”Vaikka maailman tuulet kuinka huojuttaisivat, lopputulema on selvä: viimeisenä paikalle tulee aina kamreeri, halusit tai et”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Koikkalainen
Koikkalainen on Seuran pakinoitsija. © TOMI MALKKI
"Viime ajat on jouduttu seuraamaan voimattomina vieressä, kun suomalaiset pörssiyhtiöt ovat tipahdelleet niin Kiinaan kuin ahnaisiin norjalaissyleihinkin", kirjoittaa Koikkalainen Seuran pakinassa.

Vaivihkaa pyörivät yhteiskunnan raskaat rattaat. Suomen arvokkain yritys on nyt Antti Herlinin Kone Oyj, kun yhtiön markkina-arvo pinkaisi Helsingin pörssissä 27,2 miljardiin euroon. Taakse jäivät niin pankkikonserni Nordea kuin verkkolaiteyhtiö Nokia. Ero niihin on alle miljardista kahteen miljardiin euroon. Suomen rikkain mies Antti Herlin on Koneen hallituksen puheenjohtaja ja suurin omistaja.

Koneen arvonnousun takana on huhu, että Kone olisi ostamassa saksalaisen Thyssenkruppin hissiyksikön. Kauppa ei ole kirkossa kuulutettu eikä siitäkään ole varmuutta, miten kilpailuviranomaiset suhtautuvat näin valtavaan hissialan keskittymiseen. Mutta momentum tuli ja tällaista nyt vain kyliltä kuuluu. Sanomattakin lienee selvää, että Koneen edesmennyt ruhtinas, Antti Herlinin isä Pekka Herlin pyörähtelee ankarasti haudassaan. Nämä kuviot olivat esillä jo hänen elinaikanaan ja niitä puitiin perhepiirissäkin yökaudet.

Pinnan alla siis muhii. Ja joskus onneksi näinkin päin. Viime ajat on jouduttu seuraamaan voimattomina vieressä, kun suomalaiset pörssiyhtiöt ovat tipahdelleet niin Kiinaan kuin ahnaisiin norjalaissyleihinkin. Amer Sports on iso yritys, mutta norjalaisten ostamien yritysten kokoluokka aivan toinen kuin hissikaupoissa. Pohdintoja kaupat ovat joka tapauksessa synnyttäneet. Suunta ei ole ollut aivan oikea.

Uutispäällikkö Juhana Rossi ihmetteli Kauppalehdessä, miten jakautuvat pörssiyhtiöiden osingoista maksetut verot. Ei ole salaisuus, että osingoista yhteiskunnalle tulevat veroeurot maksavat piensijoittajat. Se tarkoittaa, että kymmenen prosenttia osinkotulojen saajista maksaa sata prosenttia osinkotulojen verokertymästä.
Luku herättää väkisinkin kysymyksiä. Osakesäästäjien puheenjohtajan, professori Timo Rothoviuksen ehdotuksen mukaan yhteiskunta voisi saada jatkossakin omansa, mutta verot jakautua tasapuolisemmin eivätkä pelkästään piensijoittajien niskaan.

Koikkalainen yrittää olla ajattelematta koko asiaa. Yöunet tuppaavat nimittäin muutenkin pätkimään. Eikä Koikkalainen myöskään usko, että muutosta parempaan ja oikeudenmukaisempaan suuntaan tapahtuisi kovin nopeasti. Saavutetut edut ovat Suomessa tabu.

Juhana Rossi oli aikoinaan Otavamediassa – tai Yhtyneissä Kuvalehdissä – päätoimittajana kirjallisuuslehti Parnassossa. Hyvä hän siinä hommassa olikin ja teki erilaista Parnassoa. Lohdullista on ajatella, että kaikilla talouslehtien toimittajilla ei suinkaan ole taustanaan vain kaupallisia kiinnostuksen kohteita, vaan heillä on myös laajempaa yhteiskunnallista silmää katsoa asioita täysin toisistakin näkövinkkeleistä.

Koikkalaisen ei parane taloudellisella tietämyksellään kekkuloida, mutta kiinnostusta on. Sen verran on elämä nimittäin opettanut, että vaikka maailman tuulet kuinka huojuttaisivat ja vaikka kuinka paljon maailman menoa yrittäisi seurata vain tunnetasolla ja ”likaisen rahan” unohtaen, niin lopputulema on selvä: viimeisenä paikalle ei suinkaan tule pappi, vaan aina kamreeri, halusit tai et.

Kerrotaanhan Pohjanmaallakin miehestä, joka ei koskaan eläessään käynyt kirkossa. Sinne hänkin kuitenkin joutui, mutta ei sillä ainoallakaan kerralla omin jaloin ja vapaaehtoisesti. Kuusi miestä hänet kirkkoon kantoi. Ja kun matka jatkui kirkkomaalle, saattajien joukossa oli varmasti ainakin yksi kamreeri.

Suvi on tullut. Nautitaan siitä. Kamreerin kera – tai ilman.

X