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Koikkalainen
Koikkalainen on Seuran pakinoitsija. © TOMI MALKKI
"Menestys luo menestystä. Siitä ei ole saatu nauttia kuin välähdyksittäin ja silloinkin pelkästään Kaisa Mäkäräisen ansiosta", Koikkalainen kirjoittaa.

Historiallinen talvi 2020. Enää ei riitä, että taivas on jo pudonnut niskaan. Nyt pyrkii myös aaltoileva meri mökin alaovenraosta sisään. Jalatkin alkavat kastua eikä pakoon pääse kukaan. Tosiasiat on tunnustettava: talvitulvat ovat tulleet jäädäkseen.

Katastrofi on jo lähes täydellinen. Enää ei puutu muuta kuin se, että Yhdysvaltain presidenttinä jatkaa syksyllä eräs harjastukkainen, pyytämättä asiasta kuin asiasta aina äänessä oleva valkoinen mies. Nimi jääköön mainitsematta, samoin kuin sekin, kuka on taas liittynyt erinäisten itse pöhelöimiensä vaiheitten jälkeen keskustapuolueen jäseneksi.

Korvaamattomia on keskuudessamme iso joukko. Jutun ainoa ongelma on siinä, että asianomaisen ja muiden käsitys korvaamattomuudesta on päinvastainen. Se nousee sekunnissa nollasta sataan. Näytelmä ja touhotus siis jatkuvat. Perästä kuulemma kuuluu. Toivottavasti ei tässä tapauksessa.

Suru-uutisia tipahtelee

Erityisesti kosketti tieto näyttelijä Juha Mujeen kuolemasta. Se oli ehkä jo odotettavissa, mutta yllätti silti. Koikkalainen kuuluu siihen ikäluokkaan, jolla oli etuoikeus nauttia paikan päällä ja livenä Turun kaupunginteatterin kuulun Kalle Holmberg -veljessarjan toikkailuista.

Juha Muje oli Seitsemässä veljeksessä sarjan nuorin eli Eero. Kokemus oli unohtumaton ja veljekset hieno osa suomalaisen teatterin historiaa.

Juha Muje kertoi Viva-lehden Isä & poika -haastattelussa väleistään esikoispoikaansa.

Talvi 2020 toi myös Juha Muje © Laura Vesa

Harri Nykäsen tekstiin pohjautuvassa ja Tapio Piiraisen ohjaamassa Raid-elokuvassa Juha Muje oli pornokauppias Sundman. Osa ei jättänyt mitään arvailujen varaan: Sundmanin kestokrapula ei ollut satunnaisen viinitilkallisen jälkeistä tilapäistä huimausta. Siinä oli jo tappamisen meininki. Juha Muje näytti vakuuttavasti, että jokin voi olla kuolemaakin kauheampaa. Vierestä seuraavaa se naurattaa, asianomaista kouristaa – kirjaimellisesti.

Ampumahiihdon MM-kisat Italian Anterselvassa on tällä erää taputeltu. Jälkipyykkiä vielä pestään. Ampumahiihto on tv-laji jos mikä. Katsoja saa yleensä nauttia kaukoputken äärellä seisovien valmentajien ilmeistä sen jälkeen, kun penkalla on paukkunut. Jokainen reagoi omalla tavallaan.

Ei nähty televisiosta Suomen päävalmentajan Jonne Kähkösen naamaa eikä naamanilmeitä – ei hyvinä eikä huonoina hetkinä. Suomalaiset ampumahiihtäjätkään eivät olleet Kaisa Mäkäräistä ja osin Mari Ederiä lukuunottamatta teeveestä tuttuja. Syy on tietysti selvä: ei jälkipäätä kuvata silloin, kun kärki painelee jo jossain ihan muualla.

Ei Koikkalainen ketään nyt sormella osoittele. Laji on kova. Harrastajajoukko on Suomessa kapea, ei sen voimavaroilla Norjan, Ranskan tai vaikkapa Saksan tai Ruotsin rinnalla helposti pysytä. Vanha viisaus pitää myös tässä. Menestys luo menestystä. Siitä ei ole saatu nauttia kuin välähdyksittäin ja silloinkin pelkästään Kaisa Mäkäräisen ansiosta.

Ampumahiihto on hieno laji. Sitä on kiva seurata televisioruudusta. Katsottavaa riittää ilman suomalaismenestystäkin. Turhan paljon pitää silti nähdä samoja norjalais- ja ranskalaisnaamoja kilpailusta toiseen. Oikein mukava olisi, kun sekaan tunkisivat joskus sinivalkoisetkin kasvot. Näyttää pahasti siltä, että odottajan ajasta tulee pitkä.

Tuuli heiluttelee puidenlatvoja. Aamuvirkut linnut kisaavat ruokintapaikan antimista. Aurinko nousee. Lupailee valoisaa päivää. Ei kovin dramaattista, mutta nautitaanpa siitä. Tätä herkkua ei ole tänä talvena ollut liikaa tarjolla.

X