”Virushirviö riehuu yhä lähes koko painollaan – silti sen henkinen ote alkaa herpaantua”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Koikkalainen
Koikkalainen on Seuran pakinoitsija. © TOMI MALKKI
”Vaikka tauti riehuu edelleenkin eikä edes sen mekanismeja tunneta, niin paluuta pitää yrittää, mutta samalla muistaa, että arjen pieniltä tuntuvia suojautumiskeinoja ei kannata unohtaa.” Koikkalainen kirjoittaa.

Tässä ollaan. Yli kaksi kuukautta on jo kestetty koronaa. Psykologi kertoi tv-ruudussa, että virushirviö riehuu edelleen lähes koko painollaan, mutta silti sen henkinen ote alkaa herpaantua. Ihmisen mieli toimii niin, että kun vaaraa on päällä riittävän kauan, siitä ei enää piitata niin paljon kuin aluksi.

Maallikon järki sanoo, että se on saman ilmiön toinen puoli. Vaaran väheksyminen on ihmismielen suojautumista. Kroppa säästää itseään ja voimavarojaan. Jos koko vain ajan pelkää, menettää otteensa ja antaa sen koronalle. Voimansa voi sen sijaan kohdentaa tehokkaammin eikä vain kuluttaa niitä väärin arvioituun uhkaan.

Koikkalainen korostaa, että viimeksi mainittu on arvailua. Psykologista tietämystä on vain Pavlovin koirakokeiden verran ja sitä on ehkä vaikea sovittaa siihen, miten ihmisen mieli toimii. Näin on, vaikka olisikin sitä mieltä, että koirat ovat monessa asiassa paljon viisaampia kuin ihminen, luomakunnan herra.

Vaikka koronasuojauksia pudotetaan ja Suomikin ottaa ensiaskeleita takaisin uuteen normaaliin, perusasiat eivät ole muuttuneet. Vaikka tauti riehuu edelleenkin eikä edes sen mekanismeja tunneta, niin paluuta pitää yrittää, mutta samalla muistaa, että arjen pieniltä tuntuvia suojautumiskeinoja ei kannata unohtaa. Tässä taudissa kaikki on kirjaimellisesti pienestä kiinni. Miksi ottaa turhia riskejä, kun ne voi helposti välttääkin?

Jos joku on näissä talven ja kevään sotkuissa ja niiden jälkiselvittelyissä todella vaikeuksissa, niin se on piskuinen pakinoitsijoiden joukko: minkä repostelusta se sitten lyhyen ja kapean leipänsä repii, kun korona on oikeasti seljätetty?

Virushirviö vaanii keskikesänkin juhlaa

Juhannukseen on puolitoista kuukautta. Vastoin toiveikkaita odotuksia se ei ole koronaton keskikesän juhla, vaan monen elämässä ainutkertainen pitkä viikonloppu. Ennustajista synkimmät tosin profetoivat, että koronaa ei ole vielä yhdellä juhannuksella kuitattu.

Uutiset kertovat, että suljetussa Virossa on viinanmyynti pudonnut kymmenillä prosenteilla. Osa Tallinnan yrittäjistä suunnittelee jo hyviä tarjouksia sen varalle, että laivat pääsevät taas vapaasti suhaamaan Suomenlahtea. Malttamattomimmat suomalaiset soittelevat jo ja kyselevät, milloin reitti on taas auki.

Poro liikkuu nyt kotimaassa.

Ilmiö se on tämäkin. Ei ehkä koronan pahimpia ja ensimmäiseksi korjattavia seuraamuksia, mutta ongelma sekin. Suuri kärsijä on varmasti Tallinna ja sen elinkeinoelämä. Poro on kuskannut sinne vuosikaupalla sellaiset läjät euroja, että se näkyy jo katukuvassakin eikä Koikkalainen puhu nyt vain hoipertelevista turisteista.

Kotimaassa odotetaan matkailun huippukesää. Suomalaisten suuret joukot eivät tyydy lomallaan kotiseiniin, vaan lähtevät poikkeuksellisesti kiertämään Suomea. Kun koneet eivät nouse kentiltä, huomataan jo omankin maan houkuttavat kohteet. Jos koronassa jotain hyvää on, niin ainakin se, että kotimaa tunnetaan jatkossa hiukan entistä paremmin.

Koikkalainen viimeistelee näitä rivejä varhaisena maanantai-aamuna. On satanut yhtä soittoa yli puoli vuorokautta. Koleus tunkee ytimiin. Mielessä käy väkisin, että miten lintuemoilla riittää siipiä levitettäväksi pikkuistensa lämmittämiseen. Voi parkoja, voi Suomen kevättä.

Lue kaikki Koikkalaisen kolumnit tästä.

Lue myös: Pasi sisusti yksiön kuomulliseen peräkärryyn – Huoltomies iloitsee tehokkaasta ajankäytöstään: ”Koirankopissa nukkuu hyvin”

X