Teksti: Koikkalainen

Hyvin menee. Vuosi alkaa kallistua paremmalle puoliskolle. Marjojen ja vihannesten satokausi on kaksi viikkoa myöhässä, mutta hyttysten hyökkäys ihmisten kimppuun on viivästynyt kolmella viikolla. Imukärsäveikkoja on näkynyt ja kuulunut vain satunnaisesti.

Koikkalainen on taas maalaillut, nyt vanhaa saunaa. Urakka on loputon. Ei, ei sinistä eikä punaista, vaan reilusti puna- ja keltamultaa. Ne ovat kauniita ja levittyvät hyvin; niissä silmä lepää ja ne kestävät kauan. Koikkalaisen harras usko on, että loppuiän.

Heikkohermoisille Koikkalainen ei suosittele näytelmän seuraamista, mutta vanhan äijän taiteilu tellingeillä ja tikkailla on sivusta ehkä hupaisaakin katsottavaa. Koikkalainen ei siitä kuitenkaan piittaa. Tärkeintä ei ole taiteellinen vaikutelma, vaan lopputulos.

Tulipa käytyä taas laajalla Venäjänmaalla. Tällä kertaa Koikkalainen meni äijäporukalla autolla Venäjän puolelle Kaakkois-Virosta ja sieltä suoraan Pihkovaan. Joka kerta tilanne on uusi: nyt rajamuodollisuudet veivät neljä–viisi tuntia.

Se on jo kohtuullisen pitkä aika, vaikka kaikkeen on vuosien varrella tottunut. Liikaa se taisi olla yhdelle ystävälliselle rajavartijallekin, jota tiukan oloinen naispomo myös pompuutti.

Kun kysyimme syytä tolkuttomaan paperien täyttelemiseen ja hitauteen, ystävällinen rajavartija kohautti vain olkapäitään: ”This is Russia.”

Niinpä. Se on Venäjä. Itse asiassa oikein mukava maa – kunhan sinne vain pääsee. Ja oikein mukava maa – kunhan sieltä vain pääsee asiallisesti poiskin.

Koikkalaiselle uusi Venäjän kolkka oli tie, joka kulki Peipsijärven Venäjän puoleista rantaa myötäillen. Järvi tosin näkyi tieltä hyvin vain Gdov-nimisestä kylästä. Mukava oli silmäillä järven yli Viron suuntaan paikalta, jossa ei suomalaisia turisteja aivan joka päivä ramppaa. Koikkalainen suosittelee lämpimästi.

Matka jatkui Kingiseppiin ja Inkerinmaalle, Kronstadtiin, Pietarin pengertielle ja sieltä vanhaan tuttuun Viipuriin. On kuin kotiin olisi jo tullut.

Matkailu avartaa, silloinkin, kun iso osa ajasta menee raja-asemilla pesivien räystäspääskysten elämän tarkkailuun. Hieno paikka on myös Pihkova. Se ei ole kaukana Suomesta suoraan Viron läpi ajaen. Ja jos hyvin käy, se tiukkapipoinen raja-aseman naispomo on juuri silloin käymässä kampaajalla.

Alkoholi puhuttaa aina. Kun reitin varrelle sopi, Koikkalainen kävi myös Latvian puolella. Kuten tunnettua, oluen, siiderin ja muiden mietojen alkoholijuomien verotus on noussut Virossa heinäkuun alusta 70 prosenttia.

Osa muutosta on, että virolaiset – ja myös suomalaiset – ovat jo jonkin aikaa hakeneet juomansa Latvian puolelta.

Aivan rajalla on Ainazissa hyvin pelkistetty alkoholimyymälä. Se keskittyy vain itse asiaan. Viinat ostetaan suoraan varastosta, ja hintojakin voi ainakin suomalainen hiukan ihmetellä.

Esimerkiksi kaljakoppa maksaa keskimäärin alle kympin. Suomessa hinta huitelee reippaasti yli kahden kympin ja normihinta on noin 25 euroa.

Varastot ovat nyt Virossa suuret. Hinnat eivät nouse heti, mutta syksyn mittaan uusi veroprosentti alkaa väkisinkin vaikuttaa. Ihan toinen juttu on, että kannattaako viinaa lähteä varta vasten hakemaan Latviasta saakka. Ikivanha peruskysymys kuuluu: onko viina sen väärtti?

X