Venäjän duuman vaalit takasivat jälleen kerran päättäjäjoukon, joka osaa olla yhtä mieltä
Venäjän duumassa ei riidellä ja väitellä. Koikkalainen pohtii kolumnissaan, miten Putin onnistuu kerta toisensa jälkeen takaamaan valtansa.
Koikkalainen on Seuran kolumnisti.
Ennen äänten laskua Koikkalainenkin pystyi jo ilmoittamaan 119–132 prosentin varmuudella, että Venäjän alue- ja parlamenttivaaleissa presidentti Vladimir Putin on saanut muhevat kannatukset jatkaa toimissaan valitsemallaan tiellä. Yhtenäisen Venäjän äänivyöry viitoittaa Putinille ja hänen kannattajilleen leveän baanan kohti auvoisaa tulevaisuutta.
Tulevaisuutta sopii sitten seikkaperäisemmin pohtia. Eli millaista ja keille auvoista. Mutta mitä tässä nipottamaan. Pitää aina muistaa suuret linjat! Lasketaan ne äänet myöhemmin joka ikistä lappua myöten ja varmasti oikein, mutta ketä se enää sitten liikuttaa. Voitto, mikä voitto. Putinilla on taas perstaskussa vahva jatkovaltakirja. Sivuseikka, onko se vääryydellä ja viekkaudella hankittu.
Sujuvasti yhteen hiileen
Hyvä esimerkki sujuvista vaalijärjestelyistä saatiin jo viime vuoden puolella naapurista Valko-Venäjältä. Malli toimi aukottomasti myös Venäjällä. Kyvykkäimmät ja kansakunnan parhaat voimat saatiin läpi, huligaanit eivät päässeet edes ehdokkaiksi, vieraan vallan agentit paiskattiin vankilaan tai ajettiin maanpakoon. Näin toimii systeemi, kun sen koneistot on hyvin rasvattu.
Koikkalainen on usein miettinyt, miksei Suomessa voisi duuman 450 taputtajan lailla olla eduskunnan 200 taputtajaa, jotka kaikki olisivat aina varmasti yhteisellä asialla.
Ei yön yli riitelyjä, ei jatkuvaa eripuraa, ei asioitten kääntelyä ja vääntelyä, vaan kaikki vain puhaltaisivat maan isän pienimmästäkin vinkistä yhteiseen hiileen, joka hehkuisi koko kansakunnan eduksi – myös valtaapitävien, jotka niin kovasti joutuvat nyt taistelemaan asemiensa puolesta.
Antaa nyt kuitenkin niin Venäjän kuin Suomenkin vaaliasioiden olla. Niistä tulee helposti paha mieli, ja se voi käydä pumpun päälle.
Toivoa havaittavissa
Koikkalainenkin on keskittynyt lähinnä kurkien syysmuuton seurantaan. Viimeisetkin taitavat jo olla matkalla. Kova oli kaipaus päästä lennolle mukaan.
Kun kurjet hilpaisivat etelään, Koikkalainen korkkasi yli puolentoista vuoden tauon jälkeen Tallinnan.
Mukava oli matkata jonottamatta laivalla, kiva kävellä auringonpaisteessa vanhan Räävelin rauhallisia katuja, istahtaa ruuhkattomaan ravintolaan ja nauttia siitä, ettei ollut liikaa poroja lähistöllä möykkäämässä. Kasvomaskit olivat laajassa käytössä, rokotustodistuksia kyseltiin ja homma tuntui toimivan. Koronariesasta ei ole vielä päästy, mutta ilmeisen oikeilla jäljillä ollaan taas. Oli ilo nähdä, että Tallinna on heräämässä.
Oikein fiksu hyväksyy jo sen, että nyt on syksy ja että kohta tulevat ensi pakkaset ja sataa ensilumen.
Näemmekö kenties ensimmäisen kerran sen historiallisen ihmeen, etteivät ne enää tule yllätyksenä koko Suomelle?
Lue kaikki Koikkalaisen kolumnit tästä!