Tyrannitkin kaatuvat: ”Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli ylimielinen virhearvio”

Jo kuukausi raakaa sotaa Ukrainassa. Otteet ovat vain koventuneet. Hyökkääjä-Venäjän massiiviset tykistökeskitykset ja ohjusiskut ovat tehneet Mariupolin kaupungista helvetin. Kiova on pitänyt puolensa, mutta Ukrainan yhteydet mereen ovat poikki. Mustanmeren helmi Odessa on vapaa, mutta uhattuna.

Sotaa ei käydä vain Ukrainassa. Venäjän kotirintaman vähäiset kansalaisoikeudet on kiristetty minimiin. Sotatilaa tosin ei ole: on vain Venäjän ”erityisoperaatio”. Sodan käynnistänyt tyranni ei vahingoita vain Ukrainan kansaa. Hän kontrolloi myös omia kansalaisiaan tehokkaasti. Heille laitetaan jo sanatkin suuhun.

”Erityisoperaatio” ei ollut riemumarssi

Jokin kello kyllä kalkattaa, kun sotaa käyvä maa ei kerro edes omille kansalaisilleen, että se käy sotaa. Pidetäänkö sen omia sotilaitakin niin surkeana joukkona, ettei heille maksa vaivaa ilmoittaa, mihin he ovat sotaan mennessään menossa ja mitä siellä tekemään? Millä motivaatiolla taistelee maatansa puolustava ukrainalainen, entä Syyriasta paikalle tuotu palkkasotilas?

Ukrainan ”erityisoperaatio” ei ollut tyrannin riemumarssi suvereeniin naapurivaltioon. Hyökkäys oli ylimielinen virhearvio. Sukulaiskansa ei tervehtinyt valloittajia kukkasin, vaan lujalla puolustustahdolla. Se ei halua maansa oleva vain nukkehallituksen johtamaa toisen valtion turvavyöhykettä. Ja kiitos, kiitos ei, ukrainalaiset valitsevat mieluummin toisenlaisen elämäntavan kuin se, mitä Venäjä heille tyrkyttää.

Sota loppuu aikanaan

Ukrainan sota voi kestää vuosia, mutta se voi myös päättyä nopeasti. Suuri järkytys on ollut hyökkääjän brutaalius ja julmuus. Venäjä iskee säälimättä siviiliväestöön. Se on osa taktiikkaa. Pyrkimys on, että kansakunta taipuu, kun siviiliväestön kärsimykset kasvavat liian suuriksi. Se on kylmää ja kyynistä sodankäyntiä. Moraaliset seikat eivät merkitse mitään, kaikki keinot käytetään. Ylipäällikkö ja kenraalit karttojensa ääressä eivät pyytele tekojaan anteeksi.

Kaikki sodat loppuvat aikanaan. Jos Ukraina kaatuu tai muuttuu tynkävaltioksi, niin mille muulle kuin pelolle tyranni ajattelee rakentavansa uudet yhteydet? Onko se kestävää? Unohtavatko miljoonat pakolaiset ja sadat tuhannet vammautuneet ja traumatisoituneet ukrainalaiset muka kuolleet omaisensa ja ystävänsä sekä kärsimyksensä ja jatkavat vain elämäänsä niin kuin ennenkin?

Tyrannin pään sisälle on vaikea päästä, mutta ei ole myöskään haluja ymmärtää häntä. Luottamusta ei ole siihenkään, että asiat muka muuttuisivat. Se on nyt nähty. Ainoa, millä on tyrannille merkitystä, on voima. Se on katoavaista. Tyrannitkin kaatuvat – ja ovat vaihdettavissa. Historia ei tunne yhtään tyrannia, jolle ei olisi tullut loppua. Usein se on ollut surkea.

Lue kaikki Koikkalaisen kolumnit tästä!