”Veli veljeä auttaa: Eduskunnasta voi pudota valtiosihteeriksi – Jotkut kuvittelevat olevansa tiettyjen moraalisääntöjen yläpuolella”

”Kun Sipilä aloitti neljä vuotta sitten, aikomus oli, että valtiosihteereistä luovutaan kokonaan. Nyt heitä on tulossa 15”, kirjoittaa Koikkalainen Seuran pakinassa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Koikkalainen on Seuran pakinoitsija.

"Kun Sipilä aloitti neljä vuotta sitten, aikomus oli, että valtiosihteereistä luovutaan kokonaan. Nyt heitä on tulossa 15", kirjoittaa Koikkalainen Seuran pakinassa.
(Päivitetty: )
Teksti: Koikkalainen

Rinteen hallitus on istunut tätä kirjoitettaessa viisi päivää. Hallituksen toiminnan punainen lanka on, että työllisyys nousee 75 prosenttiin. Se tarkoittaa, että on luotava 60 000 uutta työpaikkaa.

Ihailtavalla reippaudella hallitus onkin tarttunut asioihin. Terävänä kärkihankkeena on, että Suomi saa 15 uutta valtiosihteeriä. Juha Sipilän (kesk) hallituksessa valtiosihteerejä oli neljä. Vähintäänkin kohtuullinen lisäys – ja ilmeiseen tarpeeseen ainakin puolueitten kannalta.

Valtiosihteerin palkka on reipas viisinumeroinen luku. Se on vasta valtiosihteerille maksettava summa. Sen päälle veronmaksajat kustantavat tietysti työnantajamaksutkin. Kaikki kerrottuna 15:llä. Rahaa tuntuu riittävän.

Tuore hallitus kaunistaa työttömyyslukuja näillä näyttävillä tehtävillä esimerkillisellä tavalla. Pääministeri Rinteen valtiosihteeriksi on jo nimetty Raimo Luoma. Vihreät taas nostivat sisäministeri Maria Ohisalon valtiosihteeriksi Olli-Poika Parviaisen, jonka hommat käynnistyivätkin heti Luxemburgin reissulla. Parviainen putosi keväällä eduskunnasta.

Kaupungilta kuuluu, että eduskunnasta pudonneet keskustaministerit Juha Rehula ja Kimmo Tiilikainen sekä kansanedustaja Tuomo Puumala olisivat myös nosteessa.

Tällä viikolla on käynyt kuhina, kun valtiosihteerilistaa on täydennetty.

Hurja on vauhti, mutta kaunistuvatpa työttömyysluvut ja tehdäänpä näinkin pieni askel kohti 75 prosentin työllisyysastetta.

Malli pelottaa. Tuleeko valtiosihteereistä entisten ministerien ja kansanedustajien kaatopaikka ja puolueille keino hyvitellä heitä, joille ei ole tullut valtuutusta eduskuntaan? Kansa hylkää, mutta kabineteissa heidät kelpuutetaan periaatteessa takaisin samoihin töihin, joista heidät on kansan äänestyspäätöksellä sivuun heivattu.

Kaikki on tietysti mennyt lain mukaan. Oikeustaju on silti koetteilla. Valtiosihteeribuumi suoraan sanottuna haiskahtaa. Itse asiassa se ei haiskahda, se löyhkää. Veli veljeä siinä auttaa, mutta ummehtuneisuus pöllähtää kansan silmille.

Se alkoi itse asiassa jo vuoden 2015 eduskuntavaaleista, kun vaaleissa hävinnyt Paula Lehtomäki nousi Juha Sipilän valtiosihteeriksi. Siinäkin kaveri kaveria auttoi, mutta kaunistelematta kysymys oli pelastamisesta. Poliittista silmää valinnassa ei ollut, eikä siitä ole myöskään mitään opittu: sama kähmintä jatkuu.

Koikkalainen on mielellään väärässä – edellyttäen, että suunta muuttuu. Valtiosihteerien määrä pudotetaan aiotusta eikä valtiosihteereiksi valita vaaleissa hävinneitä kansanedustajia ja ministereitä. Kun Sipilä aloitti neljä vuotta sitten, aikomus oli, että valtiosihteereistä luovutaan kokonaan. Nyt heitä on tulossa 15. Järkyttävää tuhlausta ja ylimielisyyttä. Sitä, että jotkut kuvittelevat olevansa tiettyjen moraalisääntöjen yläpuolella.

Entinen työministeri Jari Lindström putosi eduskunnasta niin kuin kaikki muutkin siniset. Torstai 6. kesäkuuta oli hänen viimeinen ministeripäivänsä. Perjantaina hän ilmoittautui työttömäksi työnhakijaksi. Se on miehistä toimintaa kaiken valtiosihteeripuliveivaamisen rinnalla. Mies on se, joka osaa väistyä arvokkaasti ja pystyssä päin.

X